Suomi sitoutui pankkien pääomittamiseenTorstai 27.10.2011 klo 13:47 - Vesa-Matti Saarakkala Se, että ERVV:tä voidaan käyttää pankkien pääomittamisen Euroopan unionin tuomioistuimella on nimittäin ristiriitatilanteessa merkittävä rooli ERVV:n päätöksenteon ja EU:n päätöksenteon keskinäisvaikutuksia tulkittaessa ja silloin, kun huippukokoustasolla päätetään jotakin, se heijastuu siis ERVV:n toimintaan tai ohjaa sitä. Tätä ei kansalle kerrota. Mutta miksi ihmeessä muuten kirjattaisiin tällainen asia (ERVV:n käyttäminen pankkien pääomittamisen rahoittamiseen) päätökseksi, jos ei sillä haluttaisi käytännössä viedä politiikkaa tähän suuntaan ja siis sitoa ERVV:n jäseniä? Miksi asia on niin, kuten edellä kerron. Huippukokouskirjauksella perusteltiin itse asiassa aikoinaan sitä, että Suomella on mahdollisuudet vaatia ja saada vakuudet. Eli kun vakuudet tippuivat pois ERVV-sopimuksesta, todettiin, että juuri huippukokouksen päätökset takaavat sen, että vakuudet on mahdollista saada ja niihän "vakuudet" sitten saatiinkin. Nyt tässä on ERVV:n käyttämisen kohdalla sama tilanne. |
rahoittamiseen, on jo sinänsä huono asia, mutta kaikkein pahinta on, että Suomi on mennyt nyt huippukokouksessa hyväksymään lausuman asiasta. Tällä on seurauksia ERVV:n toimintaan siten, että yksimielisyysvaatimus ERVV:n käyttämisessä käytännössä heikkenee, mitä tulee pankkien pääomittamisen rahoittamiseen.