Kurikan ydinkeskustan kehittämissuunnitelma valmisTiistai 22.6.2010 klo 23:57 - Vesa-Matti Saarakkala Kurikan keskustan kehittämissuunnitelma on valmis. Työ aloitettiin viime syksynä valitsemalla projektia varten konsulttiyritykset, jotka ovat Tuomas Sanatasalo Ky ja Arkkitehtitoimisto Mikko Heikkilä Sito Oy:stä. Lisäksi valittiin luottamushenkilöistä ja virkamiehistä koostuva ohjausryhmä, johon kuuluvat kaupunginhallituksesta puheenjohtaja Margit Parkkamäki ja allekirjoittanut. Olen toiminut ohjausryhmän puheenjohtajana. Kurikan Kehityksestä mukana ovat Jukka Kivipelto ja Olli Kangas. Yrittäjien edustajina ryhmässä ovat toimineet Leena Ujainen ja Pekka Rintaniemi ja kiinteistönomistajien edustajana Kari Pihlajamäki. Myös nuorisovaltuusto Qnuva otettiin mukaan ryhmään, ja sitä ovat edustaneet Sara Rantamäki ja Katariina Siekkinen. Virkamiespuolelta ryhmässä ovat työskennelleet toimitusjohtaja Hannu Alanen Kurikan Kehityksestä sekä joukko virkamiehiä tekniseltä osastolta. Myös Nikkarikeskus on ollut edustettuna. Ryhmän tehtävänä on ollut laatia konkreettinen suunnitelma Kurikan ydinkeskustan kehittämiseksi niin, että se olisi viihtyisämpi ja käyttäjäystävällisempi. Lopullinen päätöksenteko jää kaupunginvaltuustolle. Tämä lähtökohta on antanut hyvät mahdollisuudet ennakkoluulottomaan visiointiin. Ryhmä on toiminut hyvässä keskinäisessä yhteisymmärryksessä ja keskustelua on käyty paljon. Eväitä keskusteluun tarjosi viime syksynä toteutettu kyselytutkimus, jossa vastaajina olivat päättäjät sekä otos kuntalaisista ja yrittäjistä. Työssä on sivuttu myös ydinkeskustan liikennejärjestelyitä sekä kaupungintalokysymystä, joka tuli akuutiksi viimeistään kevään 2010 aikana. Nykyisen kaupungintalon tilalle suunnitelmassa on hahmoteltu liikekeskuksen ja hallintorakennuksen yhdistelmä. Suunnitelma on kuitenkin täysin ehdollinen, joskin sinänsä haasteellisen kaupungintalokysymyksen nähtiin avaavan mahdollisuuksia ydinkeskustan kehittämiseksi. Rakentamatonta tilaa nykyisen kaupungintalon tilalle ei ole ehdottanut kukaan, ainakaan vielä, mistä olen iloinen. Kurikassa on tapahtunut kuntaliitoksen ja ylikunnallisen yhteistyön lisääntymisen myötä paljon hallinnollisia muutoksia ja toisaalta samaan aikaan maassamme harjoitettu yhteiskuntapolitiikka on yhä enemmän keskittänyt kasvutekijöitä Kurikkaa suurempiin kaupunkeihin. Väestökehitys näyttää kannaltamme huonolta. On tehtävä kaikki voitava, jotta pystymme kääntämään negatiivisen kierteen positiiviseksi. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, ei pelkkää sanojen semantiikkaa. Kurikan ydinkeskustan kehittäminen voisi olla sarja tekoja, joilla luomme hyvää pohjaa myönteiselle kehitykselle. Joka tapauksessa edessä on katujen osalta remonttitarvetta, eikä nykyinen kaupungintalo jatkane paikallaan montaa vuotta. Joenrannan kehittäminen on jo vauhdissa. Tilaisuus on käytettävä hyväksi ja uskallettava tarttua toimeen. Jos saamme näin edistettyä myös kaupallisten palvelujen kehittymistä Kurikassa, olemme tulleet samalla edistäneeksi peruspalveluitamme. Tosiasia on, että etenkin nuorempi sukupolvi kokee monipuoliset kaupan palvelut yhtenä asuinpaikan valinnan kriteerinä. Jos kaupalliset näkymät ovat huonot, ei mene hyvin varsinaisilla peruspalveluillakaan. Kurikassa on tutkimuksen mukaan hyvin ostovoimaa eli tarvetta kaupallisten palveluiden kehittämiselle on. Kaupungilla voi olla kehitystyössä ratkaiseva rooli, sillä epäilen, että markkinat eivät investoi ensisijaisesti Kurikkaan, vaan maakuntakeskukseen, ellei kaupanalan toimijoille ole tarjota jotakin visiota ja konkretiaa myös kaupungin puolelta. Mukaan tarvitaan myös nykyiset yrittäjät, eikä unohtaa saa suoraakaan vaikuttamista, josta kuntalaisaloitteet, kuntalaiskyselyt ja kuntalaiskeskustelut ovat keinoja saada päättäjiksi valikoitunutta joukkoa suurempi voima jonkin asian taakse. Mahdolliset näkemyserot ovat luonnollisia, mutta ei niihin pidä Kurikan kehittämisessä takertua määräänsä enempää, sillä uskon, että kaikki katsovat tärkeäksi Kurikan kehittämisen. Jotta kehittämistyölle olisi saatavissa myös kuntalaisten enemmistön tuki, vaatii se avointa keskustelua, mieluiten varta vasten järjestetyssä tilaisuudessa. Liikkeelle on lähdettävä siitä, että kehittämissuunnitelma olisi tarkasteltavissa kaupungin internet-sivuilla ja sitä voisi noutaa paperisena kaupungintalolta luettavaksi. Moni hyväkin asia ontuu Kurikassa sen vuoksi, että meiltä puuttuu informaatiota ja kommunikaatiota. Valtuustokokoukset ja erilaiset tiedotustilaisuudet pitäisi aina voida katsoa suorana ja myös jälkeenpäin kaupungin internet-sivuilta. Olisi enemmän oikeaa tietoa ja hedelmällistä keskustelua ja vähemmän varjonyrkkeilyä. Kurikan keskustan kehittämissuunnitelma / pdf
Hyvää juhannusta lukijoille! |
Kehittämistyö perustuu Kurikan Kehitys –liikelaitoksen top ten suunnitelmaan, josta yksi on keskustan kohentaminen. Sanalla sanoen, kysymys on viihtyvyydestä.