Vanhustenhuollossa käynnissä suuri puhallus

Keskiviikko 11.11.2009 klo 23:21 - Vesa-Matti Saarakkala

Sosiaali- ja terveysministeriön uusien vanhuspoliittisten linjausten seurauksena vanhuspalveluissa aiotaan karsia laitospaikkojen määrää niin, että jatkossa vain 3 % yli 75-vuotiaista olisi pitkäaikaisen laitoshoidon piirissä. Linjauksissa painotetaan kotipalveluita ja palveluasumista. Nopeasti ajateltuna siirtyminen laitospainotteisuudesta kohti kodinomaisempaa ympäristöä kuulostaa hyvältä.

Käytännössä suunta on kuitenkin sama kuin mielenterveyspalveluissa 1990-luvulla otettu linja, jossa sellaisetkin kansalaiset, joille yksinasuminen kotona ei ole paras vaihtoehto, ajetaan kotiin oman onnensa nojaan. Vanhuspolitiikassa hämmennetään myös käsitteillä kuten hoiva. Hoivapalvelut esimerkiksi yksityisellä sektorilla tarkoittavat käytännössä pääsääntöisesti palveluita, jotka eivät sisällä kunnon yövalvontaa. Hoivalla on kuitenkin positiivisempi kaiku kuin laitoksella, oli todellisuus sitten mitä tahansa. Useinhan väitetään, että laitokset laitostavat. Tosiasiassa tänä päivänä kukaan sellainen vanhus, jonka tarkoitus on vielä palata asumaan kotonaan, ei edes saa pysyvää paikkaa vanhainkodista, joka on siis laitos.

Vanhuspolitiikassa ovat puhuttaneet myös erilaiset laiminlyönnit. Peruspalveluministeri Paula Risikko on luvannut puuttua vanhustenhoidon rappiotilaan julkisella sektorilla, lanseeraamalla hoitomitoitussuositusten sijaan velvoittavat lait kunnille ja terveysyhtymille siitä, paljonko pitää olla hoitajia hoidettavia kohden. Risikko on luvannut lain ja valvonnan avulla puuttua hoitohenkilökunnan vajeeseen. Miten Risikko käytännössä aikoo vajeen paikata, on hoitopaikkojen vähentäminen laitospuolella, kuten vanhainkodeissa. Näin suhdeluvut paranevat kummasti. Toki kunnat tekevät lopulliset päätökset, mutta ilman valtion lisärahaa tämänsuuntaiset päätökset lienevät päivänselviä.

Samantasoiset vanhukset, jotka ovat tähän asti vaatineet laitoshoitoa, siirretään palveluasumisen kuten kotihoidon tai tehostetun kotihoidon piiriin. Näitä palveluita tarjoavat enenevässä määrin myös yksityiset hoiva-alan yritykset, jotka laskuttavat vanhukselta tarkasti kaikki suoritteet, lääkkeet ja tarvikkeet. Kun kysyntä ylittää tarjonnan, hinnatkin tuppaavat nousemaan. Näin tulee käymään vanhustenhuollossa. Hintojen nostaminen on helpompaa myös siksi, että kun kunnat ovat kertaalleen ulkoistaneet jonkin osan palveluistaan, vain harvoin näkee, että tilanteen muuttuessa, kunta perustaisi oman palvelunsa uudelleen.

Vanhustenhuollossa on Suomessa käynnissä suuri puhallus, jota peitellään löysällä puheella aktiivisesta ikääntymisestä ja mielikuvilla siitä, miten vanhukset voivat viettää viimeiset päivänsä mukavasti kotona omaisten huolehtiessa heistä yhdessä aina niin lähellä olevien kodinhoitajien kanssa. Esimerkkiä siitä, miten kokopäivätyön ja omaishoitajuuden yhdistäminen onnistuu meille näyttävät tarvittaessa maahanmuuttajat. Muissa kuin suomalaisessa kulttuureissa vanhuksista pidetään kuulemma parempaa huolta.

Bisneksen esiinmarssi vanhuspalveluissa kertoo ennen kaikkea siitä, että poliittinen johto Suomessa on nostanut kätensä ylös elintasosairauksien lisääntyessä ja kansallisen kulttuurin rapautuessa. Epätasa-arvo lisääntyy jatkossa myös ikäihmisten keskuudessa.