EU-jäsenyydestä perustuslakikysymys?

Tiistai 2.2.2010 klo 17:51 - Vesa-Matti Saarakkala

Maassamme on jo pari vuotta ollut käynnissä perustuslakimme uudistusprosessi. Itse olin mukana asiaa valmistelleessa Oikeusministeriön Perustuslaki 2008 –työryhmässä. Yhtenä, mutta hyvin vähälle huomiolle jääneenä, ajatuksena on ollut sisällyttää maininta Suomen EU-jäsenyydestä perustuslakiin.

Viimeistään sen jälkeen, kun EU:n Lissabonin sopimus astui viime joulukuussa voimaan, on ollut selvää, että EU-jäsenyydessä on kyse kansainvälisestä sopimuksesta, joka voidaan irtisanoa eduskunnan päätöksellä. Siksi EU-jäsenyyttä ei pitäisi sisällyttää Suomen perustuslakiin.

EU-jäsenyydellä on käytännön vaikutuksia lainsäädäntöömme ja toimintatapoihimme, mutta ei asiaa voi kuitata vain sillä, että mainitaan Suomen kuuluvan Euroopan unioniin. Mainitsemalla EU Suomen perustuslain keskeisenä kulmakivenä, helposti unohdetaan, että on elämää myös EU:n ulkopuolella.

Jos EU-jäsenyydessä olisi kyse jostakin muusta kuin kansainvälisestä sopimuksesta ja EU-jäsenyydellä olisi vaikutusta valtiosääntömme kansanvaltaisiin perusteisiin, olisi EU mainittava perustuslaissamme. Silloin kuitenkin myönnettäisiin, että Eduskunnassa olisi tehty valtiopetos, kun hyväksyttiin Lissabonin sopimus. Lissabonin sopimus oli hyväksyttävissä vain kansainvälisenä sopimuksena, jona sitä eduskunnassa käsiteltiinkin. Perussuomalaiset vastustivat Lissabonin sopimusta ja sen hyväksymistä.

EU-jäsenyyttä käytetään herkästi oikeuttamaan muutokset Suomen ulkopolitiikan marssijärjestyksessä. Mitä suurempi merkitys annetaan EU-politiikalle, joka itsessään on Lissabonin sopimuksen myötä ylikansallista, sitä suuremmaksi käyvät myös vaatimukset presidentti-instituution lakkauttamiseksi turhana virkana. Presidentti-instituution olemassaolon oikeutus syntyy juuri siitä, että EU-jäsenyys nähdään sopimuksena, ei minään muuna. Käsite ”Lissabonin sopimus” kertoo yksiselitteisesti, että kyse on sopimuksesta, ei perustuslaista, joksi Brysselin paperipinoa aluksi nimitettiin.

Suomea voi edustaa Eurooppa-neuvostossa pääministeri yksinkin, jos niin halutaan asiasta päättää, mutta siitä ei synny tarvetta lisätä perustuslakiimme mainintaa Suomen EU-jäsenyydestä eikä myöskään tarvetta muuttaa perustuslakiamme niin, että ulkopolitiikkaamme johtaisi hallitus presidentin sijaan. Voidaan myös päättää, että Suomea edustaa Eurooppa-neuvostossa sekä presidentti että pääministeri, mutta äänivalta on vain jommallakummalla. Se, miten asioista päätetään, on neuvottelukysymys, kuten tähänkin asti. Perustuslaissa asiasta ei tarvitse säätää, koska EU-päätöksenteko perustuu sopimukseen, joka voidaan koska tahansa purkaa.

Olen varma, että jos presidentti tällä kertaa säilyisikin nimellisesti ulkopolitiikkamme johtajana, mahdolliset muut uudistukset, kuten EU-jäsenyyden mainitseminen perustuslaissamme ennakoisivat jo seuraavaa perustuslain uudistamistarvetta. Osa uudistajista saattaa jopa kuumeisesti miettiä, miten he pystyisivät nyt tekemään sellaisen uudistuksen, jolla vältyttäisiin paljastamasta koko sitä karmeaa totuutta, joka tämän asian ympärille kätkeytyy. Lehtitiedoista päätellen presidentti vielä nimellisesti säästetään, jottei hermostuteta kansaa vaalien alla, mutta mukaan saatetaan ujuttaa uudistuksia, jotka myöhemmin tulevat koitumaan presidentin kohtaloksi. Taikasanana muutoksiin käytettäneen parlamentarismia.