Tony Halme pelasti Perussuomalaiset 2003

Tiistai 12.1.2010 klo 0:14 - Vesa-Matti Saarakkala

En ehtinyt olla Perussuomalaisten jäsenenä kuin noin vuoden, kun muistan kansanedustaja Raimo Vistbackan joskus vuodenvaihteen 2002-03 tienoilla kertoneen Etelä-Pohjanmaan Perussuomalaisten piiritoimikunnalle, että nyrkkeilijä Tony Halme on todennäköisesti lähdössä puolueen ehdokkaaksi edessä oleviin eduskuntavaaleihin. Se toi värinää vaalikentälle ja palstatilaa mediassa. Perussuomalaiset ja kansa innostuivat.

Perussuomalaisille ennustettiin siitä huolimatta 0-1 paikkaa. Aika moni politiikantoimittaja ennusti viimeisenkin smp:läisen eli Raimo Vistbackan tippumista pois eduskunnasta ja sitä myöten Perussuomalaisten loppua ennen kuin koko puolueen nousu oli koskaan alkanutkaan. Jos niin olisi käynyt, koko suomalainen politiikka saattaisi näyttää tänä päivänä aivan toisenlaiselta – huonommalta.

Lähellä loppua käytiinkin. Puolueen puheenjohtaja Timo Soini pääsi pitkän yrittämisen jälkeen ansaitusti läpi, mutta ilman vaaliliittoa läpimenoa ei olisi tullut. Vistbackan äänisaalis oli jälleen kerran kova, mutta jos hän ja Perussuomalaisten muut ehdokkaat Vaasan vaalipiirissä olisivat keränneet n. 400 ääntä vähemmän, olisi Vistbacka tippunut.

Halmeen myötä vaalikampanjan julkisuus oli taattu ja puolue pääsi pieneen nosteeseen. Ilman Halmetta on täysin mahdollista, että Perussuomalaiset olisivat tipahtaneet pois eduskunnasta. Kun tiedetään, miten vaikea eduskuntaan on nousta eduskunnan ulkopuolelta, voi olla, että samalla kyseessä olisi ollut puolueen loppu. Mutta… Halme tuli ehdokkaaksi ja loppu on historiaa.

Eurovaalit 2004

Tonyn (tai hänen haamukirjoittajansa) kirjallinen tuotanto viihdytti itseäni varusmiespalveluksen aikana. Se oli hyvää vastapainoa niille ikäville uutisille, mitä sai viikottain lukea iltapäivälehdissä sotkussa. Sotku oli todella melkoinen. Eurovaalit 2004 lähestyivät ja minua pyydettiin jo 2003 niihin ehdolle. 2003 eduskuntavaalit olin jättänyt väliin, mutta EU-ehdokkuus oli oman poliittisen toimintani kannalta varmasti yhtä ratkaiseva kuin Tony Halmeen ehdokkuus puolueelle 2003.

Ilman eurovaaliehdokkuutta tuskin olisin noussut Kurikassa, tyhjässä perussuomalaiskunnassa, valtuustoon 2004. Vain 23 ääntä vähemmän ja Perussuomalaiset olisivat jääneet Kurikassa taas ilman paikkaa. Ehkä se 23 ”ylimääräistä” ääntä oli juuri minun ääniäni, koska keräsin tuolloin 88 ääntä eli yli puolet paikallisista äänistämme ja eurovaalit olivat olleet vasta vajaat puoli vuotta aiemmin. Niissä keräsin yli 1500 ääntä, joista Kurikasta hieman alle 200. Niin huonosti kuin eurovaalit puolueelta tuolloin menivätkin, minulle ne vaalit olivat läpimurto.

Muistan aina, miten EU-vaalikampanjani loppusuoralla oli vuorossa vaalitilaisuus Vaasassa. Olin matkalla sinne yksin omalla vuosimallin 1988 Mitsu Pajerolla. Pajero oli nikotellut jo joitakin aikoja eikä kulkenut enää enempää kuin sallitut 120 km/h, joten Vaasan moottoritiellä otin autosta kaikki hevosvoimat irti pitäen pedaalin pohjassa. Mittarissa oli ehkä 115 km/h, kun yllättäen vauhti alkoi hiljentyä. Volkkarin Caravellesta, jonka ohi olin juuri vaivoin päässyt, hymyiltiin vahingoniloisesti, kun autoni päästi höyryt pihalle konehuoneesta ja vauhti hyytyi lopullisesti. Se oli sen moottorin loppu.  Onneksi puoluekaverit poimivat minut autoonsa moottoritien penkalta. Paikalle vaalitilaisuuteen oli kiire, sillä kyse ei ollut mistä tahansa vaalitilaisuudesta.

Paikalla oli toinenkin eurovaaliehdokas Ari Halme ja hänen kansanedustaja-pikkuveljensä Tony. Medianäkyvyys ja ihmisten kiinnostus oli taattu. Tony kiinnosti kansaa, vaikka ei ollutkaan enää entisenlainen moottoriturpa. Ennen kesän 2003 ikäviä tapahtumia Tony todennäköisesti tyrmäsi useimmat vastustajansa myös puhumalla, ellei yleisö koostunut täysin vihervasemmistolaisesta porukasta.

Demokratian palvelija

Tony Halme teki ison palveluksen suomalaiselle demokratialle, lähtiessään Perussuomalaisten ehdokkaaksi 2003 eduskuntavaaleihin. Hänet halusi ymmärtääkseni useampikin puolue riveihinsä, mutta Tony valitsi meidät. Puolue joutui pian maksamaan kovaa hintaa korkojen kera Tonyn ehdokkuudesta, ja erityisesti eduskuntaryhmässä Soini ja Vistbacka purjehtivat eteenpäin myrskyssä, kun viikinki oli veneessä ja vene alkoi keikkua. Itseltäni petti kantti maaliskuussa 2006, kun Halme oli alkoholin takia sairauslomalla eduskunnasta ja samaan aikaan meno siviilissä kiihtyi. Halusin, ettei Halme asetu enää 2007 ehdolle ja että hänen jatkonsa eduskuntaryhmässä kyseenalaistetaan, ellei hän ryhdistäydy.

Oma kannanottoni oli henkilökohtainen ilmoitus siitä, etten todellakaan halunnut puolustella Tonyn tekemisiä. Nuorelle varapuheenjohtajalle kysymyksiä ei esittänyt niinkään media vaan kansalaiset toreilla ja turuilla. Turhauduin tilanteeseen ja halusin tehdä oman näkemykseni kerralla selväksi. Soini ja Vistbacka ja erityisesti Soini hoitivat muuten suvereenisti kaikki kommentit, koska he olivat puolueessa ainoita, jotka tiesivät, mitä Tonylle kuuluu. Se oli heille rankkaa aikaa, mutta ei sovi aliarvioida myöskään sitä, miltä monista puolueen eteen vapaaehtoisesti työtä tekevistä perussuomalaisista saattoi tuntua.

Onneksi Soini oli noussut kansan silmissä presidentinvaalien 2006 yhteydessä jo niin vaikuttavaksi poliittiseksi henkilöksi, ettei negatiivinen julkisuus ollut esteenä puolueen etenemiselle. Kun puolue vyöryi eteenpäin, kansa alkoi pikku hiljaa ymmärtää, että kyse oli Tonyn henkilökohtaisesta tragediasta. Minusta Tony tarvitsi auttajia, mutta ei niinkään puolustelijoita. Sen takia katsoin tarpeelliseksi ilmoittaa oman mielipiteeni, sillä vielä 2006 vuoden alussa Tony ilmoitti haluavansa jatkaa eduskunnassa myös vuoden 2007 vaalien jälkeen ja se oli siis se julkinen totuus, jonka pohjalta tilannetta kansa arvioi. Lööppimedia myös yllytti tietoisesti kansaa käymään Halmeen kautta Perussuomalaisten kimppuun. Siinä he eivät kuitenkaan lopulta onnistuneet.

Tonya auttoi eduskuntaryhmämme lisäksi varmasti myös hänen lähipiirinsä, joka pakkaa kovan luokan julkkiksilla usein olemaan yllättävänkin pieni. Itse en päässyt koskaan tuntemaan Tony Halmetta henkilökohtaisesti, vaikka joitakin kertoja puolueen tilaisuuksissa tapasimmekin. Kuitenkin hänellä on todennäköisesti ollut suuri vaikutus omaankin elämääni. Saldo jäi kovasti plussan puolelle. Hän vaikutti mieheltä, jota eivät pienet hetkauttaneet. Hän tuntui pystyvän melkein mihin vaan ja hän oli varmasti tottunut tulemaan toimeen omillaan liiankin hyvin. Lopulta kehässä vastustajana hänelle olikin vain hän itse.

Rauha Tonylle ja osanottoni hänen läheisillensä.