Uutiset: " Rattijuoppojen puolue " mittautti tänään 9,8%
Sunnuntai 20.6.2010 klo 18:32 - Vesa-Matti Saarakkala
Oli mennä kahvit aamulla väärään kurkkuun kun sain käsiini Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen –liitteen. Ääliöt ratissa
-artikkelissa kerrottiin, että ”HOLTITTOMIMMIN RATTIJUOPPOUTEEN SUHTAUTUVAT PERUSSUOMALAISET”. Nyt tätä samaa on toitotettu voimallisesti koko päivän valtakunnan mediassa.
Kohujutuilla profiloitumaan pyrkinyt Ss päätti tällä kertaa kohahduttaa oikein kunnolla leimaamalla eri väestöryhmiä enemmän tai vähemmän rattijuopoiksi. Jos tarkoitus oli havahduttaa ihmisiä vakavalla aiheella, niin lopputuloksena oli lähinnä farssi. Väli-Suomen Sanomien toimituksessa ollaan kuitenkin varmaan tyytyväisiä, sillä lehti haluaa päästä esiin hinnalla millä hyvänsä. Liikkumalla tieteen ja hömpän rajapinnalla, siinä onnistuu helpoiten.
Toteamus, että ”puoluekanta näyttää vaikuttavan ajokäyttäytymiseen enemmän kuin koulutus tai asuinalue”, on todella puhekielinen ilmaisu. Eihän puoluekanta sen paremmin kuin muutkaan tekijät välttämättä selitä ajokäyttäytymistä.
Sen sijaan asia tulisi ilmaista, että jollakin puoluekannalla (satunnaismuuttuja) ja ajokäyttäytymisellä havaittiin olevan suurempi keskinäinen riippuvuus tai yhteys kuin koulutuksella ja ajokäyttäytymisellä.
Nyt tuosta tekstistä voi äkkiseltään luettuna jäädä osalle lukijoista sellainen mielikuva, että jos olet perussuomalaisten kannattaja tai aiot sellaiseksi ryhtyä, sinulla on suuri riski alkaa käyttäytyä ratissa huonosti.
Lisäksi pitäisi olla tarkkana, miten käytetään sanoja: ”Holtittomimmin rattijuoppouteen suhtautuvat perussuomalaiset, jonka kannattajista 40 prosenttia on syyllistynyt humalassa ajamiseen.” Tämä lause voidaan käsittää niin, että perussuomalaiset -puolue suhtautuu holtittomimmin rattijuoppoutueen. Kun tähän vielä liittää tuon epätieteellisen ilmaisutavan aiemmasta kohtaa, niin saadaan lopputulokseksi juurikin se, että perussuomalaiset olisivat puolueena jotenkin piittaamattomia rattijuoppouden suhteen ja että sen takia sitten meidän kannattajissakin olisi tämän tutkimuksen mukaan eniten rattijuoppoja. Sana ”jonka” viittaa puolueeseen. Perussuomalainen -nimityksen käytöstä kannattamisen yhteydessä todettakoon se, ettei jonkin puolueen kannattaminen yksissä vaaleissa tee ihmisestä puolueen jäsentä/puoluelaista, tässä tapauksessa perussuomalaista. Nyt oli vieläpä kyselty käsittääkseni sitä, mitä puoluetta aikoo kannattaa seuraavissa vaaleissa. Ilmaisutapa on tökerö.
Mitä tulee tutkimuksen luotettavuuteen itsessään, jutun tietolaatikossa kerrotaan, että tutkimuksen virhemarginaali on 3 prosenttiyksikköä. Luulisi virhemarginaalinkin olevan korkeampi perussuomalaisten kannattajien kohdalla, koska heitä puoluekannatusmittausten mukaan on vähemmän kuin kokoomuksen, SDP:n, keskustan tai vihreiden kannattajia. Myös siinä luulisi virhemarginaalilla olevan eroa, onko vastaaja joltakin tietyltä alueelta vai onko perussuomalaisten kannattaja.
No, gallup on tänään 9,8 % eli uusi ennätys. Jos ei sitä muuten saada laskuun, niin pitäähän sitä nyt hyvän asian puolesta yrittää keinolla millä hyvänsä - ettei vain ”rattijuoppojen puolue” saisi kannatusta. Seuraavaa ”tutkimusta” odotellessa…