Vesa-Matti Saarakkala

kansanedustaja ja politiikan kokemusasiantuntija Vaasan vaalipiiristä, Kurikasta

 

Ilman rohkeutta ja uhrauksia Suomi ei olisi Suomi

Keskiviikko 6.12.2017 klo 9:04 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Ilman Suomen senaatin esittämää ja eduskunnan enemmistön 100 vuotta sitten hyväksymää itsenäisyysjulistusta Suomi olisi jäänyt osaksi Neuvosto-Venäjää. Osaksi Neuvosto-Venäjää Suomi olisi saattanut ajautua myös silloin, jos sisällissota 1918 olisi päättynyt toisenlaiseen lopputulokseen. Ilman veristä sisällissotaa Suomessa ei kuitenkaan olisi annettu työväestölle ja torppareille 1920-luvulla niitä oikeuksia, jotka olivat tarpeen ja keskeisiä kansakunnan yhtenäisyyden kannalta siinä vaiheessa, kun seuraavan kerran ulkoinen uhka Neuvostoliiton sotilaallisen hyökkäyksen muodossa 1939 kyseenalaisti Suomen itsenäisyyden. 

 

1930-luvun alussa maatamme ja demokratiaamme koetteli myös oikealta suuntautunut maan sisäinen ääriliikehdintä, mutta ehkä juuri sen muodostaman poliittisen paineen seurauksena neuvostomielinen kommunistien toiminta ajettiin Suomessa maan alle häiritsemästä Suomen itsenäisyyden vahvistamistyötä. Äärioikeisto itsessään taltutettiin myös, ja demokratia voitti näin diktatuuripyrkimykset.

 

Talvisodassa 1939-40 suomalaiset tekivät suurvalta Neuvostoliiton sotilaallisen hyökkäyksen torjumalla ihmeen, joka hakee sotahistoriassa vertaistaan. Jatkosodassa 1941-44 Suomi joutui käytännössä valitsemaan puolensa liittoutuen natsi-Saksan kanssa. Ilman Suomen liittoutumista Neuvostoliitto olisi todennäköisesti saanut vallattua Suomen ja olisi sen myös tehnyt. Irtautuminen natsi-Saksan liittolaisuudesta 1944, kääntyminen liittolaista vastaan Lapin sodan muodossa 1944-45 ja taitava diplomatia toisen maailmansodan loppuvaiheessa, jatkuen vuosikymmeniä aina Neuvostoliiton hajoamiseen 1991 oli takuuna vaurauden ja länsimaisen sivistyksen rakentamiselle Suomessa.

 

Hakeutuminen Euroopan unioniin 1995 oli nykyhetkestä tarkasteltuna myös viisas päätös, vaikka EU ei täytäkään kaikkia ideaalin demokratian tunnusmerkkejä. Jos olisimme tänä päivänä Ukrainan asemassa, sopii epäillä, olisiko Suomi yhtä itsenäinen ja demokraattinen kuin EU-Suomi nyt on. Olisiko Suomi edes oma itsenäinen valtionsa? Pieniä maita, kuten Viroa, Latviaa ja Liettuaa historia on opettanut julmasti, ja siksi niissä tehtiin ratkaisut syvästä länsiliittoutumisesta heti, kun se vain oli mahdollista. Näin jälkeenpäin voi todeta, että aikaikkuna oli erittäin pieni.

 

Kohtalonyhteytemme jatkossakin kietoutuu länteen. Joudumme valitsemaan tiiviin suhteen osana länttä kaikkine etuineen ja haittoineen tai riskeeraamaan sen kuvittelemalla Eurooppaan rinnakkaistodellisuuden, jollaista ei ole näköpiirissä ilman rahaliiton ja EU:n hajoamista. Jos EU- ja rahaliitto hajoaisi, Suomi nykyisellä ulko- ja turvallisuuspolitiikallaan jäisi yksin Venäjän kylkeen. Siinä vaiheessa liittoutuminen Natoon ei enää onnistuisi. Suomalaisten on siis parasta toivoa EU:lle ja sitä toistaiseksi koossa pitävälle rahaliitolle pitkää ikää, jos Nato-jäsenyys ei EU-Suomessa saa kannatusta.

 

Niiden, jotka kannattavat Nato-jäsenyyttä, mutta vastustavat Suomen jäsenyyttä EU:ssa, tulisi käytännössä ajaa Nato-liittoutumista aktiivisesti, sillä jos Suomella on ylipäätään mahdollisuus liittyä Natoon, se mahdollisuus on vain EU-oloissa. Ne, jotka eivät kannata kumpaakaan jäsenyyttä, kuvittelevat ilmeisesti Kekkosen aikojen palaavan Eurooppaan.

 

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Valehteliko Lauri Nurmi?

Lauantai 18.11.2017 klo 12:17 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Lännen Median toimittaja Lauri Nurmelta ilmestyi jokin aika sitten kirja ”Perussuomalaisten hajoamisen historia”, jossa hänen perusväitteensä on, että viime kesäkuussa tapahtunut perussuomalaisen eduskuntaryhmän hajoaminen olisi ollut jo ennen perussuomalaisten puoluekokousta yhdessä hallituskumppanien, erityisesti pääministeri Juha Sipilän, kanssa ennalta suunniteltu varo-operaatio. Olen lukenut kirjan tarkkaan heti, kun se ilmestyi enkä ole tuominnut sitä. 

 

Nurmi on ehtinyt saada perussuomalaisten puoluekokousta edeltäneestä skuupistaan, jossa hän etukäteen väitti tietävänsä eduskuntaryhmämme hajoavan siinä mittakaavassa kuin lopulta tapahtui, jo Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon. Hänet on nostettu koko kansakunnan kaapin päälle.

 

Tänään Iltasanomissa todistetaan autenttisin lähtein, että Nurmen skuuppi eduskuntaryhmän tulevasta hajoamisesta oli kuitenkin vain arvaus, joka sattui osumaan oikeaan. Tämänpäiväisen Iltasanomien jutun myötä todistustaakka väitetystä siirtyykin nyt toimittaja Nurmelle, ja nyt voidaan itse asiassa kysyä, valehteliko Nurmi. Nurmen pitäisi pystyä siis todistamaan, että hänen skuupissaan ei ollut kyse arvauksesta ja sen tueksi sepitetyistä hallituslähteistä, vaan että hänellä olisi ollut olemassa jälkeenpäinkin todistettavissa olevaa ennakkotietoa tulevista tapahtumista ja siitä miten hallitus pelastetaan.

 

Minua kiinnostaa tämä asia yhtenä asianosaisena, koska riviedustajana minun täytyy nyt luottaa joko keskeisiin Sinisten toimijoihin ja pääministeri Sipilään tai toimittaja Nurmeen. Toistaiseksi todistusvoimaltaan ylivoimaisesti parhaan näytön ovat pystyneet antamaan Sinisten virkamiehet tänään Iltasanomissa. Nurmen todisteet ovat pelkkiä nimettömiä lähteitä. Ovatko ne lopulta edes todellisia?

 

Pitäisikö Nurmen journalistipalkinto peruuttaa ja antaakin se Iltasanomien Timo Haapalalle? Mene ja tiedä. Mutta kuka leikkiin ryhtyy, se leikin nyt kestäköön.

 

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005454797.html

Kummanko ostaisit?

Perjantai 17.11.2017 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Hallituksen esitys alkoholilaiksi on eduskunnassa. Lain käsittelystä poikkeuksellisen tekee se, että hallituspuolueiden kansanedustajille on annettu vapaat kädet sen suhteen, sallitaanko jatkossa myös 4,8 - 5,5 -prosenttisten alkoholituotteiden myynti päivittäistavarakaupoissa vai ei. Asia on puhtaasti yksittäisten kansanedustajien käsissä, jos myös opposition edustajilla on vapaat kädet.

Jos nelosolut tulee kauppoihin, on arveltu siitä tulevan houkutteleva vaihtoehto keskioluelle ja alkoholin kokonaiskulutuksen kasvavan kulutuksen vahvenemisen kautta usealla prosentilla, sillä halvimman nelosoluen vero on nyt vain n. 9 senttiä enemmän per 0,33l juomapakkaus kuin halvimman keskioluen, ja nelosoluen hinnan arvioidaan tippuvan Alkon hintoihin nähden n. 40 %, kun myyntivolyymit kasvavat. Saatavuus kasvaisi 355 Alkon myymälästä yli 5300 myyntipisteeseen.

Tällä hetkellä pienpanimoilla on hyvä markkinarako nelosoluiden välisessä kilpailussa, kun myyntivolyymit ovat pienemmät ja hinnat korkeat keskiolueen nähden, mutta kun volyymit nousevat, pienpanimoiden suhteellinen kilpailuasema voi heikentyä, sillä isojen panimoiden volyymituotteet halpenevat huomattavasti enemmän kuin pienten. Kun suurpanimoiden tuotearsenaali laitetaan pienpanimoiden tuotteiden viereen kaupoissa, jokainen voi arvata, miten hintaa painottavat kuluttajat toimivat. Koko markkina muuttuu. Kalliiksi tulisivat yhteiskunnalle ehkä vain joihinkin kymmeniin jäävät lisätyöpaikat osassa pienpanimoita yhteiskunnallisiin kustannuksiin nähden.

Suomessa kulutetaan 100-prosenttiseksi muutettuna alkoholista n. 49 % oluena, ja perusteena kaupassa myytävän alkoholin prosenttirajan nostolle onkin käytetty ennen kaikkea oluen matkustajatuonnin hillitsemistä etenkin Virosta. Tosiasiassa alkoholin matkustajatuonti oli lokakuussa alimmillaan kymmeneen vuoteen ja siitä väkeviä juomia on noin kaksinkertaisesti olueen verrattuna, kun juomat muutetaan 100-prosenttiseksi alkoholiksi. Suomessa juodusta oluesta arviolta 6-7 prosenttia on ulkomailta haettua.

Heinäkuussa Viro korotti olutveroa 70 prosentilla ja kun vanhat olutvarastot on myyty loppuun, näkyy korotus täysimääräisenä myös kuluttajille. Jos keskiolut kelpaa, on hinnanero 24-packissa Viron nelosolueen verrattuna enää pari euroa, ja kun Viro panee täytäntöön kaikki tulevat veronkorotukset, on olutsalkun hinta noussut silloin Virossa n. 6 eurolla.

Halvin keskiolut maksaa Suomessa kaupassa 0,68 euroa plus pantti ja hallituksen tuoreen veronkorotusesityksen perusteella sen hinta tulisi nousemaan 7 senttiä tölkiltä eli hinta nousisi n. 75 senttiin tölkiltä. Samaan aikaan halvimman nelosoluen veroa ollaan nostamassa vain 7,5 sentillä per pullo, vaikka sen ulosmyyntihinnan arvioidaan putoavan Alkon edullisimmasta pantittomasta hinnasta eli 1,43 eurosta kaupoissa vähintään 0,86 euroon. Jos keskiolut maksaisi kaupan hyllyssä jatkossa 0,75 euroa + pantti ja halvin nelonen alle 0,94 euroa + pantti, kummanko ostaisit?

(Kirjoitus on julkaistu Ilkassa 16.11.2017)

Ikävä totuus yksilökunnasta

Torstai 2.11.2017 klo 12:50 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Viime päivinä esillä ovat olleet sekä köyhät että rikkaat. Eilen ja tänään otsikoissa ”työn sankarit” ja ”menestyjät” eli rikkaat ja suurituloiset Supercellin ja mitä moninaisimpien yritysjohtajien ja sijoittajien johdolla ja toissapäivänä ”antisankari(t)” ja ”luuseri(t)” Ossi Nymanin johdolla. Päivä päivältä käy selvemmäksi, että tulonjakautumiskysymykset ovat lopulta aikamme suurin poliittinen kysymys yhdessä luonnonvarojen riittämisen kanssa, vaikka itsekeskeisyyttä korostavassa yhteiskunnassa julkisesti onkin tyylikästä sanoa, etteivät toisten tulot ketään meistä hetkauta. 

 

Merkittävä osa globaalista talouskasvusta perustuu täysin kestämättömälle toiminnalle sekä moraalisesti, ekologisesti että talouspoliittisesti. Kahdella sanalla sanoen, monenlaisille turhuuksille. Niiden tuottamiseksi luonnonvaroja ja työvoimaa kehittyvissä maissa riistetään monin paikoin häikäilemättömästi, ja rahamarkkinoiden globaali vakaus perustuu hyvin pitkälle ennennäkemättömään velkavivuttamiseen, ideologioiden ja uhrimielen tosiasialliseen liberaaliin rappioon (=ei todellista poliittista uhkaa vallanpitäjille)  ja siihen, että annetaan poliittinen lupaus ahneuden oikeutukselle ja moraalinen hyväksyntä katteettomalle ja työmäärästä- ja laadusta riippumattomalle rikastumiselle ilman todellisia demokraattisia pidäkkeitä ja riskejä raharikkaille. 

 

Velkavetoisella politiikalla on kesytetty lähes kaikki enemmän tai vähemmän liberaaleiksi. Mukavuus vie vielä tällä hetkellä voiton arjen oikeudenmukaisuudesta ja historiallisesta kunniallisuudesta, mutta aikanaan ilmiö tulee synnyttämään vielä vastarintaa, kun palapeli lähtee jostakin kulmasta ennemmin tai myöhemmin murenemaan. Eivät ihmiset tyhmiä ole: Miksi jonkun turvatussa taloudellisessa asemassa olevan, mahdollisesti esimerkiksi moraalisesti kyseenalaista verosuunnittelua harrastavan, henkinen mukavuus (arvojensa ja mieltymystensä mukaan arjessa eläminen) olisi sen oikeutetumpaa kuin jonkun köyhyysrajan alapuolella elelevän ”sluipailijan” tai jonkun arkisen peruspuurtajan, joka ei ole sattunut olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa, kuten monesti menestyksen kohdalla on, vaikka ahkeruudella ja riskinotolla paljon osuutta asiaan myös voi olla, ja usein onkin. Yksi keskeinen onnistuminen elämässä saattaa toiselle merkitä pysyvää rikastumista ja nousemista arkisen arvioinnin ja arvostelun yläpuolelle, toiselle jotakin maltillisempaa ja maanläheisempää. Onnistumisia ja onnistujia on monenlaisia.

 

Osakekurssit globaalin kapitalismin ytimessä eli pörsseissä ovat nousseet viime aikoina katteettoman korkealle: Nyt jos koskaan raha on tullut rahan luokse eli rikkaat ovat poliittisella velkavivuttamisella rikastuneet tekemättä itse mitään ihmeellistä samaan aikaan, kun tiedetään julkisen sektorin eri maissa pysyvän pinnalla vain todellisista tuotto-odotuksista ja näkymistä karun totuuden kertovien matalien korkojen ansiosta. Johtajat vetävät valtavia bonuksia ja työllisyys kasvaa Suomessakin erittäin hitaasti, kun on tärkeämpää maksaa osinkoja ja varautua tuleviin muutoksiin. Pitää olla puskuriakin, kun seuraavan kerran romahtaa. Jotain on pahasti pielessä, kun aktiivisia ihmisiä ei kerta kaikkiaan kannata palkata. Ja samaan aikaan kansakunnan pääpiruksi on löydetty verotilastojenkin mukaan muutamalla satasella kuukaudessa ”hummaava” ideologisesti työtön Ossi, joka protestoi järjestelmää vastaan ja haluaisi olla kuin Linkola, mutta ei ole ilmeisesti pystynyt siihen, kun on kuitenkin työnhakija. Hän meni nostamaan päänsä ”juoksuhaudasta” ja sai kunnon ”tykistökeskityksen” niskaansa. Olipa Ossista mitä mieltä tahansa, jos keskitymme vain yksin häneen, menevät meiltä kyllä isommat ongelmat ja epäkohdat ohi. Jos sen sijaan uskallemme katsoa totuutta silmiin Ossin riepottelun lisäksi, meidän pitäisi tehdä paljon muutakin kuin vain ansaita elantomme tekemällä palkkatyötä.

 

Ilmastonmuutoksesta ja napajäätiköiden sulamisesta paasataan joka päivä, mutta esimerkiksi samaan aikaan turhin saastuttaja eli lentoliikenne lisääntyy valtavasti ja kädet rakoilla taputetaan, kun Helsinki-Vantaata laajennetaan. Matkailu lisääntyy, ja sen halutaan lisääntyvän. Moni ympäristötietoinen viherpiipertäjä matkustaa aina kun mahdollista. Pitää etsiä itseä ja kerryttää ylihintaiseen ja halvan näköiseen Fjällräven -reppuun aitoja kokemuksia autenttisessa ympäristössä, jotta kokemus on varmasti riittävän arvokas Fjällräven -reppuun kerrytettäväksi. Yksinäiseksi itsensä kokevia on Suomessa enemmän kuin koskaan ja ulkomaille matkustellaan enemmän kuin koskaan, vaikka tietoverkon tarjoamien kommunikaatio- ja informaatiomahdollisuuksien voisi ajatella johtavan johonkin aivan muuhun. Tämä kertoo siitä, että arvot eivät välttämättä ole kohdallaan, vaikka olisi talon täydeltä sitä elektroniikkaa.

 

Yhteiskunnallinen keskustelu pyörii erilaisten päivittäisten pöyristymisten ympärillä turhanpäiväisten tuomitsemisten, kyllästyttävän ylistämisten ja jatkuvien ylisanojen sekä ylipäätään kaikenlaisen yksilön olemassaoloa korostavan ilmoitustyylisten huomioiden ja pinnallisen yhteenkuuluvuuden muodossa. Touhulla vältellään kohtaamasta kovia ja raakoja yhteiskunnallisia tosiasioita. Aivan kuin se riittäisi ratkaisemaan yhteiskunnalliset ongelmat, kun vain yhtyy ”hyvien ihmisten” kuoroon tai vastaavasti mielipiteiltään radikaalien muka-ideologisten ihmisten kuoroon ilman todellista ideologisuutta ja uhrauksia omassa elämässä. Ajastamme puuttuu kollektiivinen kunnia ja kunniallisuus, tilalla on vain yksilöllisyys kaikissa sen eri muodoissa. Tällainen kulttuuri vaikuttaisikin olevan nykyisten, mukavissa puitteissa perikatoon meitä kuljettavien, valtarakenteiden paras turva. Yhteiskunnat ovat muuttuneet yhdeksi yksilökunnaksi, jossa pitkäjänteinen sitoutuminen on riippa ja uhrautuminen pääsääntöisesti turhaa.

 

Mitä tulee reaalimaailmaan, esimerkiksi henkirikosten määrä on ennätyksellisen alhaisella tasolla Suomessa ja turvallisuus on kaikin puolin hyvällä tasolla, jos sitä verrataan historiallisesti. Jos poliisin määrärahat nostettaisiin pohjoismaiselle tasolle, myös pikkurikollisuus ja omaisuusrikollisuus saataisiin todennäköisesti kuriin. Noin yleisesti ottaen tuomita ja ojentaa ei nykyään saa ketään, joka ei itse aktiivisesti nosta omaa päätään yhteiskunnallisesta juoksuhaudastaan eli asetu julkisesti politikoimaan ja vänkäämään, ettei vain syntyisi ikäviä tilanteita ja jollekulle ”pienelle viattomalle ihmiselle” paha mieli, vaikka yhtä hyvin kuin voimme tuomita vaikkapa julkisesti ideologisesti mielestään turhia ja arvottomia töitä välttelevän Ossin, voisimme nostaa tikun nokkaan monet ihmiset, jotka elämäntyylistään johtuen joutuvat turvautumaan yhteiskunnan apuun esimerkiksi terveydenhuollossa tai sosiaalipalveluissa tai jossakin muussa yhteiskunnallisessa palvelussa vieden toisten aikaa ja kuluttaen verovaroja. Esimerkiksi kansansairaudet ja elintapa/elintasosairaudet eivät kai ole ihan pieni seikka nyky-yhteiskunnassamme tuloluokasta riippumatta. Siitä ei puhuta, koska liberaalilla yhteiskunnalla on varjopuoli, josta ei sovi puhua. Mennään liian lähelle sen ristiriitaiseksi muuttunutta ydintä.

 

Yhteiskuntapolitiikalla pitäisi pyrkiä pääsemään ja vaikuttamaan pintailmiöitä syvemmälle. Yhteiskuntapolitiikaksi ei riitä pelkkä sopeutuminen ja mukautuminen. Toisaalta hyvää ei ideologisesti kerro myöskään se, jos haluaa ryhtyä vallankumoukselliseksi hinnalla millä hyvänsä järkevästä kritiikistä välittämättä ja yksisilmäisesti omia totuuksiaan jankuttaen, yhdessä kaiken maailman poliittisten ”kykyjen” kanssa seurustellen ja kaveeraten.

Kenen joukoissa seisot?

Keskiviikko 4.10.2017 klo 12:00 - Vesa-Matti Saarakkala

Hallituksen muodostavat tällä hetkellä keskusta, kokoomus ja vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpgsiniset, ja tänään eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta. Taas on tosi kyseessä. Suomen talous on juuri saatu orastavalle 3 prosentin nousu-uralle, mikä on nollakorkojen ja matalan inflaation aikana huippulukema, euroalueen kärki. Maahanmuutto on saatu Suomessa vihdoin kuriin. Maakuntasote etenee hitaasti, mutta varmasti kohti toimeenpanoa.

 

Vuoteen 2017 verrattuna valtion verotulojen ennakoidaan ensi vuonna kasvavan n. 4,5 % eli yli 2 miljardilla eurolla, mikä on paljon rahaa, kun kaikkiaan valtio kerää veroja 44 miljardia.

 

Tämän hallituksen myötä myös julkisen talouden velkaantuminen on vihdoinkin saatu taitettua, kun valtio ottaa velkaa ensi vuonna n. 2,5 miljardia euroa vähemmän kuin tänä vuonna. Velkaa otetaan siis 46 % vähemmän kuin 2017. 

 

Tämä suunta on myös edellytys Suomen itsemääräämisoikeudelle talouspolitiikassa, sillä jos velkaantumisvauhti olisi pysynyt vielä yhden ”menetetyn vuosikymmenen” jälkeenkin ennallaan, olisi EU-komissio sixpack-hallituksen sopimuksen jäljiltä kohta sanellut Suomen budjetin suuntaviivat liiallisen alijäämäisyyden takia. Ennakkovaroituksia siitä jo annettiin. On parempi päättää itse kuin antaa EU:n päättää, sillä osaamme tehdä päätökset paremmin itse.

 

Mikäli hallitus saavuttaa tavoitteensa, että velkaantuminen suhteessa BKT:hen taittuu vaalikauden loppuun mennessä pysyvästi ja työllisyysaste lähentelisi 72 prosenttia ja sote olisi päätettynä toimeenpanovaiheessa, voisi hallituksen katsoa aidosti onnistuneen tavoitteissaan. Kiirettä siis pitää. Sivuille vilkuiluun ei ole aikaa.

 

Sixpack-oppositio yrittää kuitenkin kaataa hallituksen toiveenaan nyt uudet vaalit, joiden seurauksena, ainakin HS:n viimeisimmän gallupinperusteella, pääministeriys siirtyisi oppositioon joutuvalta keskustalta kaupunkipuolueena tunnetulle kokoomukselle, kirstunvartijapuolueeksi palaisi edellisen sixpack-hallituksen näytöillä Sdp (Antti Rinne) ja ulkoministeripuolueeksi sinisten ja radikaalikonservatiivin Soinin tilalle ääriliberaali vihreät ja Pekka Haavisto. Mukaan tuohon arvopohjaan mahtuisi ehkä myös tasaista gallupia takova Rkp. Heille saattaisi siunaantua 1-2 salkkua: esimerkiksi oikeusministerin, opetusministerin tai kulttuuriministerin pestit. Maahanmuuttopolitiikkaan tulisi todennäköisesti täyskäännös.

 

Näitä asioita kannattaa jokaisen radikaalin ja vähemmän radikaalinkin konservatiivin ja maahanmuuttokriittisen miettiä, maaseudun ja pikkupaikkakuntien asukkaista nyt puhumattakaan. Tämän maan suurin epäkohta ei ole sinisten ”järkyttävän” suuri ministerimäärä suhteessa gallupkannatukseen tai edes golf-mailalla mestattu hanhi-parka. Jos tämä hallitus kaatuu ja em. puolueet muodostavat vaalitulokseksi muuttuvan gallupin pohjalta hallituksen, vieläpä kesken nykyisen vaalikauden, silloin sitä vasta monella taivastelemista riittäisi.

 

Vain aidosti liberaali ja suuresta kaupungista tuleva punavihreä vihervasemmiston edustaja voisi nähdä tuollaisen tilanteen nykytilannetta paremapana Suomelle ja suomalaisille. Se on kylmä tosiasia. Ei liene vaikeaa valita, kenen joukoissa nyt tosipaikassa seisoo.

Sauli Niinistölle jatkokausi

Perjantai 15.9.2017 - Vesa-Matti Saarakkala

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ilmoitti kesällä, että hän on päättänyt pyrkiä vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpgjatkokaudelle. Se on Suomen ulkopolitiikan jatkuvuuden ja vakauden kannalta hyvä uutinen. Suomella ei ole varaa heittää pois kokenutta ja tehtävässään erinomaisesti onnistunutta henkilöä, joka nauttii korkeaa luottamusta kansan keskuudessa.

 

Vielä paremman uutisesta teki se, että kokoomustaustainen Niinistö pyrkii nyt toiselle kaudelle puolueen sijaan valitsijayhdistyksen kautta. Hän on kirjaimellisesti puolueeton ja itsenäisen vaihtoehto, joka haluaa hakea kannatuksensa ennen kaikkea kansan syvistä riveistä ja laajalla rintamalla. Ratkaisu korostaa sitä, että tasavallan presidentin tulee viimeistään presidenttinä toimiessaan kasvaa irti eturyhmistä ja puoluepolitiikasta. Niinistö on osoittautunut kyllin vahvaksi toimiakseen niin, ilman että siihen on edes kokoomuksessa varaa koputtaa nokkaa.

 

Niinistön irrottautuminen vanhasta viiteryhmästään on poliittisesti virkistävää ja rohkea kädenojennus suomalaisille, ja se antaa aidon mahdollisuuden myös muista poliittisista viiteryhmistä kotoisin oleville, puolueettomista nyt puhumattakaan, lähteä hänen taakseen tässä kampanjassa. Ei tarvitse pelätä leimautuvansa porvariksi tai kokoomuslaiseksi, korkeintaan tolkulliseksi.

 

Olen ollut tarkalla korvalla kuuntelemassa, kun Niinistö on kuluvalla kaudellaan avannut valtiopäivät vuodesta 2013. Riippumatta siitä, olenko huutanut oppositiossa vai vaikuttanut hallituksessa, joka kerta olen ollut varsin tyytyväinen hänen avajaispuheidensa sisältöön. Mieleen ovat jääneet käsite ”tolkun aika” ja sanonta ”tekemättä ei voi jättää”. Uskon, että noita kahta ei tarvitse lähteä enempää avaamaan. Jokainen järkevä suomalainen ymmärtää, mitä niillä nykyhetkessä politiikassa tarkoitetaan, kun miettii missä jamassa Suomi on ja miten maailma makaa.

 

Aina on toki ihmisiä, joille mikään ei riitä ja asiat eivät aukea vaikka rautalangasta vääntäisi. Heitä meidän ei saa päästää heilumaan kansakunnan kaapin päällä tai pelottelemaan ihmisiä hiljaisiksi. Rakentava kriittisyys ja aito epäkohtiin puuttuminen on eri asia kuin tarkoitushakuinen väärinymmärtäminen ja epä-älyllinen sekä epärakentava heittely. Emme voi rakentaa Suomea millekään pikkunäppärälle sirkustouhulle, vaikka se joitakin viihdyttäisikin.

 

Olen ollut politiikassa puolueellisena vuosituhannen alusta aina viime kesään saakka ja tunnen melko hyvin politiikan maailman toreilta ja kunnantuvilta vähintään tasavallan ytimeen. Nyt katselen politiikkaa puolueettomin silmin. En takuulla lähtisi Sauli Niinistön taakse presidentinvaaleissa, jos en olisi varma, että hän on ehdolle pyrkivistä ylivoimaisesti paras valinta tasavallan presidentiksi. Suomen ulkosuhteiden hoidossa en ole itse päässyt kunnostautumaan, mutta kun Suomella on hyvä ulkopoliittinen johto, on ollut helppoa luottaa siihen, että asiat hoituvat - sikäli kun se Suomesta on kiinni - kunhan annamme tukea oikeille ihmisille.

(Kirjoitus on julkaistu Ilkassa 14.9.2017)

Työväki ja liberaalit karkaavat Sdp:stä

Maanantai 4.9.2017 klo 10:48 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Jotta julkisen talouden menoja eli verorasitusta saataisiin pienennettyä ja kilpailukyky nousuun, Sipilän hallitus joutui lähes kymmenen vuotta kestäneen taloustaantuman ja kymmenen vuoden massiivisen ja kroonisen velaksielämisen seurauksena tekemään raskaita ja kovia päätöksiä heti kautensa alussa. Suomella ei ollut varaa menettää enää toista vuosikymmentä. 

 

Uudistamisen tulokset ovat pikku hiljaa tulossa näkyviin. Työllisyys on selkeässä kasvussa, valtion ja kuntien velkaantumisvauhti on selkeästi hidastunut ja talouskasvu on jopa 3 prosentin luokkaa, mikä on nollakorkojen aikakaudella hyvä tilanne. Kun vielä sote-uudistus saataisiin eteenpäin ilman kokoomuksen vastuutonta yksityistämisähkyä, voi hallitus saada lähes kiitettävän arvosanan kaudestaan. Miinuksena voidaan pitää alkukauden liian löysää, ja pääministerin kohdalla jopa höveliä, reagointia turvapaikkaturismiin, mistä joukkoryntäyksessä Suomeen on kielteisten turvapaikkapäätöstenkin valossa ollut kyse. Nyt hallituksessa höveliys on haihtunut ja tilalle on tullut realismi, jossa Suomi ei eristäydy, mutta jossa maasta ei tehdä hollitupaakaan. Presidentti Niinistön tasapainoinen linja tukee hallitusta paremmin kuin hyvin.

 

Vanha valtionhoitajapuolue SDP on nyt henkitoreissaan ja taistelee tulevaisuudestaan tosissaan. Etenkin markkinaehtoisesti toimiva työväki arvostaa tuloksia ja niitä Sipilän hallituksella on lyödä pöytään toisin kuin edellisen hallituksen Sdp:llä. Julkisella sektorilla kiky-kiristys jakaa porukkaa, mutta pääosa arvostaa sittenkin enemmän kohtuullista verotusta ja työpaikkansa pysymistä kuin parin prosentin palkankorotuksia velkarahalla rahoitettuna. Velkahan on verorasituksen siirtämistä eteenpäin, tulevaisuuteen. Ihmiset ymmärtävät, että kehittyneissä maissa paluuta takavuosien talouskasvuvauhtiin ei nykyisessä globaalin kilpailun talousjärjestelmässä enää ole, joten velkaantuminen on pikku hiljaa pysäytettävä. Etenkin kun suuret ikäluokat tulevat nyt seniori-ikään.

 

Nuoret arvoliberaalit ovat niin ikään jättämässä Sdp:n, sillä vihreät edustaa arvoliberaaliutta paljon selkeämmin, koska sen porukka on nuorempaa ja joukossa ei taatusti ole konservatiiveja toisin kuin Sdp:n ukkoontuvissa työväentaloissa. Aikoinaan perussuomalaisten ja Soinin haastamiseksi johtoon valitusta Antti Rinteestä on hahmona tullut demareille nyt ongelma. Samaan aikaan kun nuoret liberaalit naiset innokkaina vannovat Touko Aallon nimeen, Sdp joutuu houkuttelemaan heitä ikään kuin väkisin, ja se ei näytä hyvältä. Porukka ei lähtenytkään ”Antin matkaan” toisin kuin 2014 uskottiin.

 

Kesän turbulenssin jäljiltä hallitus jatkaa nyt vakaasti tämän vaalikauden loppuun, joten Sdp:n momentum myös ennenaikaisten vaalien väläyttelyn muodossa on mennyt ohi. Tynkäkautta ei tule. Vihreille uusine valtuutettuineen ajan kuluminen taas ei ole ongelma. Perussuomalaisten kannatus oli 2009 alle 10 %, 2011 se oli 19 %.

 

Presidentinvaaleissa Sdp asetti ehdolle Tuula Haataisen, joka on todella hyvä sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, mutta presidenttinä häntä on mahdotonta Niinistön sijaan nähdä. Se, mihin hän voi presidenttikisassa oikeasti vaikuttaa, on yleinen mielipide sotea koskien. Se voi olla ihan tervetulluttakin. Myös normaali naisnäkökulma on tervetullut lisä kisaan. Se ei kuitenkaan Sdp:tä pitkältä oppositiovaellukselta tule pelastamaan.

Mihin Ilkan toimittajat pyrkivät Huhtasaaren nostamisella ja Niinistön laskemisella?

Lauantai 26.8.2017 klo 12:40 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Olen aikoinaan tehnyt kandin tutkielmani Jyväskylän yliopistoon poliittisesta retoriikasta erinomaisella arvosanalla tutkien siinä Ilkan ja Pohjalaisen mielipideosaston kirjoituksia vuoden 2006 presidentinvaalien yhteydessä sisältäen myös toimittajien kolumnit ja pääkirjoitukset. Jopa Ilkan emerituspäätoimittaja Kari Hokkanen, jota käsittelin tutkielmassani kriittisesti, piti tutkielmaani aikoinaan julkisuudessakin hyvänä, kun sen yli 10 vuotta sitten hänelle toimitin.

 

Pitkään aikaan en ole aiheeseen enää palannut, mutta viime viikkoina olen huomannut kotimaakuntani ykköslehdessä Ilkassa (osa Ilkan jutuista nykyään myös Lännen Median muissa lehdissä monistettuina.) erikoisentuntuisen vaikuttamisilmiön, jonka myötä poliittisen retoriikan tutkija sisälläni on taas herännyt: Kokeneet Ilkan toimittajat pyrkivät viestimään kirjoituksissaan tavalla, joka edesauttaisi tilannetta, että Sauli Niinistöä ei valittaisi jatkamaan tasavallan presidenttinä jo vaalien ensimmäisellä kierroksella. He mm. nostavat presidenttiehdokas Huhtasaarta kommenteissaan luoden odotusarvoa hänen nousemisestaan toiselle kierrokselle.

 

4 prosentin kannatustasolla kampanjaa käynnistelevän henkilön kehutaan tänään 26.8. Ilkassa tuovan ”sähköä vaaleihin” ja olevan ikään kuin positiivinen asia äänestysaktiivisuuden kannalta. ”Presidentinvaalien toisella kierroksella vastakkainasettelu olisi huipussaan Niinistön ja Huhtasaaren välillä. Ehkä kisa kokeneen miehen ja nuoren naisen, maltillisen rakentajan ja innokkaan uudistajan kesken nostaisi myös äänestysaktiivisuuden uusiin ennätyksiin. Edellisten presidentinvaalien toisinto koettaisiin, jos vaali käytäisiin Haaviston ja Niinistön kesken”, kirjoittaa Ilkka. http://www.ilkka.fi/mielipide/pääkirjoitus/pääkirjoitus-huhtasaaren-presidenttiehdokkuus-lisää-sähköä-tammikuun-vaaleihin-1.2377212.  

 

Tyyli on kuin suoraan siitä Ilkka-lehdestä, jollaista luin noin 10 vuotta sitten tutkielmaani varten. Vain ehdokkaat ovat osittain vaihtuneet ja toimittajajohto Hokkanen ja Seppo Keränen ovat eläkkeellä. Ilkan pääkirjoitustoimittaja on nykyään Maiju Lemettinen. 

 

13.8. Ilkan Marja Tyynismaa kommentoi Ilkassa Huhtasaaren vierailua Pohjanmaalla seuraavasti: ”Laura Huhtasaarella on Anneli Jäätteenmäen kyky kohdata ihminen. Hän kättelee jokaisen, katsoo silmiin, halaa tutuimmat, vaihtaa muutaman sanan. Kun vuorossa on lapsi, hän kyykistyy tämän kasvojen tasolle, kättelee ja kysyy nimeä. On kertakaikkisen läsnä. Kun Huhtasaaren nimi presidenttikisassa oli noussut julkisuuteen, arveli Iltalehden kokenut kollega Mika Koskinentämän olevan yksi vahvoista vaihtoehdoista kisan toiselle kierrokselle (iltalehti.fi 4/8). Silloin en ajatukselle lämmennyt, mutta nyt, kun olen Huhtasaaren tavannut, en olisi lainkaan hämmästynyt, mikäli näin kävisi. Presidentinvaali on henkilövaali, jos mikä. Monet tekevät äänestyspäätöksensä ehdokkaan ulkoisten avujen perusteella, eivät niinkään sillä perusteella, mitä tämä osaa. Kyllä Huhtasaari puheellaankin vakuuttaa, etenkin omansa. Välitön persoona vetoaa varmasti myös muihin.” Normaali ja terve journalistinen kriittisyys Huhtasaarta kohtaan loistaa Ilkassa poissaolollaan.

 

Huhtasaaren käsittely Ilkassa ei ole kuitenkaan ainoa esimerkki siitä, miten lukijoihin pyritään vaikuttamaan presidentinvaaleissa. Nimittäin huomasin Ilkassa taannoin niin ikään hieman erikoiselta vaikuttavan jutun siitä, kun Kristillisdemokraatit päättivät viime viikolla puoluekokouksessaan asettua presidentinvaaleissa Sauli Niinistön taakse. Ilkan Virpi Niemistö kommentoi havaintojaan KD:n kokouksesta näin: ”Puheenjohtaja Sari Essayah selvisi voittajana kristillisdemokraattien puoluekokouksen presidenttiehdokasväännöstä. Helpolla tätä kisaa ei kuitenkaan taputeltu maaliin. Essayahin esitystä Sauli Niinistön tukemisesta ensi vuoden presidentinvaaleissa ei suinkaan nuijittu suoraan päätökseksi, vaan sitä seurasi ajoittain hyvin kriittinen keskustelu ja lopulta äänestykset. Niinistön kelkkaan hyppäämistä arvostelleiden puolueaktiivien oloa ei liene helpottanut se, että eräs innokas puoluekokouksen puheenjohtajiston korokkeelta viiletti Niinistön SN-kerääjäliivi päällä heti päätöksen selvittyä. Samaan aikaan osa kokousväestä nieleskeli Seinäjoen urheilutalon katsomossa kyyneleitä ja jakoi vierustovereilleen halauksia. Entä olikohan puoleen yhtenäisyyden kannalta järkevää kerätä Niinistön kannattajakortteja aivan kokousyleisön edessä, vai olisivatko lukuisat halukkaat löytäneet hänen pakeilleen vähän sivummallekin?” 

 

Kommentista syntyy kuva, että KD:n kokouksessa olisi lähes riidelty ja että iso joukko ihmisiä olisi ollut äärimmäisen pettyneitä siitä, että KD lähtee Niinistön taakse. Onko asia sitten näin, sitähän on tavallisen lukijan vaikea tietää, kun ei ole kärpäsenä katossa ollut. Itse kuitenkin epäilen vahvasti, ettei näin ole.

 

Yhtään kokouksen riviedustajien positiivista puheenvuoroa Sauli Niinistöstä toimittaja Niemistö ei ollut juttuunsa löytänyt. Sen sijaan hän uutisoi kokouksesta leipätekstissä seuraavaa: ”Puoluekokous äänesti lapuin ensin oman ehdokkaan asettamisesta ja sen jälkeen Niinistön tukemisesta. Niinistön kelkkaan hyppäämistä arvostelevat kristillisdemokraatit karttavat presidentin oikeistolaista taustaa. Riitta Kuismanen Pirkkalasta kannatti puoluekokouksessa oman ehdokkaan asettamista.
– Jos menemme heti kokoomuslaisten ehdokkaan taakse, kannatamme kovaa leikkauspolitiikkaa.
Kaarinalainen Jari Tulonen ironisoi tuntevansa olevansa kuin kokoomuksen puoluekokouksessa.
– En halua leimautua presidenttiehdokasvalinnalla oikeistopuolueeseen.
Nykyisen puheenjohtajan Essayahin lisäksi myös entisen puoluejohtajan Päivi Räsäsen presidenttiehdokkuus keräsi puoluekokoukselta kannatusta.
– Miksi häntä ei käytetä, Jari Tulonen kyseli.
Seinäjokelainen Esa Ojanperä sanoo lähteneensä kristillisdemokraattien toimintaan mukaan juuri Räsäsen ansiosta. Räsänen kieltäytyi puoluekokouksessa mahdollisesta ehdokkuudesta. Hän ei saanut puoluejohdon ja puoluehallituksen tukea, jota oli ehdokkuusharkinnalleen edellyttänyt.”

Jostakin syystä Niemistö jättää kertomatta prosessin äänestystulokset. Täytynee udella KD:laisilta, kun syysistuntokausi alkaa.

 

Olen jonkin aikaa miettinyt, miksi keskusta-taustaisen lehden toimittajat toimivat tässä tilanteessa presidentinvaalien alla näin kuin toimivat. Miksi väkisin painetaan epäsuorasti Niinistöä alaspäin ja nostetaan muita ylöspäin, kun ottaa huomioon miten ylivoimainen Niinistön suosio tuoreimmissakin gallupeissa on? En tiedä varmuudella syytä, mutta olen miettinyt itse, miltäköhän keskustalaisista toimijoista tuntuu tällä hetkellä olla Matti Vanhasen vaalivankkureissa? Niiden vauhti kun ei riitä pysäyttämään Niinistöä tai hidastamaan Saulia edes toiselle kierrokselle ja tulos jäänee joihinkin prosentteihin. Olisi varmasti keskustalaisille helpompi tilanne, että Niinistö joutuisi toiselle kierrokselle, oli vastaehdokkaana sitten kuka tahansa. Keskustalaisillakin olisi sen jälkeen lupa julkisesti tukea Niinistöä ja päästä mukaan voittajan vankkureihin. 

Ehkä tätä tilannetta toivovat salaa myös jotkut Ilkan toimittajat, jotka saattavat saada juttunsa esiin myös laajalevikkisesti Lännen Medioissa.

Turku ja vastuullinen politiikka

Tiistai 22.8.2017 klo 18:06 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Turussa tapahtui viime perjantaina raakalaismainen terroristihyökkäys, jossa kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut nuori marokkolainen mies puukotti kaksi suomalaista naista kuoliaaksi ja samalla haavoitti useaa muuta henkilöä vakavasti. 

 

Poliisi pysäytti miehen muutaman minuutin viiveellä erittäin nopeasti ja voimaa hallitusti käyttäen, mutta on valitettavaa, ettei iskua kyetty ehkäisemään ennalta, vaikka Supo oli saanut vihjeen tämän henkilön radikalisoitumisesta. Aika näyttää, mitkä olivat lopulta syyt siihen, ettei vihje johtanut henkilön tarkempaan seurantaan. Supollahan on jo entuudestaan seurannassa useampi sata kohdehenkilöä, jotka saattavat hautoa jotakin vakavaa viattomia ihmisiä ja yhteiskuntajärjestystä vastaan. 

 

Tuhansien turvapaikanhakijoiden myötä Suomeen on saapunut vähintäänkin satoja epäilyttäviä henkilöitä. Perusteettomien turvapaikanhakijoiden, ontuvan takaisinpalautusprosessin ja kielteisistä turvapaikkapäätöksistä seuranneen valitustehtailun sekä ihmisten piilottelun myötä maassamme oleskelee ylipäätään perusteetta tai laittomasti merkittävä määrä ulkomaalaisia. Osa on tehnyt ”katoamistempun” eli viranomaisilla ei ole tietoa, missä he ovat. Monet heistä ovat todennäköisesti rikollisilla teillä. Osa palautusta pakoilevista on piilossa kantaväestön yksityisesti järjestämissä piilopaikoissa.

 

Riipumatta siitä, ovatko perusteeton oleskelu ja kuormittuneen oikeusjärjestelmämme/laitoksemme hyväksikäyttö ratkaisevalla tavalla mahdollistaneet juuri tämän peruuttamattomia seurauksia aiheuttaneen väkivallanteon, on oikeusprosessin nopeuteen, palautusprosessin tehokkuuteen ja Supon resursseihin laitettava nyt nopeasti lisää panoksia. Suomen turvapaikkapolitiikka tulee säilyä jatkossakin tiukkana ja päivänselvää on se, että vuoden 2015 syksyn kaltaista maahanryntäystä ei voida sallia, vaan sellainen tulee estää ja viestiä jo etukäteen, että sellainen estetään tarvittaessa puhtaasti kansallisen harkinnan perusteella hallituksen ja eduskunnan päätöksillä jos tilanne sitä vaatii. Lännestä Suomen rajoille ei pääse vaeltamaan kuin vain toisten EU-maiden laiminlyödessä omat kansainväliset velvoitteensa. Hölmölän hessuiksi meidän ei pidä pelkän kansainvälisen päänsilityksen toivossa heittäytyä, vaikka oman osamme yhteisissä haasteissa kannammekin ja EU antaa Suomelle selkänojaa suhteessa Venäjään. Hölmöläisyyden torjuminen on tärkeää myös siksi, että emme synnytä kotoperäistä kasvualustaa vihaa kylvävälle ja vihasta poliittisesti elävälle äärioikeistolaisuudelle emmekä synnytä maahan toisaalta merkittävää anarkistista vastareaktiota. Äärioikeiston lopulta arveluttavat motiivit omaava kokonaisagenda rakentuu yksittäisille ja usein aidoillekin epäkohdille, jotka on helppo osoittaa joukoille ja havaita. Olisi yhteiskunnallista typeryyttä jättää ne huomiotta ja hoitamatta vain siksi, että osoittajina on myös poliittisilta kokonaismotiiveiltaan ja kyvyiltään varsin surkeaa, älyvapaata ja epäilyttävää ainesta. Meillä on kylliksi kansainvälisiä poliittisia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, jos asioihin ei puututa ajoissa. 

 

Euroopan tasolla Suomi ei voi ottaa Suomeen tutkittavakseen lisää turvapaikanhakijoita hakemuksineen, elleivät kaikki EU-jäsenmaat kanna vastuutaan ns. taakanjaosta. Vain säännöistä ja sopimuksista kiinnipitäminen luo vastuullisuutta. Suomi pienenä reunamaana on taakkansa jo kantanut. Leireiltä valikoitavia kiintiöpakolaisia Suomi voi ottaa vastaan nykyisellä tasolla, sillä sadoissa pysyvä pakolaiskiintiö on nykytilanteessa tarkasteltuna inhimillisesti ja kustannuksiltaan kohtuullinen sekä hallittavissa. Suomen vetovoimatekijöitä perusteettoman turvapaikanhakemisen lopullisena kohdemaana on sen sijaan entisestään vähennettävä, jotta minimoidaan turhat riskit suomalaisille myös turvallisuusmielessä.

 

Todettakoon vielä lopuksi, että ennen Turun ikäviä tapahtumia kesän suurin ongelma on monien politiikantoimittajien silmissä ollut yhden eduskuntaryhmän ministerimäärä ja vaikutusvalta hallituksessa. Ilmeisesti tuollaiseen asemien kadehtimiseen ja sormellaosoitteluun Suomessa on joidenkin mielestä paljonkin tarvetta ja varaa. Kun syksy saa, nähdään, onko näin myös jatkossa. Usein samat tahot hämmästelevät ja taivastelevat esimerkiksi Trumpin puheita ja toimintaa. Olisi järkevää olla ruokkimatta kotimaassa vastaavia ilmiöitä, jos haluaa hyvää suomalaisille pelkän turhanaikaisen ja jonninjoutavan äimistelyn ja sormellaosoittelun sijaan.

Lähden mukaan Niinistön presidentti-kampanjaan

Tiistai 8.8.2017 klo 16:30 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Olen ilmoittautunut tänään mukaan kampanjaan Sauli Niinistön valitsemiseksi jatkokaudelle tasavallan presidentiksi. Nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa Suomi tarvitsee vakaata kättä ja realistista sekä vastuullista arvojohtamista. Kokenut ja sivistynyt Niinistö edustaa tuota linjaa ja on osoittanut olevansa luottamuksen arvoinen tasavallan presidentti. Pidän sekä sisä- että ulkopoliittisesti Suomen kannalta selvästi parhaana vaihtoehtona, että hän jatkaisi tehtävässään toisenkin kuusivuotiskauden. Niinistön tukemista helpottaa se, että hän on lähdössä ehdolle kansanliikkeen riveistä puolueiden ulkopuolelta. Koen hänet kirjaimellisesti puolueettomaksi vaihtoehdoksi.

Pitkää ikää 100-vuotiaalle

Perjantai 14.7.2017 klo 8:42 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Paljon on tapahtunut politiikassa viimeisen noin vuoden aikana. Iso-Britannia äänesti itsensä ulos EU:sta ja Britannian hallitus oli lähellä kaatua sen seurauksena ennenaikaisissa vaaleissa. USA:ssa Trump yllätti ja voitti presidentinvaalit muuttaen Amerikkaa kovalla kädellä. Ranskassa vastayllätyksen teki entinen sosialisti, EU-myönteinen Macron, joka nousi vaaleissa niin ikään presidentiksi lyöden Le Penin ja johdattaen uuden keskustapuolueensa parlamenttivaaleissa kaupan päälle vielä veret seisauttavasti enemmistöasemaan ohi vanhojen puolueiden. 

 

Venäjän ja lännen välit ovat kiristyneet entisestään. Ilman sarvia ja hampaita voi todeta, että onneksi Suomi ei ole harmaata vyöhykettä Ukrainan tapaan, vaan EU-jäsenyyden ja puolustusyhteistyön myötä osa länttä. Lisäksi ympäri Eurooppaa on nähty mielipuolisia ja tuhoisia terrori-iskuja, joilla yritetään lietsoa äkkiväärää eripuraa länsimaiden poliittisiin järjestelmiin. Lähi-idässä soditaan yhä edelleen, eivätkä suurvallat meinaa mahtua keskenään samalle hiekkalaatikolle. Siirtolaisvirrat kolkuttelevat Euroopan rajoilla, mutta akuutti tilanne on saatu sekä unionissa että Suomessa hallintaan, yksityiskohdista voidaan saivarrella. Ulkoisten uhkien lisäksi Suomeen on muodostunut myös sisäisiä uhkia. Esimerkiksi terrorismin uhkatasoa on jouduttu nostamaan islamilaisen terrorismin takia. Varautumalla ja ennaltaehkäisemällä minimoidaan riskejä, mutta täysin niitä ei saada nykymaailmassa nollattua.

 

Suomea johtavan Sipilän hallituksen aseman vakaus nousee tällaisessa edellä kuvatussa maailmanpoliittisessa tilanteessa arvoon arvaamattomaan. Hallituksen ponnistelujen tukemisen puolesta puhuvat myös hallituksen myötävaikutuksella aikaansaadut tulokset työllisyysasteen nostamisessa ja talouskasvun sysääminen 2-3 prosentin kasvuun pitkän taantuman ja kituuttamisen jälkeen. Julkisen sektorin velkavuori on silti vielä valtava ja haasteet ikärakenteesta johtuen huimat, joten kasvun pitääkin olla selkeää ja samaan aikaan on saatava säästöjä, jotta talouden takatalvi ei pääse yllättämään lomailevaa Suomea. Vähänkin merkittävämpi korkojen nousu olisi nyt todella myrkyllinen käärmeenpurema suomalaisille.

 

Hallitusta yritetään heiluttaa nyt niin äärioikealta kuin äärivasemmalta vihreiden porskuttaessa liberaalipopulismilla ja kerätessään oppositiossa voimiaan odottaen kieli pitkällä, josko hallitus kaatuisi ja se pääsisi toteuttamaan itseään. Talouden uudistaminen ja rakenneuudistukset ovat yhä kesken. Nyt jos koskaan onkin tärkeää pitää keskustapainotteinen, maltillinen ja talouden päälle ymmärtävä hallitus pystyssä, ettei käy hullusti. Vaikeana aikana oppositiossa selkääntaputtajien kerääminen ja suosion kerryttäminen suuta soittamalla ja mahdottomia esittämällä ei ole temppu eikä mikään. Joku eksyy aina.

 

Pian 100-vuotias Suomi ansaitsee ennakoitavuutta, vakautta ja arvokkuutta syntymäpäivälahjakseen. Siihen tarvitaan meitä jokaista. Pitkää ikää toivottaen.

 

(Kirjoitus on julkaistu Ilkassa 13.7.2017)

Sotemobiili väisti hirven - matka jatkuu

Perjantai 30.6.2017 klo 19:25 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus soten sanotaan törmänneen eilen seinään. Entisenä perustuslakivaliokunnan jäsenenä, nykyisenä sosiaali- ja terveysvaliokunnan ja hallintovaliokunnan jäsenenä näen asian toisin: Perustuslakivaliokunta toimi tosipaikassa hyvin, käsitteli lakipaketin tavanomaiseen tapaansa huolellisesti ja tarkasti ja antoi yksimielisen lausunnon.

 

Sote ei törmännyt seinään. Jarrutusjäljistä ja ehjästä korista päätellen voi todeta, että automaattijarrutusjärjestelmä (politiikassa yhtä kuin PeV) veti liinat kiinni viime hetkillä ja hyvien hallintalaitteiden eli Absien (politiikassa yhtä kuin eteenpäin vievä hallitusyhteistyö) ansiosta tielle osunut hirvi väistettiin ja pyörät jatkoivat rullaamistaan. Väistöliike vasempaan kohti keskitietä tapahtuu hallitusti. (Oikealle väistettäessä olisi osuttu siltarumpuun.) Sen sijaan viime eduskuntakaudella soten matka päättyi jarrutuksesta huolimatta seinään. Tiedän siis miltä näyttää seinäänajettu sote. Seinä ei tule tielle itsestään, siihen ajetaan, toisin kuin hirveen. Vanhan trauman ei saa antaa kuitenkaan kummitella.

 

Hirviä nimittäin liikkuu maastossa ja välillä sellainen voi sattua itse kunkin nokan eteen. Etenkin kun pitää ehtiä ajoissa perille ja on vähän kiire. Mitään poikkeuksellista, mitään hirveää ei ole tapahtunut. Kotiin ei olisi kannattanut jäädä yhden hirvenpelon takia makaamaan. Matka jatkuu ja perillekin vielä päästään. Kuljettajat ovat nyt entistäkin valveutuneempia. Poliittiset pupillit liikkuvat hyvin ja ratkaisuja löytyy, kun löytyy aitoa yhteistyön halua. Ja mikä voisikaan olla parempi 100-vuotislahja Suomelle kuin 2000-luvulle päivitetty sote, jolla kulkee kaikki.

En aio päästää vihervasemmistoa juhlimaan.

Torstai 22.6.2017 klo 13:41 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpgOlen saanut palautetta. Myönteistä ja kielteistä. Teen selväksi nyt yhden asian kielteisen palautteen antajille ja vetoajille: Olen eronnut perussuomalaisesta puolueesta enkä tule missään olosuhteissa palaamaan perussuomalaisiin. Minä en aio päästää vihervasemmistoa juhlimaan ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin ja nousemaan hallitukseen käyttämään valtaa päidemme yli. Jos tämä ratkaisu tarkoittaa poliittisen urani loppua, uhraan mielelläni itseni ja häivyn poliitikkona historian lehdille hyvillä mielin. Vässykät menkööt oppositioon vihervasemmiston kanssa huutamaan ja lippuja liehuttamaan. Historia aikanaan antaa tuomion tai armahduksen itse kullekin sitä vailla olevalle. Minä olen sinut itseni kanssa joka tapauksessa enkä kerjää hyväksyntää. Näillä mennään.

Olkoon sitten niin!

Maanantai 19.6.2017 klo 16:34 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Arvoisa herra puhemies! Perussuomalaisten puoluekokousvalintojen seurauksena Suomi ajautui viime viikolla hallituskriisiin, kun pääministeri Sipilä ja valtiovarainministeri Orpo sekä keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmät totesivat, ettei Jyväskylän puoluekokouksesta ulos tullut hallituskumppani Perussuomalaiset ollut enää arvopohjaltaan ja yhteistyökyvyltään se sama puolue, joka se oli vielä kokoukseen mentäessä. Perussuomalaiset oli muuttunut peruuttamattomasti.

 

Perussuomalaisissa vuodesta 2000 asti toimineena henkilönä allekirjoitan edellä mainittujen tahojen analyysin. Se on sama kuin itselläni. Pääministeri Sipilän julkisuudessa esittämä kuminauha-vertaus on erityisen osuva. Puoluekokousvalintojen jälkeen Perussuomalaisten kanssa kuminauha hallituksessa olisi katkennut ennemmin tai myöhemmin. Sitä riskiä ei Suomi voi ottaa, sillä tarvitsemme nykyisessä myllerryksessä olevassa maailmantilanteessa vakautta ja ennustettavuutta sekä toimintakykyä. Se on tärkeää suomalaisten turvallisuudelle ja taloudelle. Pian 10 vuotta kestänyt taantuma on nykyhallituksen määrätietoisin toimin taittumassa, emme voi lähteä vaarantamaan lupaavaa kehitystä sillä, että ajaisimme Suomen ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin, mikä olisi ollut hyvin todennäköistä, jos Perussuomalaisista ei olisi irrottautunut Uusi vaihtoehto -työnimellä toimiva hallitusta tukeva ja hallituksessa vaikuttava uusi ja vastuullinen eduskuntaryhmä.

Rkp:n ja Kristillisdemokraattien tarjoama auttava käsi keskustalle ja kokoomukselle olisi johtanut hyvän hallitusohjelman avaamiseen ja käytännössä hallituksella olisi ollut vain 100 kansanedustajaa takanaan eli hallitus ei olisi ollut toimintakykyinen. Edessä olisivat siis suurella todennäköisyydellä olleet vaalilainsäädännön mukaan alle kolmen kuukauden varoajalla ennenaikaiset vaalit, joissa nykytilanteessa etenkin Vihreät olisi melko varmasti noussut hallituspuolueeksi hoitamaan mm. maahanmuuttopolitiikkaa. Vain Uusi vaihtoehto -ryhmän perustaminen esti tämän uhkaavan tilanteen muuttumisen todeksi. Siitä syystä, samoin kuin arvo- ja toimintatapaeroista johtuen olen itsenäisesti ajattelevana ja vapaalla mandaatilla toimivana kansanedustajana mukana Uusi vaihtoehto -ryhmässä.

 

Arvoisa puhemies! Hallituspolitiikkaa ei voi tehdä asenteella, jossa toinen jalka hapuilee opposition höttöisellä maaperällä ja toinen jalka luistelee hallituksessa. Suomi tarvitsee rakentavia uudistuksia ja niitä ei saada vietyä läpi suunsoittamisella ja sirkuksella tai potkimalla yhteistyökumppaneita nilkoille. Hallitusyhteistyö ei ole ollut helppoa, mutta pitäydyn itse siinä, minkä lopulta vakaasti kovan jaakobinpainin jälkeen 2015 päätin: Seison tämän hallituksen takana loppuun asti. Kun itse ypöyksin katsoo totuutta silmiin ja kysyy itseltään olennaiset kysymykset, siitä oppii paljon. Olen siis varma siitä, mihin olen nyt päätynyt. Kerran aikaisemmin jo syksyllä 2015 olin mukana pelastamassa hallitusyhteistyötä, kun vaikeat sote-neuvottelut ajautuivat umpikujaan ja hallitus meinasi kaatua. Tuota kokemusta voidaan yhä tarvita.

 

Arvoisa puhemies. Ymmärrän poliittisesti kaikkia nykyisiä kansanedustajia. Joskus vain käy niin, että ollaan eri mieltä ja päädytään eri puolille. Se on normaalia politiikkaa. Politiikkaa ei voi verrata mihinkään muuhun. Politiikka on jatkuvia valintoja, ja politiikassa keskeistä on vaihtoehtojen hahmottaminen. Se on politiikan dna:ssa. Politiikassa pitää pystyä reagoimaan muuttuviin tilanteisiin ja pitää pystyä tekemään yhteistyötä sekä jalostumaan. Paluuta aikaan, jossa politiikka on muuttumattomia ja kiveen hakattuja doktriineja ei nykyisen markkinaehtoisen talousjärjestelmän aikakaudella enää ole. Politiikka ei ole uskontoa, jossa oppi on tietty ja muuttumaton. Onneksi en itse ole poliittisesti se sama kaikkitietävä räkänokka kuin mitä olin parikymppisenä. Poliitikon on välttämätöntä kyetä kasvamaan ihmisenä, vaikka jotkut äänestäjät odottavatkin muuttumattomuutta. 

 

Minä olen kasvanut nuoresta aikuiseksi osana perussuomalaista toimintaa, mutta 10.6.2017 ymmärsin, että olisin joutunut taantumaan takaisin kohti parikymppistä radikaalia voidakseni toimia perussuomalaisessa puolueessa jatkossakin. Sitä minä en enää halunnut. Jos se maksaa poliittisen urani, olkoon sitten niin. 

 

Arvoisa herra puhemies! Politiikassa pitää joskus pystyä nielemään ylpeytensä, jos meinaa saada jotakin hyvää aikaan.

Suomi pelastettiin tänään vihervasemmiston nousulta hallitukseen

Tiistai 13.6.2017 klo 22:05 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpgUuden eduskuntaryhmän perustamisen syy lyhyesti omalta osaltani: Perussuomalaisten puoluekokousvalintojen myötä Suomea on kohdannut hallituskriisi, joka eskaloituessaan täysimääräisesti saattaisi johtaa maamme alkusyksyllä ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin, jotka vaalilainsäädännön mukaan pidetään alle kolmen kuukauden kuluessa eduskunnan hajottamisesta.

 

Tällä aikataululla ja nykyisellä kannatustasolla noissa vaaleissa suurella todennäköisyydellä vihervasemmisto olisi noussut hallitukseen tekemään toisenlaista - huonompaa - politiikkaa, nykyisen kohtuullisen hyvän politiikan sijaan. KD:n ja Rkp:n tarjoama hallituspohja ei Väyrysen mahdollisen eduskuntaanpaluun seurauksena olisi riittänyt pitämään Keskustan ja Kokoomuksen hallitusta pystyssä, koska hallituksella olisi ollut vain 100 kansanedustajaa. Sellaisella pääluvulla ei Suomeen voi toimivaa hallitusta muodostaa. Keskustalla ja Kokoomuksella tuskin oli myöskään erityistä halua avata hallitusohjelmaa pienpuolueille, jos voidaan jatkaa nykyisen ohjelman puitteissa. Edessä olisivat olleet vääjäämättä siis ennenaikaiset vaalit, jos ei olisi muodostettu uutta 20 kansanedustajan ryhmää.

 

Näiden ennenaikaisten vaalien ja vihervasemmiston hallitukseen nousun estämiseksi päätin itse toimia, ja tällä päivämäärällä liityin Sipilän hallitusta tukevaan Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmään, jonka olemme tänään yhdessä monen aiemmin perussuomalaisten eduskuntaryhmässä toimineen kansanedustajan kanssa perustaneet.

 

Suomi tarvitsee nykytilanteessa vakaata hallitusta, joka saa asioita yhdessä aikaan. Haluan olla mukana tukemassa rakentavaa linjaa suomalaisten ja koko Suomen edun nimissä. Erosin luonnollisesti samalla perussuomalaisten eduskuntaryhmästä, johon aiemmin kuuluin. Uusi vaihtoehto -työnimellä toimiva eduskuntaryhmämme kykeni ensitöikseen lunastamaan yhteistyökumppaneidemme luottamuksen toisin kuin Halla-ahon johtama perussuomalainen ryhmä ja puolue. Samalla pelastettiin Suomi vihervasemmiston nousulta hallitukseen tärväämään Suomen orastava talouskehitys ja järkipolitiikka, joka on aina kompromisseja. Tämä kannattaa huomioida ennen kuin alkaa heitellä kiviä päällemme. Nyt tehtiin palvelus isänmaalle, ja me kaikki palveluksen tehneet varmasti maksamme siitä kovan henkilökohtaisen hinnan. Siitä ei kannata huolta kantaa.

SUORAT KOMMENTTINI ASIAAN YLELLE 13.6.2017 klo 14 jälkeen Ajantasa -ohjelmassa:

http://areena.yle.fi/1-4132973

P.S. LISÄYS 16.6.2017: OLEN 15.6.2017 KLO 8.17 ILMOITTANUT KIRJALLISESTI PERUSSUOMALAISET R.P:LLE, ETTÄ EROAN PUOLUEESTA VÄLITTÖMÄSTI. OLEN SIIS ITSE ERONNUT PUOLUEESTA. EROILMOITUS KUITATTIIN HETI VASTAANOTETUKSI, MUTTA PERUSSUOMALAISTEN PUOLUETOIMISTON MUKAAN EROILMOITUKSENI TULKITTIIN ERONPYYNNÖKSI, JONKA PUOLUEHALLITUS KÄSITTELEE. PERUSSUOMALAISET ON SIIS MUUTTUNUT NYT PUOLUEEKSI, JOSTA VOI ILMEISESTI EROTA VAIN PUOLUEHALLITUKSEN PÄÄTÖKSELLÄ. MITÄKÖHÄN YHDISTYSLAKI MOISESTA TOTEAA.

Lännen Median kysely antoi osviittaa

Tiistai 6.6.2017 klo 8:51 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Lännen Media on tehnyt Perussuomalaisten piirihallitusten jäsenille, kansanedustajille sekä paikallisyhdistysten puheenjohtajille kyselyn, jonka mukaan enemmistö vastaajista haluaa puolueemme nykyisen puheenjohtajan Timo Soinin jatkavan puoluekokouksen jälkeenkin ulkoministerinä, ja mikä vielä tärkeämpää, Sipilän hallituksessa puolueen haluaa jatkavan 78 % vastaajista. Vain 10 % haluaa viedä puolueen oppositioon. Eduskuntaryhmästä niin ikään lähes kaikki vastaajat ovat hallitusratkaisun takana. Vain yksi kansanedustaja ilmoitti haluavansa oppositioon.


Kyselyn myötä pitäisi olla selvää, että puolueväki ei katso hyvällä, jos uusi puheenjohtaja yrittäisi kammeta ulkoministerinä erinomaisesti onnistunutta Soinia syrjään syytinkivaariksi tai alkaisi väkisin horjuttamaan hallitusta. Puolueväki näyttää asettavan tiukat suitset uudelle puheenjohtajalle. Väki vaikuttaisi ymmärtävän, että oppositioratkaisu saattaisi johtaa uusiin vaaleihin, perussuomalaisten vaikutusvallan romahtamiseen ja vihervasemmiston nousuun ennenaikaisten vaalien myötä hallitukseen johtamaan esimerkiksi maahanmuuttopolitiikkaa.


Kysymys kuuluukin nyt, kuka on paras ja motivoitunein henkilö johtamaan puoluetta näissä olosuhteissa ja näiden reunaehtojen puitteissa? Vastauksen tuohon kysymykseen voi yrittää löytää puheenjohtajaehdokkaiden asenteista, joita he ovat tuoneet julki kampanjoidensa aikana.

Tilauksessa järkevää johtamista ja järkeviä ratkaisuja

Perjantai 2.6.2017 klo 15:54 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Perussuomalaisten puoluekokous ja siellä tehtävät henkilövalinnat ovat pian käsillä. Moni haluaa päästä ottamaan kantaa paitsi henkilövalintoihin, perää myös linjakeskustelua. Elävässä kansanliikkeessä sitä tuleekin luonnollisesti käydä, kunhan muistetaan, että puolueen linjaa ei päätä suinkaan yksi ihminen, vaikka puolueen historian perusteella niin voisikin ehkä luulla. Linja on päätetty viime kädessä tähänkin asti yhdessä ja demokraattisesti puolueen eri toimielimissä. Tosiasia, jota ei kukaan pääse pakoon, vaikka varmasti kritisoitavaa matkan varrelta löytyy. Puolueen puheenjohtaja on luonnollisesti ollut, ja on jatkossakin, keskeinen toimija linjausten valmistelussa ja toimeenpanossa. 

 

Itse olen ottanut kannan, jonka mukaan linjakeskustelun tulee olla tulevaisuuteen suuntautunutta. Toisin sanoen, pitää erottaa se, mitä puolue voi, ja mitä sen kannattaa tehdä nyt, ja mitä se mahdollisesti tekee tulevaisuudessa. Täysin kaksi eri asiaa ne eivät tietenkään ole, mutta nykyinen käytännön politiikan linjamme määrittyy hyvin pitkälle hallitusohjelman puitteissa. Tyyliä ja toimintatapoja voi aina viilata, kunhan häntä ei ala heiluttaa koko kroppaa. Hallituspuolueelle, joka vastustaa vihervasemmiston valtapyrkimyksiä, kyse on nykytilanteessa puhtaasti realismista. Ei auta tehdä mitään äkkiväärää.

 

Idealismiakin puolueessa tarvitaan, mutta sen pitää olla järkevää. Tunnepohjalta ei voi tehdä onnistunutta politiikkaa, oli kyse sitten mistä tunteesta tahansa. Jos tunne menee järjen edelle, johtaa se onnettomaan lopputulokseen. Siksi pitääkin olla tarkkana, miten paljon itse kukin vetoaa tiukassa paikassa tunteisiin ja miten paljon taas järkeen. Johtajan on oltava järkevä, eivätkä tunteet saa viedä häntä, sillä johtajan rooliin kuuluu valaista joukkojen tietä eteenpäin. Joukot eivät voi olla ne, jotka taluttavat tai työntävät johtajaa tai ottavat vastuun ominaisuuksista, joita johtajalta kuin johtajalta vaaditaan tai tehtävistä, jotka kuuluvat johtajuuteen. Johtajan on johdettava edestä ja hänen on kyettävä vastaamaan huutoonsa sekä elämään kuten opettaa.

 

Järjen valo on se valo, jota pitkässä juoksussa kaivataan enemmän ja johon luottaen päästään pisimmälle. Tilauksessa on siis nyt järkevää johtamista ja järkeviä ratkaisuja. 

Perussuomalaisten ja hallituksen hajottajat ovat nyt liikkeellä

Keskiviikko 24.5.2017 klo 0:12 - Vesa-Matti Saarakkala

Perussuomalaisten puoluekokous lähestyy. Puolueen jäsenistö pääsee jälleen kerran päättämään puolueenvesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg puheenjohtajasta. Tällä kertaa asiasta äänestetään, sillä ehdokkaita on useampi kuin yksi. Minun ps-aikanani tehtävään on pyrkinyt tosissaan vain Timo Soini. Nyt hän ei tehtävään enää pyri.

 

En ota toistaiseksi kantaa ehdokkaana oleviin henkilöihin, koska heidän linjauksensa esimerkiksi hallitusyhteistyön kannalta ovat vielä toistaiseksi jääneet osittain hämärän peittoon. Soinin jättämä johtajuusvaje ei ole vielä toistaiseksi täyttynyt, koska sitä ei ole mukava nykytilanteessa ainakaan ehdokkaana täyttää, koska pitäisi ”opettaa” kenttäväelle realismia yhdessä tehtyjen päätösten hyvistä ja huonoista seurauksista ja elää niiden kanssa. On helpompaa heittäytyä ”sateentekijäksi” ja maalata kenttäväelle ruusuista kuvaa siitä, miten muutamalla taikasanalla loihditaan Arkadianmäelle ja kuntiin poliittinen paratiisi, jossa kaikilla on taas kivaa.

 

Minulle kansanedustajana ja perussuomalaisten eduskuntaryhmän jäsenenä on kuitenkin keskeistä hahmottaa, millaisia linjoja puolueen tuleva puheenjohtaja ajaa suhteessa eduskuntatyöhön ja voimassa olevaan hallitusyhteistyöhön. Soinin linjan, joka on yhteisesti hyväksytty, tiesin. En aina kannattanut sitä, mutta hän ei koskaan luikkinut ”kentän” selän taakse, mitä arvostan. Hän on myös ulkoministerinä vastannut huutoonsa eikä sortunut selittelemään tai pyytelemään anteeksi.

 

Jotakin puheenjohtajaehdokkaiden tähänastisista julkisista puheista voi kuitenkin päätellä. Itse tulen äänestämään vain sellaista ehdokasta, joka sitoutuu nykyiseen, yhdessä hyväksymäämme, hallitusohjelmaan eikä aja muutoksia pätevään ministeriryhmäämme. Edellytän pysymistä hallituksessa sikäli, kun hallitusohjelmaa noudatetaan. Oppositiota en pidä nykytilanteessa vaihtoehtona. Päinvastoin, pidän toisensuuntaisia linjauksia nykytilanteessa enemmän tai vähemmän kaoottisina suomalaisen yhteiskunnan kannalta. Myös perussuomalaisten kannalta näen ne äkkiväärinä ja epäloogisina sekä vastuuttomina.

 

Olen viisitoistavuotisen poliittisen historiani aikana osannut ennakoida monia asioita, myös puolueemme nykyisen tilanteen. Se ei ole hyvä, mutta se voisi olla paljon huonompikin. Koskaan aiemmin puoluetta ei ole uhannut hajoaminen, mutta ikävä kyllä nyt sitä ei voi sulkea pois skenaarioista, koska hajottajat ja riidankylväjät ovat liikkeellä ja meno näyttäisi olevan yltymään päin. Tilanne voi nopeasti eskaloitua siis erittäin huonoksi.

 

Kaaos saattaa olla monen tahon henkilökohtaisissa intresseissä, koska se voi tuottaa itselle mieluisemman poliittisen tuloksen lyhyellä tähtäimellä. Kokonaisuudesta siinä ei välitetä pätkän vertaa. Mikään ei ole pahempaa katseltavaa kuin oikeassa olemisen ähky jälkijättöisesti oman kilven kiillottamiseksi ja omien tekemisien tai tekemättä jättämisien peittelemiseksi. Mahdollisia virheitä ei korjata kuitenkaan tekemällä uusia virheitä. Nyt eletään tätä hetkeä, eikä historiaa muuteta jälkikäteen.

 

Olen aiemminkin poliittisen toimintani aikana pyrkinyt valistamaan, että mitä mistäkin ratkaisuista saattaa seurata. Osan olen tuonut julki, osasta valistanut julkisuuden ulkopuolella. Totean puolueväelle nyt, että älkää suutuspäissänne hajottajien yllyttäminä ja hämmentäminä ajako nyt puoluetta umpikujaan, josta se ei todennäköisesti tule selviämään ehjänä. Jos reilusti haluatte saada aikaiseksi puskista huutelevan marginaalipuolueen, se on sitten asia erikseen. Olen sanonut ikäviä totuuksia aiemminkin, ja sanon taas. Jos niistä ei välitetä, niin turha tulla ainakaan minulta kyselemään, että ”miten tässä Vesa-Matti nyt näin oikein kävi?”. Olen varoittanut aiemmin ja varoitan taas. Tukijoita en toimintatavallani ole koskaan saanut, mutta minulle on itseisarvo pyrkiä totuuteen. Politiikka ei ole niin yksinkertaista eikä maailma niin mustavalkoinen kuin se puoluekokouksen alla maalataan näyttämään. Eivätkä ne muutu mustavalkoisiksi tai yksinkertaisiksi puoluekokouksen päätöksillä.

Puheeni hallitukseen menosta päätettäessä 27.5.2015

Torstai 18.5.2017 klo 11:40 - Vesa-Matti Saarakkala

"Hyvät puoluevaltuuston edustajat, arvoisa kokousväki! Suhteessa vaalitavoitteisiin ja linjaamme viimevesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg vaalikaudella hallitusneuvotteluiden tämänhetkinen lopputulos, strateginen hallitusohjelma on minusta pitemmän päälle kyseenalainen. Maahanmuuttopolitiikkaan ei näytä tulevan juurikaan kiristyksiä, ja vaarana on jopa se, että maahanmuuttopolitiikka saattaa pahimmassa tapauksessa löystyä, kun hallitusohjelman väljien maahanmuuttokirjausten tulkinta jää pääosin kokoomuslaiselle sisäministerille eivätkä kirjaukset tule yksityiskohtaisessa toimeenpano-ohjelman kirjoittamisessa todennäköisesti juurikaan muuttumaan, koska maahanmuuttolinjaukset on jo erikseen hallitusneuvottelujen alussa neuvottelijoidemme toimesta hyväksytty.

 

EU-politiikassa, joka on puolueemme leipälaji, on kovin vaikea puhua edes torjuntavoitosta, kun ottaa huomioon, että keskustakin edusti viime vaalikaudella kriittistä linjaa. Hallitusohjelma on kuitenkin aika kaukana tuosta kriittisyydestä, puhumattakaan perussuomalaisten omista linjauksista. Hallitusohjelma on toisin sanoen liian kokoomuslainen EU- ja eurokysymyksissä ja siinä on ansa viritettynä puolueellemme. Kun vielä valtionvarainministerin salkku on menossa kokoomukselle, on pelättävissä, että puolueemme kohtaloksi koituu siunata esimerkiksi Kreikalle mahdolliset velkahelpotukset, tai mikä vielä pahempaa, uusi tukipaketti, jollainen saatetaan junailla Kreikalle Euroopan vakausmekanismin kautta.

 

Minusta hallitusohjelmaan olisi tullut kirjata jo tässä vaiheessa, että Suomi ei omalta osaltaan tule hyväksymään uusien tukilainojen myöntämistä sen paremmin suoraan kuin myöskään EVM:n kautta. Silloin saataisiin aikaan tilanne, että EVM:ää voitaisiin käyttää vain ns. hätätilamenettelyn turvin 85 %:n määräenemmistöllä, mikä siis nostaisi kynnystä käyttää EVM:ää, jonka käyttäminen tukilainojen myöntämiseen esimerkiksi Kreikalle kasvattaa riskejä, että Suomi menettää vakausmekanismiin jo maksamansa n. puolitoista miljardia euroa tai joutuu pääomittamaan mekanismia jopa lisää. Perussuomalaisten ei pidä olla mukana näyttämässä vihreää valoa Suomen EVM-riskien kasvattamiselle, kun samaan aikaan leikkaisimme kotimaassa.

 

Talouspoliittisesti strategisen hallitusohjelman ja puolueemme tähän asti harjoittaman politiikan välillä on niin suuri kuilu, että olisin olettanut vastaantulomme talouslinjassa johtavan parempiin kirjauksiin puolueemme profiilikysymyksissä, jotka ovat EU, euro ja maahanmuutto.

 

Minusta nyt on käynyt niin, että on heti aluksi tingitty liikaa ja liian helposti. En mitenkään voi uskoa sitä, että puolueemme olisi ajettu ulos hallitusneuvotteluista, mikäli etenkin Euroopan vakausmekanismia koskeva vaatimuksemme kirjaukseksi olisi ollut se, mitä edellä esitin eli että Suomi omalta osaltaan vastustaa vakausmekanisminkin käyttämistä tukilainoitukseen. Millä ihmeellä keskusta ja kokoomus olisivat selittäneet suomalaisille, että heitimme perussuomalaiset ulos neuvotteluista, koska he jo tässä vaiheessa ovat sitä mieltä, että Kreikalle ei tule myöntää uusia tukilainoja EVM:nkaan kautta?

 

Arvoisa puheenjohtaja. Ennen vaaleja oli puhe, että perussuomalaiset menee hallitukseen, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Minun mielestäni puolue myy nahkansa nyt liian halvalla, jos hyväksymme tämän hallitusohjelman. Koska nyt on kyse ota tai jätä -kaupasta eli tilanne on se, että nyt on joko ilmoitettava, jos tätä poliittista liittoa vastaan on jollakin jotakin tai sitten on vaiettava iäksi, joudun valitettavasti esittämään kokoukselle, että hallitusohjelmaa ei hyväksytä tässä muodossa. Akilleen kantapää kannaltamme tässä ohjelmassa on EU-politiikka.”

 

-Kukaan eduskuntaryhmästä tai puoluevaltuustosta ei kannattanut tätä edellä mainittua esitystäni. Ratkaisu hyväksyttiin yksimielisesti poislukien oma eriävä mielipiteeni. Kukaan muu ei siis toisin sanoen nähnyt, mitä puolueelle tulee tapahtumaan, ja osaa sittemmin "kapinaan" nousseita ei ehkä henkilökohtaisista motiiveista johtuen tämä analyysi juuri tuolla hetkellä miellyttänyt. "Vaihtoehtojohtajat" luimivat jossakin piilosilla täysin välinpitämättöminä. Älkää siis hyvät perussuomalaisten jäsenet nyt uskoko tahoja, jotka haluavat jälkijättöisesti alkaa leikkimään "oikeassa olemista". He voivat ajaa puolueen jälkijättöisellä "oikeassa olemisella" vain totaaliseen kaaokseen. Olisivat avanneet suunsa silloin kun oli siihen oikea aika ja paikka. Nyt tulee jatkaa valitulla linjalla. Seuraava linja-analyysin paikka on ennen seuraavia eduskuntavaaleja, jotka pidetään normaalin aikataulun mukaan 2019, mikäli perussuomalaiset pitää kiinni sovitusta.

Ei hyvältä näytä

Perjantai 12.5.2017 - Vesa-Matti Saarakkala

Suomella on laskentatavasta riippuen velkaa noin 116 miljardia euroa ja tänä vuonna valtion budjetista noinvesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg 10 % rahoitetaan velalla. Valtion eli veronmaksajien velka on lähes tuplattu viimeisen kymmenen vuoden aikana. Paikallishallinnon velkamäärä on yhteensä n. 20 miljardia euroa. Sekin on tuplattu viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kotitalouksien velkataso on huolestuttava, ja siitä on Suomea varoitettu.

 

Jos korkotaso nousee, ovat sekä kotitaloudet että julkinen talous Suomessa nopeasti kriisissä. Jo tänä vuonna Suomi tulee rikkomaan keskipitkän aikavälin rakenteellisella alijäämällään EU:n finanssipoliittista sopimusta, jonka edellinen hallitus Suomen osalta solmi. Suomen alijäämän ennustetaan kasvavan tänä vuonna 1,7 prosenttiin, kun se saisi olla korkeintaan prosentin. EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen 60 prosentin BKT-pohjaista velkakriteeriä Suomi jo rikkoo ja tavallisen alijäämän osalta ollaan lähellä rikkoa sopimuksen 3 prosentin raja-arvoa, mutta toistaiseksi vaikean taloussuhdanteen perusteella asia on saatu selitettyä parhain päin.

 

2020-luvulla Suomen huoltosuhde nousee 38 prosentilla siten, että kun lapsia ja eläkeikäisiä on nyt 53 sataa työikäistä kohden, on heitä vuonna 2025 arviolta 73. Tämä edellyttää työllisyysasteen nostamista lähemmäs 80 prosenttia, kun se nyt on 69 %, sillä menopaineet kasvavat.

 

Nykyhallituksen aikana Suomen talous on onneksi saatu kasvuun ja vienti taas vetämään, vaikka huuto on ollut kova. Näillä näkymin Suomen talous voi kasvaa jopa 2 prosenttia tänä vuonna. Työllisyysaste voi nousta 70 prosenttiin vaalikauden lopussa, mutta ilman uusia lisätoimia työllisyyspolitiikassa se ei siis nouse kuitenkaan tavoiteltuun 72 prosenttiin, mikä olisi välttämätöntä velkaantumisen pysäyttämiseksi.

 

Jos velkaantumista ei saada nykytilanteessa pysäytettyä, Suomen julkinen talous romahtaa vuoteen 2025 mennessä, sillä silloin sitä velkaa ikärakenteesta johtuen joudutaan väkisinkin ottamaan, jos sitä joku taho Suomelle vielä tuolloin järkevään hintaan myöntää. Kansalaisten verorasitusta ei voida juurikaan nostaa eli siinä ollaan jo kipurajoilla. Ja joskushan ne vanhatkin velat pitää maksaa.

 

On merkillepantavaa, että me poliitikot etenkin hallituksessa saame näistä edellä olevista madonluvuista huolimatta aika paljon kriittistä palautetta siitä, että leikkaamme menoja ja palveluita. Kun korkotaso ei reagoi ylöspäin eli halpaa lainaa saadaan helposti, ei uskota, miten syvällä suossa Suomi todellisuudessa jo nyt on. Päättäjänä itseäni rauhoittaa ymmärrys siitä, että aivan riippumatta hallituksen väristä, talouden tasapainottamistoimet ja kiristävät työllisyystoimet tulevat olemaan todellisuutta seuraavat noin kymmenen vuotta.

 

Jos siis jo nyt säästöpäätökset hirvittävät, en tiedä, mikä on oikea verbi kuvaamaan tunnetilaa jatkossa. Tämä on vasta alkusoittoa sille, että Suomessa ja monissa muissakin länsimaissa on tullut maksun aika. Pitkä ylikulutuksen aikakausi on päättymässä.

 

(kirjoitus on julkaistu Ilkassa 11.5.)

Vanhemmat kirjoitukset »