Porvarihallitus kiihdyttää kuntademokratian alasajoa

Torstai 26.11.2009 klo 15:36 - Vesa-Matti Saarakkala


Valtuusto on kunnan ylin päättävä elin. Se valitaan suorallavm_saarakkala2.jpg kansanvaalilla. Kaikki muut luottamushenkilöt kuin valtuutetut valitaan kunnissa ja kuntien yhteisissä hallintojärjestelmissä kulissien takaisissa neuvotteluissa.

Valtapuolueiden aikoinaan yhdessä läpirunnoman kunta- ja palvelurakenneuudistuksen seurauksena maahamme on syntynyt valtava määrä perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueita. Valta kuntien valtuustoilta on karkaamassa näille kuntaeliittien itse valitsemille taustahäärijöille.

Usein vallanpitäjien on ollut helpompaa esittää kuntalaisille kuntaliitosten sijaan yhteistoiminta-alueisiin liittymistä kuin kuntaliitosta. Paras-laki on myös laadittu niin, että harvaan asutuilla alueilla kuntaliitoksilla ei kyetä täyttämään lain asettamaa velvoitetta n. 20 000 henkilön yhteisestä perusterveydenhuollosta. Näiden syiden takia kuntakenttää on lähdetty pirstomaan tavalla, jossa valta ja vastuu eivät enää kohtaa toisiaan.

Perussuomalaiset eivät pidä toivottavana nykyistä tilannetta, jossa suora kansanvalta ajetaan ruohonjuuritasolla alas ja jossa kuntapalveluiden taso tulee määräytymään taloudellisesti heikoimmissa asemissa olevien kuntien mukaan, kun laki edellyttää kuntien yhteistoiminta-alueilla palveluiden tasalaatuisuutta. Lain sisältö on käytännössä osoittautunut seuraavaksi: Kaikille yhtä surkeaa ja epäselvää päätöksentekoa ja entistä huonompia palveluita.

Porvarihallituksen jatkotoimenpiteet Paras-hankkeessa viittaavat siihen, että vallan ja vastuun eriyttämistä toisistaan tullaan entisestään kiihdyttämään, vakiinnuttamalla syntyneitä käytäntöjä. Tämä sopii hyvin yhteen markkinahenkisten ideologioiden kanssa. Jatkossa ei voi äänestää edes jaloillaan, vaan Neuvostoliiton tapaan kaikki käytännöt pyritään yhdenmukaistamaan kansalaisilta turhia kyselemättä. EU:ssa sama tyyli kaikille pakollisine pyöriäistarkastajineen ja jätevesidirektiiveineen on ollut käytössä jo vuosikaudet. Kuka niistäkin on vastuussa?