BLOGI

Totuudentavoittelu on luonnollinen osa ihmisyyttä ja siten myös yhteiskuntaa

Share |

Torstai 16.7.2009 klo 15:05 - Vesa-Matti Saarakkala


Suomen kansan toivovm_saarakkala2.jpg

Perussuomalaisille menestyksekkäät EU-vaalit ovat takana. Kesä on puolessa välissä. Poliittinen Suomi on kiinni, ”etelän median” ja kepun vaalirahasirkusta lukuun ottamatta.

Pian alkavat katseet kuitenkin ainakin politiikan piirissä jo kääntyä syksyyn. Syksyllä aletaan katsoa kevääseen 2011, jolloin käydään seuraavat eduskuntavaalit. Niissä vaaleissa määritellään Suomen suunta seuraaviksi vuosiksi. Mahdollisuudet poliittiseen muutokseen ovat paremmat kuin pitkään, pitkään aikaan.

Perussuomalaisten kannatus viime eduskuntavaaleissa 2007 oli 4,1 %, millä irtosi 2,5 % eduskuntapaikoista. Ennen noita vaaleja gallupit povasivat vähän päälle kahden prosentin kannatusta. Sittemmin tutkimuslaitokset ovatkin rukanneet Perussuomalaisten kohdalle asettamiaan kertoimia, kun ennustukset menivät 2007 pahasti pieleen.

Jokainen ymmärtää, ettei 2,5 prosentin voimalla saada eduskunnassa ihmeitä aikaan, mutta eduskuntatyömme ja poliittiseen vaikuttamiseen olennaisesti kuuluvat poliittiset ohjelmamme sekä poliittiset puheemme eli poliittiset tekomme ovat olleet ehdottomasti oikeansuuntaisia. Miksi muuten gallupeissa taaksemme olisivat jääneet Rkp, KD ja Vas.

Kunnallisvaalien suurvoitto oli ennen kaikkea Perussuomalaisen puolueen voitto. Moni uusi toimijamme pääsi heti valtakunnallisen nosteen seurauksena paikalliseksi vaikuttajaksi. Haastava tilanne liikelaitostamisen ja ulkoistamisen kunta-Suomessa.

Moni ihminen asettaa toivonsa meihin, koska vanhat puolueet eivät ole muutosta tarjonneet – ainakaan parempaan. Vallassa on käynyt myös vasemmistoliitto, joka toimi Lipposen oikeistohallituksessa ex-puheenjohtajiensa johdolla. Syytä siis oli puheenjohtajaa vaihtaakin. Takana on liuta poliittisia virheitä (lue: kansanpettämistä).

 

Uusi poliittinen jakolinja

Vasemmiston ja keskustan kulta-aika vallanpitäjinä oli käytännössä koko sodanjälkeinen aika 1980-luvulle asti. Syynä olivat ulkopoliittiset tekijät yhdistettynä maailmanlaajuiseen vasemmistolaisuuteen eli ajan henkeen. Käytiin kamppailua siitä, miten yhteinen hyvä jaettaisiin ja taustalla vaikutti toisen maailmansodan trauma.

Tietoteknologisen vallankumouksen jälkeinen aika on ollut uusliberalismin, monikulttuurisuuden ja vapaamielisyyden aikaa. Keskusta on hakeutunut osaksi oikeistoa, samoin sosialidemokraatit. (Siinä muuten syy, miksi itseäni ei haittaa, että viemme keskustalta kannatusta.) Perinteisen kokoomus-oikeiston lisäksi nyt myös nämä poliittiset liikkeet ovat suuren rahan renkejä. Uusvasemmisto on sitonut kohtalonsa vihreisiin, joita yhdistää keskenään lähinnä vapaamielisyys. Voidaan puhua globaalista oikeistosta ja globaalista vasemmistosta, sillä molemmat blokit suhtautuvat käytännössä myönteisesti globalisaatioon.

Globaalioikeistoa ja globaalivasemmistoa yhdistää myös nautinnon pehmeä ideologia. Ne eivät tavoittele totuutta tai edes halua rakentaa yhteiskunnallisia rakenteita, jotka kannustaisivat ihmisiä tavoittelemaan totuutta. Päinvastoin, molemmat blokit näistä kavahtavat yhteiskunnallista vallankäyttöä, koska yhteiskunnallisen vallankäytön seurauksena saattaa syntyä jopa väkivaltaisia konflikteja. Tätä suuntausta kutsutaan epämääräisillä termeillä kuten ”moniarvoisuus”, ”monikulttuurisuus”.

Vastapoolina näille ideologioille toimivat teokratiat, jotka paitsi haluavat luoda totuudenetsinnän mahdollistavat yhteiskunnalliset rakenteet, käytännössä myös pakottavat jokaisen omaan ”yhteiseen” totuuteensa. Tarvittaessa väkivalloin.

 

Aito keskustalaisuus jatkaa elämäänsä Perussuomalaisissa

Perussuomalaiset asettuvat tällä jakolinjalla keskelle: Me emme ole isoresoluutioperuss_w60.jpguskonnollinen liike, mutta me katsomme tärkeäksi, että yhteiskunnalliset rakenteet mahdollistavat arvojen, muidenkin kuin materiaalisten arvojen, olemassaolon ja kilpailun. Koska emme ole uskonnollinen liike, me jätämme totuudenetsinnän yksilöille, kuitenkin kannustaen yksilöitä siihen. Ihminen, jolla on arvot, ei ole ostettavissa. Materia on meille keino, ei päämäärä.

Usein Perussuomalaisilta kysellään, miten me emme voi kannattaa EU:ta, tuota jaloa rauhanhanketta.

EU ei kuitenkaan perustu mihinkään muuhun kuin pelkkään rahaan ja vapaamielisyyteen, kenties teokratioiden vastustamiseen myös. EU on yliampuvan sivistynyt (epähumaani) hanke: siinä ratkaisevalla tavalla kyseenalaistetaan totuuden olemassaolon mahdollisuus ja samalla kaikki arvot, materiaa lukuun ottamatta, joiden puolesta yksilö on tarvittaessa valmis jopa kuolemaan. EU on traumaattinen hanke, joka perustuu toisen maailmansodan muistoon. Toisen maailmansodan alullepanijana oli ennen kaikkea ihmisten epätoivo, joka jätti runsaasti tilaa totalitaarisille arvoille.

Tämän päivän poliittinen keskustalaisuus ei sulje pois esimerkiksi sotilaallisen konfliktin mahdollisuutta. Se on rehellistä tunnustaa, eikä siinä ainakaan asevelvollisuuden suorittaneelle pitäisi mitään ihmeellistä ollakaan. Kuitenkin juuri kultainen keskitie, jossa jätetään tila yksilölle ja yhteisölle, molemmille, on tie, joka kaikkein epätodennäköisimmin vie organisoituun väkivaltaan tai anarkiaan. Verrattuna muihin ideologioihin, siinä suurimmalla todennäköisyydellä isompi osa yksilöistä saavuttaa ihmisarvoisen elämän.

 

Vallankäyttöä ei voi pelätä

Arvojen olemassaolo tarkoittaa automaattisesti arvokamppailua. Arvot ja totuudenetsintä ovat osa ihmisyyttä. Arvokamppailussa ei ole mitään vaarallista, jos meillä on vakaa ja reilu yhteiskunta:

Ilman yhteiskuntaa yksilön on itse asiassa todellisuudessa mahdotonta löytää omia arvojaan. Ilman yhteiskuntaa vahvin pystyy materian valtaan turvautuen helposti pakottamaan heikommassa asemassa olevat yksilöt omaan ”totuuteensa”. Siksi meidän pitää hyväksyä yhteiskunnallinen vallankäyttö, vaikka siinä tapahtuukin virheitä ja rikkeitä. Se on kuitenkin parempi kuin anarkia tai piilossa oleva kasvoton vallankäyttö ja alistaminen, jota vastaan ei voi hyökätä. Yhteiskunnallisessa vallankäytössä on kyse myös materiaalisesta jakamisesta, ja materian oikeudenmukainen jako mahdollistaa reilun arvokamppailun.

On siis oltava riittävästi yhteisiä arvoja yhteiskunnallisten rakenteiden pohjaksi. On myös uskallettava käyttää yhteiskunnallista valtaa yhteisten arvojen mahdollistamiseksi sellaisessa tilanteessa, jossa selvästi nähdään, että yhteistä arvopohjaa ollaan salakavalasti, vailla avoimuutta, pirstomassa vastoin kansan tahtoa. Näin on tehtävä siitäkin huolimatta, että ihminen ja yksilö on erehtyväinen.