Mielenkiintoinen maahanmuuttoiltaSunnuntai 18.10.2009 klo 23:45 - Vesa-Matti Saarakkala Mikkelin kansalaisopiston tiloissa käytiin perjantai-iltana Keskustelussa Järvisen perusteesi oli: Maahanmuuton lisääntyminen on rikastuttava tosiasia, joka tukee talouskasvua ja hyvinvointia. (elävä esimerkki oikeistovihreästä, joka ajaa sosiaalidarwinismia, parhaiden/vahvimpien valtaa.) Rajamäen lähestymiskulma oli harjoitetun maahanmuuttopolitiikan kritisointi ja oman itsensä pönkittäminen. Perussuomalaisissa Rajamäki näki vain kansaa pintapuolisesti kosiskelevan poppoon, jolle maahanmuuttokritiikki on vain keino saada kannatusta. Hän ei antanut arvoa sille, että 2,5 %:n voimalla Eduskunnassa vaikuttava joukkomme on selvästi muodollista painoarvoansa raskaampi maahanmuuttopolitiikan, ja muunkin politiikan, kritisoijana. Mikä on Eduskunnassa 22,5 prosentin edustajamäärällä toimivien demarien painoarvo tämän päivän kriittisessä maahanmuuttopoliittisessa keskustelussa? Toin esille Perussuomalaisten aikoinaan kyseenalaistaman ministeri Thorsin pähkähullun idean yrittää lisätä turvapaikanhakijoiden virtaa Suomeen. Sittemmin esitys, että teknisestä palautusesteestä johtuen sellainenkin turvapaikanhakija, joka ei olisi oikeutettu oleskelulupaan, saisi pysyvän oleskeluluvan, torpattiin joukolla. Rajamäki muisti asiasta vain sen, ettei kansanedustajamme Pirkko Ruohonen-Lerner heti asian valmisteluvaiheessa ollut puuttunut esitykseen sanomalla siitä mitään ääneen. Väärin sammutettu, oli Rajamäen tuomio. Rajamäki ei suostunut näkemään yhteyttä Perussuomalaisten kannatuksen vahvistumisessa ja siinä, miten demarit pitkin hampain ovat jaksaneet kuunnella hänen, nykyiselle sosiaalidemokraattiselle ideologialle täysin vierasta, maahanmuuttopolitiikan kritiikkiä. Vai miltä näyttää maahanmuuttopolitiikan kritiikki demarinuorten käsissä? Itse yritin tuoda keskusteluun konkretian lisäksi taustaa siihen, miksi on ihan totta, ettei merkittävä osa suomalaisista ole kiinnostunut omatoimisesta vapaa-ajallaan lähteä kotouttamaan maahanmuuttajia yhteiskuntaan: maahanmuuttajat nähdään nimittäin uskoakseni meidän kantaväestön toimesta joskus jopa kilpailijoinamme elämän eri osa-alueilla. Miksi edistää maahanmuuttajan yhteiskunnallisen aseman kohottamista, jos meillä on kantaväestöön kuuluviakin maahanmuuton lisäämistä haluavan elinkeinoelämän työttömäksi syrjäyttäminä? Miksi pitäisi normaalia enemmän tukea maahanmuuttajaa, joka kenties ei halua, tai jolle on virallisena totuutena kerrottu, ettei hänen tarvitse, ”suomalaistua” ? Tai on kerrottu, ettei ole olemassa mitään tiettyä suomalaisuutta ja jos onkin, niin siinä on hyviä ja huonoja puolia ja että mixaamalla siihen vaikutteita kaikista kulttuureista, saadaan taloudellisesti dynaamisin lopputulos. Eletään ikään kuin kulttuurien tarjoustalossa, jossa kulttuurit tietysti säilyvät ja sen kun paranevat vaan, mixailemalla niitä yhteen, yksilöllisiä toiveita tietenkään unohtamatta. Arot, varsinkin, jos kyse suomalaisista arvoista, joita siis ei ole enää muka olemassakaan, ovat pahin este talouskasvulle. Se, että Suomi pystyi aikoinaan torjumaan Neuvostoliiton hyökkäyksen ja nousi lyhyessä ajassa (100 vuotta) kehitysmaasta pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi on toki totta, mutta tässä ajassa nämä saavutukset ja edes niiden muistelu, ovat este kehitykselle, sanotaan. On tulevaisuuttakin ajatellen aivan relevantti kysymys, voiko nykyisen kantaväestön enemmistö todella hyväksyä esimerkiksi sellaisen maahanmuuttajan, joka tekee töitä ja vaikka ylitöitä ja maksaa veronsa, mutta jolla on päällään burkha ja joka vannoo pyhän kirjansa nimeen julkisesti ja ken ties ilmaisee haluavansa ajaa sharia-lakia Suomeen? Ainakaan Ranskassa, (sivistysvaltiossa?), tällaista ei hyväksytä. Hallinnon ja poliittisen eliitin tulee ymmärtää se, että jos meille ei heidän toimestaan oikeasti anneta selkänojaa käydä opettamaan maahanmuuttaja suomalaisille tavoille, niin miksi me, kenties kiireisetkin suomalaiset, menisimme maahanmuuttajan luo kuuntelemaan, mikä on hänen subjektiivinen, mutta tietysti objektiivisempi kuin omamme, kantansa suomalaiseen kulttuuriin ja sen ”kehittämiseen”? Jos suomalaiset ovat arvoineen hukassa, eikö olisi syytä politiikan kautta edistää vanhoja, mutta edelleen käyttökelpoisia, kotimaisia arvoja? Miksi vain monikulttuurisuusideologiaa tai yksilöllisiä arvoja pitäisi edistää? Yhteisöllisyys, jota on peräänkuulutettu, ei millään juhlapuheilla edisty vaikka esimerkiksi kokoomus uskoo nimenomaan juhlapuheiden voimaan. Eihän paha yhteiskunta saa ajaa yhteisten asioiden hoitamisen varjolla kollektiivisia arvoja – siitä on kuulemma lyhyt tie kommunismiin ja Pohjois-Koreaan. Perimmäinen kysymys on, että ovatko nykyiset yhteiskuntarakenteet todella muuttaneet ihmistä perimmäisellä tavalla? Riittävätkö nautinnot ja materia yhdistämään ihmiskunnan ja jos riittävät, niin miten pitkään? Tähänastinen historia puhuu sen puolesta, että yksilöillä on aina ollut olemassa yleviä mielipiteitä ja uskomuksia, joiden pohjalta he ovat liittyneet keskenään yhteen joko niitä tavalla tai toisella edistämään tai vähintäänkin puolustamaan. Vihreän ideologian perusteesi on, että ihmisille riittää, kunhan on puuro pöydässä. Heidän mielestään ei tarvitse kuin tehdä tarpeeksi isot rakenteelliset uudistukset ja ihmiset ovat valmiita antamaan puuroa myös toisille yksilöille, koska ovathan he toisetkin kuitenkin ihmisiä. Vihreät esiintyy usein puolueena, jolla on yliopistoissa eniten ihmisiä. Kuitenkin, kun katsoo, millaisella tasolla argumentaatio liikkuu, niin henkisesti kyllä Perussuomalaiset ja kriittinen yliopisto ovat lähempänä toisiaan kuin vihreät ja kriittinen yliopisto. Sen sijaan vihreät ja elinkeinoelämä eivät ole loppujen lopuksi kovin kaukana toisistaan. Ja Rkp:lle sekä rkp:läiselle medialle terveisiä myös! |
mielenkiintoista maahanmuuttokeskustelua. Paikalla olivat vapaata maahanmuuttoa historiallisena kohtalonamme pitävä vihreiden kansanedustaja Heli Järvinen, työperäiseen maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuva, mutta maahanmuuttopolitiikkaa yksinäisenä demarina kritisoiva ex-sisäministeri Kari Rajamäki ja sitten minä. Lisäksi keskustelemassa olivat Sini Soljasalo, Peter Malual ja Enrique Tessieri.