EU:n liittovaltioiminen täydessä käynnissäTiistai 20.9.2011 klo 17:45 - Vesa-Matti Saarakkala EU, sen tulevaisuus ja Suomen rooli EU:ssa ovat olleet uuden Myös EU:n perussopimusta ollaan muuttamassa muotoon, joka mahdollistaa vakausmekanismin käyttöönottamisen 2013 ja käytännössä kumoaa ns. no bail out -lausekkeen, joka kieltää jäsenmaita ottamasta vastatakseen toisen jäsenmaan velkoja ja jonka voimassaolon takia vakausjärjestelyt jouduttiin perustamaan virallisesti EU:n rakenteiden ulkopuolella. Vakausjärjestelythän käynnistettiin ilman, että EU:ssa on niille mitään lainsäädäntöpohjaa, mutta nyt sitä luodaan perussopimusmuutoksin jälkikäteen, minkä seurauksena EU-tuomioistuin pääsee ristiriitatilanteessa kontrolloimaan mekanismien päätöksentekoa EU:n tavoitteisiin pohjautuen. Samaan aikaan eduskunnassa on käynnissä vaalien yli lepäämään jätetty perustuslain muutosesitys, jossa Suomen EU-jäsenyys ollaan liittämässä osaksi Suomen valtiosääntöä perustuslakimme ensimmäisen luvun 1 §:ään. On kuvaavaa, että maininta halutaan kirjoittaa juuri 1 §:ään, sillä 2 §:ssä todetaan valtiovallan Suomessa kuuluvan kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Tavallaan siis ennen sitä halutaan ikään kuin huomauttaa, että EU-jäsenyydellä on tietyt vaikutukset tähän kansanvallan käsitteeseen. Varmasti tällä halutaan perustella myös tulevaisuuden presidenttien vallattomuutta. EU-jäsenyydellä on kieltämättä suuria vaikutuksia lainsäädäntöömme. Perustuslain täydellisyysperiaatteeseen eli siihen, että perustuslaki kuvaa todellista tilaa, vedoten EU-jäsenyydestä kertominen on perusteltua, mutta pakollista se ei kuitenkaan ole, koska perustuslaissamme on jo nyt mainintoja EU-jäsenyyden vaikutuksista. Herää myös kysymys, että onko eduskunnan enemmistö vuosien saatossa unohtanut perustuslain 94 §:n, jonka mukaan kansainvälinen velvoite ei saa vaarantaa valtiosääntömme kansanvaltaisia perusteita, kun nyt jälkikäteen halutaankin viestittää, että kansanvaltamme on ehdollista. EU:n luonnehan ei ole muuttunut itsestään, vaan Suomi on siihen ratkaisevalla tavalla vaikuttanut, sillä perussopimusmuutokset ovat vaatineet jäsenmaiden yksimielisyyttä. Kun samaan aikaan perustuslain 94 ja 95 pykäliä ollaan muuttamassa muotoon, jossa Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävistä toimivallansiirroista EU:lle voidaan päättää eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistöllä, niin herää kysymys, mikä on yhteys pykälän 1 muuttamisella pykälien 94 ja 95 muuttamiseen. Tällä hetkellähän merkittävät toimivallan siirrot EU:lle vaativat päätöksen jättämistä lepäämään yli vaalien, niin että kaksi eri eduskuntaa joutuu asiasta päättämään, jolloin aihe on myös mahdollinen vaaliteema. Toisaalta, jos asia on haluttu ns. pois päiväjärjestyksestä, kuten usein on tehty, niin sen kiireellinen käsittely on vaatinut sitä, että 5/6 eduskunnasta haluaa asian käsiteltävän kiireellisesti ja kahden kolmasosan on pitänyt vielä puoltaa lopullista päätösesitystä. Ilmeisesti pykälän 1 muutoksella oikeutetaan muutokset pykäliin 94 ja 95. Eduskunnassa vanhojen puolueiden edustajat ovat olleet selvästi aivan poissa tolaltaan, kun ovat nyt huomanneet, että perussuomalaiset ovat rynnistäneet eduskuntaan ja eri valiokuntiin puolustamaan Suomen itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta järkähtämättömästi. Ilmeet, eleet ja puheet kertovat, etteivät he ole tyytyväisiä siihen, kun heidän hiekkalaatikolleen on ilmestynyt uusia naamoja. Perusviesti perussuomalaisten suuntaan on ollut kuin kaiken saaneen kakaran parahdus ”mä en enää leiki”. Nyt vaan kannattaa muistaa se, että kuka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Kävi miten kävi, historia tulee vielä monesti tunnistamaan ja tunnustamaan sen, että perussuomalaiset olivat perillä Suomessa ja Euroopassa 1995-2011 tehtyjen EU-päätösten todellisesta luonteesta ja siitä, mitä kohti päätökset Suomen kansaa kuljettivat. |
eduskunnan aikana jatkuvasti esillä. Tämä johtuu paitsi vaalien teemoista, ennen kaikkea siitä, että EU:n ja eduskunnan enemmistön myötävaikutuksella Eurooppaan ollaan luomassa Euroopan rahoitusvakausvälinettä ERVV:tä sekä Euroopan vakausmekanismia EVM:ää.