EVM pitäisi käsitellä talousunionisopimuksen kanssa samanaikaisesti

Share |

Perjantai 27.1.2012 klo 13:50 - Vesa-Matti Saarakkala


EVM-valtiosopimus liittyy käytännössä kiinteästi sopimukseenvesa-matti_saarakkala_puolueneuvosto_15.8.2010__kopio_2.jpg talousunionin perustamisesta. Näin ollen perustuslakivaliokunnan ja eduskunnan pitäisi voida käsitellä näitä kahta sopimusta samanaikaisesti yhtenä kokonaisuutena, vaikka muodollisesti sopimuksista päätettäisiinkin eri asiakohdissa.

Talousunionisopimuksessa on Suomen perustuslain kannalta sellaista ainesta, jonka seurauksena eduskunnassa vaadittaisiin käytännössä kahden kolmasosan enemmistö sopimuksen hyväksymiseksi. On myös epäselvää, vaatisiko sopimus talousunionin perustamisesta Suomen perustuslain muuttamista, jos sopimus päätettäisiin hyväksyä.

Käytännössä EVM-valtiosopimuksen voimaantulo edellyttää sopimuksen hyväksyviltä jäsenmailta myös talousunionisopimuksen hyväksymistä. Suomen perustuslain näkökulmasta EVM-sopimuksen käsittelyyn tulee siksi jättää varauma, jossa huomioidaan kahden sopimuksen yhteys toisiinsa.

Suuri valiokunta päättää eduskunnan kannasta EVM:ää koskien maanantaina 30.1. Perussuomalaiset ovat vastustaneet EVM-sopimusta ja talousunionia. Kantaa ei ole syytä muuttaa.