BLOGI

Kahdeksan vuotta kansanvallan palveluksessa viikkokunnassa riittää

Perjantai 14.9.2018 klo 14:45 - Vesa-Matti Saarakkala

Tämän eduskuntakauden päättyessä, ellei hallitus kaadu ja tule ennenaikaisia vaaleja, olenvesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg saanut työskennellä kokonaista kahdeksan vuotta kansanvallan palveluksessa eduskunnassa. Se on ollut pääosin mielenkiintoista ja motivoivaa aikaa. Varsinaisesti mikään ei ole itseäni tänä aikana valtakunnanpolitiikassa yllättänyt. Eivät rajut tai suurelle yleisölle odottamattomatkaan asiat: Olen aavistellut monta kehityskulkua jo etukäteen, mikä ei tietystikään ole aina ollut ikuiselle idealistille kovin mieltä ylentävää, kun kaikkeen ei yhden ihmisen tahtokaan kykene vaikuttamaan. Raakaa inhorealismiakin on siitä syystä reppuun kertynyt. Siinä on ollut puolensa ja puolensa.

 

Palo, joka itsellä syttyi politiikkaan jo nuorena, kantoi pitkälle ja se palo on yhä rinnassa olemassa, samoin kuin jonkinlainen poliittinen osaaminen verissä. Uutta tietoa aivolohkoihin on tullut myös roppakaupalla näissä hommissa. Koko aikuisikä on vierähtänyt itse asiassa politiikan töissä. Ensin vuosikaudet vapaaehtoispohjalta, sitten yhtä aikaa palkollisena avustajana ja puolueorganisaatiossa, mutta lopulta kaiken aikaa ja ennen kaikkea luottamushenkilön roolissa. Toki aika paljon muutakin olen elämässäni tuona aikana puuhannut kuin vain politiikkaa.

 

Vuodet ”graniittikaltereiden” takana ja olosuhteet ovatkin tehneet kohdallani tehtävänsä. Jos on nykyinen työasuntoni sijainnut verrattain kaukana eduskunnasta, Espoon Saunalahdessa, kotini ja perheeni Etelä-Pohjanmaalla Kurikassa ovat olleet ihan objektiivisestikin tarkasteltuna kaukana eduskunnasta, kaikella tavalla arvioiden. Vuodet ovat kuluneet nopeasti Helsingissä viikkokunnassa, Kurikan ja eduskunnan väliä sahatessa ja yhdestä todellisuudesta toiseen siirtyessä. Hetkeäkään en ole epäillyt, kumpiko todellisuus on minulle tärkeämpi, ja vaaka on kallistunut entistäkin vahvemmin kotijoukkueen puoleen. Jäin pois kuntapolitiikasta jo 2017, kolmen täyden valtuustokauden jälkeen, maakuntahallinnossa lopetin samoin. Kieltämättä loppuosa reissusta on siis mennyt jäähdytellessä pinnan alla kytevää politiikan roihua.

 

Ja nyt on tullut siis aika jatkaa matkaa myös eduskunnasta eteenpäin. Asialliset asiat hoidetaan tietysti loppuun asti eduskunnassa, niin kauan kuin valtakirjaa jäljellä on - osa tykkää, osa ei. Ihmisten mielistelyyn tai kosiskeluun en taivu, kun sellainen ei kuulu luonteenpiirteisiini edelleenkään. Niin sanottua ”hyvää lähtöä” politiikasta harva saa, ja mikään ei liene niin entinen kuin entinen kansanedustaja. MUTTA kuten siinä Mr. Beanin Äärimmäisessä Katastrofielokuvassa vuodelta 1997, on tässäkin tarinassa kuitenkin onnellinen loppu henkilökohtaisesti: hyvillä mielin voin kotipuolessa ajatella huimaa seikkailua, joka osaltani alkoi jo vuosituhannen vaihteessa nuorena poikana ja joka päättynee poliitikon roolin osalta ensi keväänä 35-vuotiaana ”muutamaa” kokemusta rikkaampana.

 

Mutta toisin kuin Mr Beanilla, jatko-osaa ei tälle tarinalle ole luvassa. Oli hauska pyörähtää näissäkin ympyröissä!

 

Tässä vaiheessa vaalikautta tarjoaisin ajan merkeistä kiinnostuneille vielä ”uusintana” viimeisintä blogiani 31.8. ”Mielikuvapoliitikot ovat kaikki liberaaleja”: https://www.saarakkala.fi/blogi/2018/08/31/26112

 

Kyse ei ole varsinaisesta poliittisesta testamentista, mutta jostakin sinnepäin.

 

Vesa-Matti Saarakkala

Mielikuvapoliitikot ovat kaikki liberaaleja

Perjantai 31.8.2018 klo 15:23 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Alunperin, kun julkisuudessa lanseerattiin käsite ”totuudenjälkeinen aika”, hieman hymähtelin tuollaiselle ”analyysille”. Mutta kun katsoo politiikkaa tässä ja nyt, kyllä fakta on se, että me todellakin elämme totuudenjälkeistä aikaa - ainakin tällä hetkellä. Voihan tämä aika olla toki myös totuutta edeltävää aikaa, jos positiivisesti ajattelee.

Tässä ajassa huijaavat sekä vallanpitäjät että heitä opponoijat. Vallanpitäjät esittävät olevansa vastuullisempia, linjakkaampia ja lahjomattomampia kuin todellisuudessa ovat ja oppositiovoimat vastaavat tähän osoitellen lähinnä yksittäisiä epäkohtia ilman uskottavaa, tai ainakaan realistista kokonaisratkaisua. Puhutaan koko ajan yksityiskohdista ja lillukanvarsista, koska kaikki karttavat ”oikean karvansa” paljastamista. Ehkä siksi, että tosipaikassa tyydyttäisiin kuitenkin lähinnä vain viilaamaan jotakin. Ei siis olla oikeasti sitä, mitä väitetään itsensä olevan.

Kaikenlainen pelaaminen ja kaupankäynti kiistetään, vaikka näkyy kilometrien päähän, mistä joskus - tai aika useinkin - on kyse. Syvällä rintaäänellä ja kirkkain silmin väitetään, että kyllä kaikki on mahdollista ja esitykset päteviä. Koskee sekä eliittiä että opponoijia. Kukaan ei oikeasti uskalla olla edes rehellisesti vallankumouksellinen ja myöntää, että ehkä omat esitykset eivät ole kovinkaan realistisia, tai että niiden toteuttamisella voi olla hurjiakin sivuvaikutuksia suhteessa vaikkapa yksilöiden taloudelliseen, yhteiskunnalliseen tai alueiden geopoliittiseen tilanteeseen, mutta että aatteellisista syistä ajaa sitä ja tätä. Tällaisesta ei haluta keskustella lainkaan. Huudellaan vain kaikenlaisia tunteisiin vetoavaa ja naureskellaan kaikelle vanhalle ja ideologiselle ikään kuin vanhentuneena ja naurettavana.

Ehkä sekin kertoo aika paljon, että kun vääntö politiikassa vaikkapa loma-ajaksi taukoaa, matkaavat monet yksilöt molemmista ”vanhoista” vastaleireistä (porvareista ja vihervasemmistosta) vaikka Thaimaahan – ehkäpä sieltä ostetaan joltakin ”poppamieheltä” vieläpä samanlaiset onnenkorut kaulaan killumaan. Maailmankuvien erot ovat oikeisto- ja vasemmistoliberaaleilla enemmän tai vähemmän teoreettisia ja filosofisia, eivät todellisia. Minä tunnistan liberaalin yksilön hänen oman elämäntyylinsä perusteella, en puheiden tai saarnojen tai aatteellisen värityksen, perusteella.

Syypäitä totuudenjälkeiseen aikaan ovat kuitenkin ennen kaikkea vallanpitäjät ja valtaeliitteihin kuuluvat – pitkän ajan toimintakulttuuri, joka ehkä pääsi valloilleen Neuvostoliiton eli yhteiskunnallisen järjestelmävaihtoehdon romahdettua, markkinatalouden pidäkkeitten poistuttua ja sähköisen viestintäkulttuurin lyötyä 2000-luvulla läpi, ihmisten usko kaikkeen muuhun paitsi rahaan, on valtaosiltaan romuttunut. Raha on arvonmitta ja valtauskonto, silloinkin kun siitä ei olisi välttämättä edes pulaa. Halutaan olla myös henkilökohtaisesti ”hyviksiä” silloinkin, kun se oikeasti pahentaisi yhteiskunnallista kokonaistilannetta eli olisi tyhmää eikä järkevää.

Surullisinta on se, että eliitti on valheellisuutta sisältävällä toiminnallaan antanut pahasti toistaitoisille ja vallanpitäjiksi täysin kyvyttömille poliittisille oppositiovoimille ja -yksilöille mahdollisuuden esittää jollain lailla uskottavaa ja mielenkiintoista vaihtoehtoa aika isonkin ihmismäärän silmissä. Miten esimerkiksi omissa asioissaan röyhkeästi ja häikäilemättömästi valehteleva ihminen voisi olla hyvä poliittinen johtaja? Konservatiivin mielestä ei mitenkään. Totuudenjälkeisessä ajassa voidaan tästäkin asiasta ajatella kuitenkin toisin, kunhan tuollainen yksilö vain on jollakin ilveellä onnistunut pärjäämään.

Liberalismissa, joka on siis nyky-yhteiskunnan valtavirta-ajattelua sekä arvojen että talouden osalta kaikki on suhteellista ja kaikki on aika pitkälle kaupan. Liberalismi viime kädessä on luonut toiminta-alustan totuudenjälkeiselle ajalle. Arvoliberalismi yhdistettynä kapitalismiin näyttäytyy valheellisuutena, jossa jokainen pyrkii esittämään parempaa kuin todellisuudessa on. Somekanavat ovat tehneet ilmiön todella näkyväksi ja kuuluvaksi. Todellista itseään paremman, ylemmän, linjakkaamman ja kyvykkäämmän esittäminen luo kuplia. Kuplia, joiden varaan ei voida rakentaa mitään kestävää. Tärkeää onkin tarkastella propagandistien, niin eliittipuolen kuin oppositionkin, omia henkilökohtaisia arvovalintoja. Silloin pääsee pintaa syvemmälle ja näkee itse toimijan hänen savuverhoinaan toimivien kirjoitusten ja puheiden sekä kuvien takaa.

Sote siirtyy syksyyn

Torstai 14.6.2018 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Sote-uudistuksen tie on ollut kivinen. Viime vaalikaudella Suomen lähihistorian huonoimmaksi hallitukseksi haukuttu sixpack yritti toteuttaa uudistuksen suurkuntamallilla, asettaen kunnan itsenäisyyden vaatimukseksi 2000-luvun alun Paras-puitelain pohjilta vähintään noin 20 000 asukkaan väestöpohjan, vaikka kunnilla oli Paras-lain myötä ollut jo siihen mennessä velvoite järjestää terveydenhuolto yhteistyössä toisten kuntien kanssa noin 20 000 asukkaan väestöpohjalla.

Tuo uudistusesitys väestöpohjavelvoitteineen kaatui jo keväällä 2014, mutta siitä huolimatta hätäisimmät kuntapäättäjät Etelä-Pohjanmaallakin perustelivat paikallisia suurkuntahankkeitaan 20 000 asukkaan väestöpohjan saavuttamisella.

Sen jälkeen sixpack lähti yhdessä opposition kanssa viimeiseksi jääneeseen sote-uudistusyritykseensä kaksitasoisen kuntayhtymämallin turvin. Tuo kuntayhtymämalli todettiin kuitenkin perustuslainvastaiseksi, koska siinä kuntalaisten itsehallinto ei olisi ollut turvattu eli olisi syntynyt tilanne, jossa moni kunta olisi voinut jäädä ilman edustajaa yhtymämallin isommassa yhtymässä, josta kuitenkin olisi lähetetty laskuja terveyspalveluista kaikkien yhtymäkuntien maksettavaksi erikseen.

Tähän ongelmaan ratkaisuksi silloisen perustuslakivaliokunnan lausunnon pohjalta on nyt sorvattu maakunnallinen sote-malli, jossa laskuja ei enää läheteltäisi kuntiin, vaan luotaisiin aito itsehallinnollinen maakunta omine varoineen ja velvoitteineen järjestämään sote-palvelut. On selvää, että ilman valinnanvapauskytkyä sote-uudistus maakuntapohjalta olisi jo hyväksytty ja toimeenpanovaiheessa, sillä sote-palvelujen maakunnallistamiseen itsessään ei sisälly merkittäviä riskejä.

Tapahtuipa lähikuukausina valinnanvapauden osalta mitä tahansa, sote-uudistus tullaan toteuttamaan Suomessa hallituspohjasta riippumatta maakuntapohjalta, koska malli perustuu olemassaoleville luonnollisille hallintoalueille ja mukailee myös sairaanhoitopiirien nykyistä määrää. Ajatukset esimerkiksi viiden alueen sote-mallista ovat utopiaa ja 12 aluettakin olisi hankalaa toteuttaa. Soten kohtalo ei kuitenkaan selviä ennen eduskunnan kesätaukoa ja uusia mutkia voi tulla matkaan entisten lisäksi.

(Kirjoitus on julkaistu Seinäjoen Sanomissa 13.6.2018)

P.S. Kuten edellisessä kirjoituksessani kerroin, 10.6. mennessä tapahtui eduskunnassa merkityksellisiä asioita, jotka selittävät keväällä sitä ennen tapahtuneita asioita.

Päivän pihvi?

Tiistai 24.4.2018 klo 13:56 - Vesa-Matti Saarakkala

Tänään on herännyt aiheellisesti kysymys siitä, vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpgonko joillakin tahoilla hallituksen piirissä halu saada hallitus kaatumaan jonkin tekosyyn varjolla, jotta voitaisiin väistää vaikean valinnanvapauslakipaketin loppuunkäsittely eduskunnassa? Onko halu väistää tosiasiat ja ikävät totuudet, provosoimalla hallitus jollakin tavalla kriisiin ja kaatumaan? Herää myös kysymys, pelätäänkö joissakin piireissä Harry Harkimon käynnistämää Liike-hanketta niin, että pitäisi nopeasti saada hallitus nurin, ettei tuolle liikkeelle jäisi ylimääräistä valmistautumisaikaa tuleviin koetuksiin.

P.S. 25.4. Tämä yllä oleva hypoteesini on leimattu monen politiikantoimittajan toimesta hölynpölyksi. No, katsotaanpa, mikä on tilanne esimerkiksi 10.6. ja palataan sitten asiaan. Täytyy sanoa, että aika pihalla ovat monet toimittajat siitä, mitä eduskunnassa on meneillään ja miksi, vaikka heidän kuuluisi olla asioista kartalla. Heidän skenaarionsa ovat hyvin pinnallisia ja yksinkertaisia. Kuitenkin he heittelevät välillä itse puolihuolimattomasti skenaarioita hallituksen kaatumisesta ja mahdollisista ennenaikaisista vaaleista jne. ilman kunnollisia argumentteja ja syy-yhteyksiä. Sanoisin, että politiikantoimittaminen pitäisi olla laadukkaampaa ja vähemmän hyväuskoista. Moni toimittaja on täysin pihalla esimerkiksi sotesta, hallituksen keskeisestä rakenneuudistuksesta.

Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan kohtalon kysymys

Torstai 22.3.2018 klo 8:55 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Eduskunnalla on parhaillaan kätilöitävänään massiivinen maakuntasote-uudistus. Voidaan puhua vuosisadan hallinto- ja demokratiauudistuksesta. Synnytystuskat ovat luonnollisia ja uudistus voi vielä viime metreillä hajota perustuslakivaliokunnassa, mikäli maakuntapohjaiseen soteen liittyvää valinnanvapautta ei käytännössä kyettäisi panemaan toimeen.

Perustuslakivaliokunta ja sen käyttämät asiantuntijat ovat paljon vartijoina, sillä on totta, että sote-palveluiden uudistus on kiireellinen, mutta kiireellä ei voi perustella uudistusta, jos sisältö osoittautuisi käytännössä toimeenpanokelvottomaksi. Silloin lusikka pitäisi ottaa kauniiseen käteen ja muokata valinnanvapaus realistiseksi. Jos korjaustarpeet ovat isoja, kesäkuun takaraja tulee vastaan liian pian, mikä tarkoittaisi vähintäänkin maakuntavaalien siirtymistä keväälle 2019. Toivoisin, että kaikki puolueet voisivat tuossa tilanteessa tulla perustuslakiseulan läpäisevän maakuntapohjaisen aluejaon taakse ja sen kylkeen sorvattaisiin parlamentaariselta pohjalta hallittu valinnanvapaus, jolla lisätään tervettä kilpailua parantaen sillä palveluita.

Jos koko maakuntauudistus kaadettaisiin valinnanvapausähkyyn, kuten kokoomus on uhonnut, olisi tilanne Etelä-Pohjanmaan osalta dramaattinen. Jos hallitus samalla kaatuisi, on varsin todennäköistä, että seuraavan hallituspohjan muodostaisivat vaalien kautta Sdp, kokoomus, vihreät ja Rkp. Se tarkoittaisi, että maahan tulisi todennäköisesti 5, korkeintaan 12 sote-aluetta ja Seinäjoen seudusta ja Etelä-Pohjanmaasta tulisi hallinnon osalta Tampereen takamaata, jonkinlainen renkimaakunta ja susiensuojelualue. Voimakas Vaasan vaalipiirikin saattaisi hajota kahtia kun Keski-Pohjanmaa liitettäisiin Pohjois-Pohjanmaahan.

Eteläpohjalaiset ovat parhaimmillaan, kun saamme itse rauhassa huseerata ja häärätä omalla markillamme, mutta siitä ei hyvä seuraa, jos joudumme kartano-Suomen pompoteltaviksi. Seinäjoki ehkä pärjäisi, mutta muulle maakunnalle maakuntauudistuksen kaatuminen soteineen olisi kohtalokas potku takaraivoon.

(Kirjoitus on julkaistu Seinäjoen Sanomissa 21.3.2018)

Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet lakkautettava

Torstai 15.3.2018 klo 18:30 - Vesa-Matti Saarakkala

Kiitän kansanedustajien sopeutumiseläkkeen poistamiseksi kerätyn kansalaisaloitteen vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpgtekijöitä hyvästä työstä ja samalla onnittelen siitä, että tämä kansanedustajien sopeutumiseläkekysymys on vihdoin saatu tänne eduskuntaan sillä tavalla, että nyt tähän epäkohtaan eduskunta melkoisella todennäköisyydellä joutuu ottamaan kantaa tekemällä tästä asiasta mietinnön ja tarvittaessa äänestämällä mietinnöstä.

 

Olen itse ensimmäisen kerran jo maaliskuussa 2013, siis viisi vuotta sitten, tehnyt tämän käsittelyssä olevan kansalaisaloitteen kanssa käytännössä 100-prosenttisesti samansisältöisen lakialoitteen, jossa esitin kansanedustajien sopeutumiseläkkeiden lakkauttamista ja kaikkien kansanedustajien siirtämistä sopeutumisrahajärjestelmän piiriin, kuten tässä kansalaisaloitteessakin tehdään. Oma aloitteeni ei saanut silloin kovinkaan paljon julkisuutta eikä myöskään kannatusta eduskunnassa, mutta nyt tuntuu tilanne muodostuneen erilaiseksi. Uskon, että tällä kansalaisaloitteella onkin nyt hyvät mahdollisuudet mennä läpi. Myös medialle on annettava tästä kiitosta, sillä kun 2016 uudemman kerran koitin itse asiaa edistää, silloin kansalaisaloitteella, se ei kerännyt kuin n. 4700 kannattajaa, vaikka olin laatinut kansalaisaloitteeni lakialoitteen muotoon pykäliä myöten. Aika ei ollut silloinkaan vielä kypsä, eikä aloite herättänyt juurikaan huomiota. Nyt media on penkonut asiaa käytännössä viikottain, mikä on muokannut poliittista maaperää asian kannalta hedelmällisemmäksi.

 

Entinen puhemies Maria Lohela puhemiehen tehtävässä toimiessaan oli ensimmäinen vaikutusvaltaisessa asemassa oleva kansanedustaja, joka uskalsi tarttua tähän asiaan, joka on ymmärrettävästi monelle tämän etuusjärjestelmän piirissä olevalle kiusallinen ja arka, ja hän teki sen viime vuonna. Olen tyytyväinen, että nykyinen puhemies Risikko on päättänyt jatkaa Lohelan käynnistämää hyvää työtä sopeutumiseläkejärjestelmän räikeiden epäkohtien selvittämiseksi, korjaamiseksi, poistamiseksi tai kuten itse toivon, mieluiten koko sopeutusmiseläkejärjestelmän alasajamiseksi entistä nopeammin, mieluiten lakkauttaen se niin että kaikki sopeutumiseläkejärjestelmän piirissä nyt olevat istuvat kansanedustajat siirrettäisiin sopeutumisrahajärjestelmän piiriin, kuten aloitteessa ehdotetaan, ja jos mahdollista sopeutumiseläkkeet lakkautettaisiin myös jo niitä nyt nauttivilta siirtäen heidät sopeutumisrahajärjestelmän kautta pois kultapossukerhosta.

 

Tuhansien eurojen kuukausittainen sopeutumiseläke tarvittaessa henkilön vanhuueläkkeelle siirtymiseen asti ennen vuotta 2011 valituille kansanedustajille on täysin posketon ja kohtuuton. Se on sitä suhteessa tavallisiin kansalaisiin, joilla on mahdollisuus korkeintaan vain rajattuun ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ja sen on sitä suhteessa ensimmäistä kertaa vuoden 2011 vaaleissa tai sen jälkeen ensimmäistä kertaa valittuihin kansanedustajiin nähden, jotka ovat kestoltaan rajatun ja tasoltaan esimerkiksi ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan nähden matalan työttömyysturvan, eli sopeutumisrahajärjestelmän piirissä. On melkoinen etuoikeus suhteessa muihin eduskuntavaaliehdokkaisiin tehdä näyttäviä vaalikampanjoita tietoisena siitä, että mikäli ei tule valituksi, yhteiskunta rahoittaa taloudellisen riskin realisoitumisen käytännössä ruhtinaallisesti, jos muuta toimeentuloa ei ole, tai vaikka olisikin, ei töihin ole pakko mennä ja pääomatulojakin voi ansaita sopeutumiseläkkeen niistä leikkautumatta. Tällainen mahdollisuus vääristää poliittista kilpailua.

 

Julkisuudessa olleet esimerkit myös todistavat, että sopeutumiseläkejärjestelmää käytetään aika usein maksimaalisesti kaikki porsaanreiät hyväksi käyttäen ja keplotellen. Poliittisen järjestelmän uskottavuus kärsii aivan liikaa siitä, että joillekin erityisyksilöille on taattu tällainen melkeinpä elinikäinen kultainen kädenpuristus.

 

Kun eduskunta ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja teki muutoksen sopeutumiseläkejärjestelmän alasajamiseksi, jättäen kuitenkin silloisessa eduskunnassa istuneille edustajille itselleen tämän etuoikeuden lähes elinikäiseen kultaiseen kädenpuristukseen, asiassa vedottiin perustuslakiin, vaikka perustuslakivaliokunnan ei annettu edes lausua tästä asiasta mitään. Nyt taitaa tilanne olla se, että katsotaan myös perustuslakivaliokunnassa, kestävätkö silloiset heitot kansanedustajien sopeutumiseläkkeiden muka nauttimasta perustuslainsuojasta todellisuudessa merivettä.

 

On tullut aika lakkauttaa kansanedustajien sopeutumiseläkejärjestelmä kaikilta kansanedustajilta ja siirtää sekä entiset että nykyiset kansanedustajat tasoltaan selkeästi matalamman ja kestoltaan rajatumman työttömyysturvajärjestelmän piiriin.

Moraalitonta menoa eduskunnassa - "siemenlinkolaki" on ultraliberaaliuden uusin saavutus

Keskiviikko 21.2.2018 klo 22:56 - Vesa-Matti Saarakkala

Arvoisa herra puhemies! Meillä on todella viime vaalikaudella jo ollut näitä lakihankkeita vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpgsukupuolineutraalisuuden lisäämiseksi täällä käsittelyssä, ja meillä on hyväksytty tämä homoliittolaki jo aiemmin täällä eduskunnan niukalla enemmistöllä. Siinä mielessä tämä on loogista jatkumoa sille lainsäädäntötyölle, jota tässä talossa enemmistön päättämänä on haluttu tehdä. Ja tavallaan ymmärrän niiltä, jotka tätä lakiesitystä kannattavat, sen argumentin, että me, ketkä emme tätä nyt kannata, kuten itse, olemme ikään kuin jälkijunassa tätä vastustamassa. 
Mutta sitten tullaan siihen kysymykseen, miten tähän tilanteeseen on päädytty. Tähän on tultu sillä lailla, että on tullut ensiksi tämä rekisteröity parisuhde keskenään samaa sukupuolta oleville henkilöille. Sanottiin, että tämä on hyvä ja se riittää. Sitten seuraavaksi sanottiin, että ei se riitäkään, että kyllä pitää saada hedelmöityshoidot itsellisille naisille, koska jokaisella naisellahan on periaatteessa mahdollisuus hankkiutua raskaaksi myös sillä tavalla kuin tavanomaista on ollut, ennen kuin tämä tekniikka on kehittynyt näin hienoksi, että on näitä hedelmöityshoitoja mahdollisuus saada. Ja sen jälkeen sitten sanottiin, että kun nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että tämä nainen ei välttämättä, joka on tämän hedelmöityshoidon saanut, olekaan itsellinen vaan hänellä voikin olla kumppani, niin tämä kumppani on nyt sitten vahvistettava myös toiseksi vanhemmaksi, ja näin on sitten tultu siihen vaatimukseen, että haluttiin tämä perheen sisäinen adoptio. No, sekin on sitten annettu. Seuraavaksi sitten tultiin siihen, että kun nyt on näitä homoperheitä olemassa — ei siinä mitään — niin nyt sitten pitää saada myös tämä avioliittolaki, sellainen kuin on heteroille ollut. Ja sen myötä sitten tultiin siihen, että kun sekin on nyt tähän saatu, niin sitten pitää saada myös se adoptio-oikeus, siis ulkoiseen adoptioon. Aina on tullut se uusi vaatimus, ja näitä ei ole tuotu esiin siinä kohtaa, kun on hyväksytty näitä uusia hankkeita aina tipotellen. 
Ja sen takia, niin kuin minä kansanedustajana, joka vastustan homoavioliittoja ja vastustan myös sitä, että ylipäätään hedelmöityshoitoja annetaan itsellisille naisille, minusta ne kuuluvat vain heteropariskunnille ja mieluiten vielä avioliitossa oleville, koska se on lapsen etu — kun keskimäärin avoliitosta erotaan herkemmin kuin avioliitosta, niin minä katson, että se on lapsen etu — että annettaisiin vain avioliitossa oleville ja heteropareille. No, lainsäädäntö on muuttunut ajat sitten, mutta kun se tapa, millä tähän on tultu, on ollut tällainen, [Eva Biaudet’n välihuuto] voisi sanoa, hämäävä ja vääristelevä ja se on viekkaudella tuotu tähän tilanteeseen, niin minä ainakin katson oikeudekseni siitä huolimatta, että on tietyllä tavalla loogista tämäkin seuraava askel ottaa, vastustaa sitä. Minä vastustan sitä loppuun asti ja olen sitä mieltä tosiaan, että kun kerran hedelmöityshoidossa, voi ajatella niin, kyse on hoidosta ja kun lähtökohtaisesti vain keskenään eri sukupuolta olevat henkilöt voivat yhdessä luonnollista tietä saada jälkikasvua, niin voi kysyä — minä en oikein maalaisjärjellä ajattelevana sitä ymmärrä — minkä ihmeen takia yksittäiselle ihmiselle pitäisi tällainen hoito antaa. Jo alkujaankin tämä ajatus on jokseenkin erikoinen ja luonnonvastainen, ehdottomasti. 
Tällaisia hankkeita voidaan toki täällä juntata eteenpäin enemmistöpäätöksin, mutta se, mitä nyt itse vähintään edellyttäisin täällä salissa, on se, että annettaisiin edes mahdollisuus toisille olla sitä mieltä kuin ovat. Tämä ajattelutapa, jota esimerkiksi itse edustan, on varsin yleinen ajattelutapa maailmalla, enkä ole mikään vähemmistöajattelija tässä ollenkaan. Eli tavallaan se sellainen ihmeellinen väheksyminen, mitä täällä tuodaan esille, on omiaan kasvattamaan sitä, voisi sanoa, sellaista ylimääräistä turhautumista, mitä tuolla monet ihmiset kokevat. Te teette huonon palveluksen näille vähemmistöille käyttäytymällä täällä sillä tavalla, jolla teistä monet ovat tänään täällä käyttäytyneet.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Mietinto/Sivut/LaVM_1+2018.aspx

Tiedustelulainsäädännössä tunnustettava tosiasiat

Tiistai 20.2.2018 klo 17:11 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Tiedustelulainsäädännön luomiselle ja perustuslain muuttamiselle kiireellisesti on olemassa erityisen painavat perusteet: Lakivalmistelu on aloitettu käytännössä jo 2013. Nyt elämme vuotta 2018. Välissä on nähty Krimin laiton valtaus, hybridisodankäyntiä käytännössä, kansainvaellus ja laiton maahanmuuttoaalto Eurooppaan, satojen tuhansien henkilöiden laiton maassaoleskelu EU:ssa, ulkopuolisten tahojen systemaattinen vaikuttaminen USA:n presidentinvaaleihin, terrorismin uudet muodot ja terroristitekojen yhä laajempi valmistelutoiminta tietoverkkoja hyväksi käyttäen. Suomi ei voi jäädä faxiaikaan.

Olemme jo nyt käytännössä myöhässä näiden tiedustelulakien kanssa. Joidenkin eduskunnassa esiintuomalla logiikalla siitä seuraa johtopäätös, että kun ei-toivottu asiantila on vallinnut jo pitkään, kiirettä ei välttämättä tarvitsi pitää nytkään, vaan voitaisiin ottaa jopa vuosi lisäaikaa siirtäen asian lopullinen käsittely seuraavalle eduskunnalle. En usko, että kansalaisten enemmistö hyväksyy tällaista näkökulmaa. Valtion tärkein tehtävä kun on huolehtia kansalaistensa turvallisuudesta.

Kansalaisten suojelemisen keinoja on punnittava nyt käsittelyssä olevan lakihankkeen yhteydessä mm. kansalaisten yksityisyyden suojan suhteen. Se on erittäin tärkeää. Samaan hengenvetoon voi todeta, että jo tällä hetkellä useilla Suomen valtioon mitenkään liittymättömillä tahoilla on parhaillaan kyky ja mahdollisuudet tarkkailla ja seurata tietoliikennettä ja sen sisältöä Suomessa, myös yksittäisten kansalaisten. Esimerkiksi eduskuntatyössä on ainakin itselleni eteen tullut tilanteita, joissa olen joutunut viranomaisten pyynnöstä jättämään viestintävälineet pois käytöstä ja erilliseen tilaan, kun olen saanut jotakin informaatiota. Se tarkoittaa sitä, että viestintävälineiden kautta voidaan seurata suhteellisen helposti jo nyt ketä tahansa. Ja uskoakseni eduskunnassa tietoturva ainakin kaiken järjen mukaan on varsin korkealla tasolla.

Luomalla edes rajoitetun kyvyn ja tarkkaan rajoitetut ja valvotut mahdollisuudet suomalaisille turvallisuusviranomaisille vastaavaan toimintaan mielestäni emme kavenna suomalaisten oikeutta yksityisyyteen, vaan päinvastoin parannamme näitä oikeuksia, kun emme jätä Suomen tietoverkkoja ulkovaltojen tiedustelutoiminnan ja rikollisten suhteellisen vapaasti käytettävissä olevaksi temmellyskentäksi, jossa Suomen kansalaisten yksityisyys on lähinnä vitsi. Asiat tulee siis asettaa mittasuhteisiinsa ja säilyttää todellisuudentaju.

Meidän on tässä tilanteessa jätettävä kirkasotsainen idealismi ja toisaalta turha dystopian maalaaminen vähemmälle ja tunnustettava tosiasiat sekä realiteetit. Yksityiskohtia tarkkaan punnitsemalla ja harkitsemalla ja demokraattisen prosessin läpivalaisulla tästä lainsäädännöstä tullaan saamaan hyvä.

Populisteille kannatusta kultatarjottimella?

Perjantai 2.2.2018 klo 13:04 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Presidentinvaalit näyttivät, että pääosa suomalaisista ei perusta populismista. Niinistö otti murskavoiton. Samalla vaali kertoi kuitenkin myös siitä, että osa perinteisistä puolueista on vaarassa ajautua mahdollisesti ahdinkoon, jos vaalien selkeitä signaaleja ei oteta vakavasti. Täytyy muistaa, että tällä kertaa populisteilla oli vastassa yksi Suomen kaikkien aikojen suosituimmista, arvostetuimmista ja uskottavimmista ehdokkaista. Parempaa ei ole, eikä ihan heti tule.

 

Populisteille ollaankin kovaa vauhtia oikein kultatarjottimella tarjoilemassa aimo siivua puoluekannatuskakusta, ilman että heidän tarvitsee todellisuudessa itse edes osallistua sen leipomiseen. Heillä ei ole tarjota uskottavaa kakkureseptiä koko kansakunnalle, mutta monia äänestäjiä kiinnostaakin lähinnä se, että onhan juuri heille tarjoiltavassa kakkupalassa mukana juuri se heidän lempitäytteensä, eikä missään nimessä sitä pahaa, yskänlääkkeeltä maistuvaa, sivumakua. 

 

Tähän pienen ihmisen kainoon toiveeseen populisteilla on aina mahdollisuus vastata: Tottahan toki, me emme perusta mistään kakunleipomisesta - se on ihan naurettavaa ja turhaa - vaan valmistamme sinulle juuri sopivan viipaleen! Vesi herahtaa kielelle jo pelkästä lupauksesta. ”Voiko näin hyvää olla olemassakaan?”, ajattelee äänestäjä. ”Että oikeinko viipaleen ja juuri minulle – pienelle ihmiselle?” Pakko maistaa! Näyttää niin herkulliselta ja hyvältä. Isken hampaani tuohon ja hotkaisen koko palan vaikka kerrallaan. En edes pureskele, nielen vain! Nautiskellen ja maiskutellen. Kyllä, ei sivumakuja, ei outoa jälkimakua, pelkkää hyvää vain! Tuskin hampaatkaan tästä menee, kun ei tarvitse edes pureksia näin hyvää ja suussa sulavaa herkkua! Tämä leivos ei ole ottanut jääkapissakaan makua muista, vaan maistuu samalta tänään kuin eilenkin. Tietysti sitten myös huomenna. Tätähän voisi syödä siis vaikka joka päivä! Uskomatonta. Niin ainutlaatuista! Tästä tunteesta en halua luopua, jos ei pakko ole. Pelkkä ajatus jo saa hyvälle tuulelle. Tähänhän voisi vaikka tottua. Miksi syödä enää kohtuullisen hyvää, kun tarjolla on ylihyvää?

 

Keskustan Vanhasen ja Sdp:n Haataisen äänisaaliit olivat suorastaan surkealla tasolla ottaen huomioon heidän pitkäaikainen kokemuksensa politiikasta ja vahva osaamistaso sekä hyvä esiintymiskyky. Jos esimerkiksi Vanhanen erinomaisena puhujana olisi ollut yhä keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, hänen kannatuksensa olisi toki voinut olla vaikka kaksinkertainen. Kampanjan kannalta hänen pahin virheensä oli siirtyä eduskunnassa keskustan ryhmäjohtajan paikalta ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan paikalle. Mutta isossa kuvassa kyse on muustakin kuin kampanjan kannalta tehdyistä virhesiirroista, kuten edellä olevassa kappaleessa kerroin.

 

Henkilökohtaisesti minua ei yllätä, että vaikeuksia ns. vastuullisille poliittisille voimille on taas alkanut tulla. Soten eteenpäinvieminen ei ole näyttänyt asiantuntijapalautteeseen nähden erityisen vakuuttavalta ja uskottavalta. Aikarajatkin ovat paukkuneet jatkuvasti, mutta aina on luvattu, että kyllä kohta valmista, enää pikkuisen tätä ja tuota, enää vähän tästä ja tuosta pois ja sitten on iso kakku valmis! Kaikki politiikkaa seuraavat tietävät syyt, tai syyn, keittiön välillä kaaokseltakin näyttäneeseen valmistusprosessiin, joten en niitä tässä hallituspuolueen edustajana lähde erittelemään. Sanonpahan vain, että maakuntamalli on oikea ja kehityskelpoinen malli ja eduskunnan tuleva puhemiesvalinta voi kertoa monestakin asiasta soten ympärillä.

 

Aktiivimallin kanssa on ajauduttu nyt tukkanuottasille SAK:n kanssa. Tämä olisi vältetty tekemällä pieni viilaus malliin perustuslakivaliokunnan ohjeiden pohjalta, jolloin, jos työttömästä itsestään riippumattomasta syystä aktiivisuusehto ei täyty, hänen työttömyysturvaansa ei leikata. Mutta, jos halutaan ehdoin tahdoin antaa populisteille ääniä, käyhän se näinkin. Sehän ei ole suinkaan kaikilta pois. Lusikka otetaan kauniiseen käteen sitten aikanaan. Tavalla tai toisella populistit ovat siinäkin voittajia.

 

Sudet juoksentelevat täällä Etelä-Pohjanmaalla ainakin Kurikassa jo lähes taajamassa, ainakin sen liepeillä. Sivukylillä sudet väijyvät jo ihmisten pihoissa. Ei ole ihme, jos populisteille valuu ääniä tällaisestakin. Mitä vaihtoehtoa ihmisille jää, jos tällaisia helppojakaan asioita ei hoideta? Mikään yllätys ei susien määrän kasvu asiaa seuraaville voi olla. Tietoa kyllä on tarjolla. Mutta ei kai sekään ole kaikilta pois, vaikka sudet tulisivat ihan kotiovelle. Se on ainakin moraaliton luontokappale, vahva peto, joka pärjää luonnontilassa. Ehkä meidän tehtävä on suojella luonnostaan vahvoja?

 

Jos hallituspuolueet kampittavat toisiaan, populistit tulevat ja korjaavat potin. Tässä tulitikkuleikissä yhden tahon päärakennus paloi jo kivijalkaan asti. Keskustalla ei ehkä kartanon päärakennus ole tulessa, mutta ainakin piharakennuksen nurkka jo kytee. Ylpeys käy lankeemuksen edellä politiikassakin. Näillä mietteillä kevätistuntokauteen 2018.

Tolkun linja voitti

Sunnuntai 28.1.2018 klo 21:17 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Virassa oleva tasavallan presidentti Sauli Niinistö uusi vaaleissa valtakirjansa seuraavaksi kuudeksi vuodeksi saaden heti vaalien ensimmäisellä kierroksella reilusti yli puolet annetuista äänistä, mikä on Suomessa historiallista.

Suomalaiset kiittivät kansanliikkeen riveistä ehdolla ollutta Niinistöä hyvin tehdystä työstä ja halusivat ulkopoliittiselle nykylinjallemme jatkuvuutta keskellä epävakaata kansainvälispoliittista tilannetta. Tolkun linja voitti!

Korkeahko äänestysaktiivisuus yhdistettynä Niinistön huimaan yli 60 prosentin kannatukseen lähettivät vahvan viestin kaikille haastajille: Pitää olla todellista asiaa eikä vain asiantynkää ja todellista asiauskottavuutta eikä vain uskoa asioihin, jotta voi saada laajan kannatuksen. Protestiääniä poskettomalla - ja näin entisen populistin silmin tarkasteltuna suoraan sanoen heikkotasoisella - populismilla tuli näissä vaaleissa vain niukasti, eikä pelkkä ehdolla oleminen puolueiden ”sotureinakaan” tuonut kovin kummoisia kannatusprosentteja. Monelle puolueuskovaiselle oman puolueen ehdokkaan laihaksi jäänyt tulos oli varmasti veret seisauttava kokemus ja muistutus yksilöiden ja myös aatteiden poliittisesta kuolevaisuudesta nyky-yhteiskunnassa, sekä siitä että äänestäjät ovat vaaleissa aina aika armottomia eikä heitä voi ohjailla.

Jokainen presidenttiehdokkuus oli silti hatunnoston arvoinen suoritus, koska kampanjat vaikuttivat intensiivisiltä ja palvelivat jokainen demokratiaamme, mikä on vakauden kannalta tärkeintä. Demokratia ei aina tunnu kovin luovalta ja tehokkaalta järjestelmältä, mutta se on loppujen lopuksi kaikkien kannalta se kohtuullisin päätöksentekojärjestelmä yhteiskunnallisella tasolla ja tuonut myös eniten yhteiskunnallista kehitystä.

Olen tyytyväinen, että oma ehdokkaani, joka oli ehdokkaista mielestäni nykytilanteessa selkeästi paras ja pätevin tasavallan presidentiksi, voitti. Onnittelut Sauli Niinistölle!

Presidentinvaalissa sunnuntaina korkeat panokset

Torstai 25.1.2018 klo 18:30 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Ehkä jo sunnuntaina selviää, kenet kahdeksasta hakijasta me suomalaiset palkkaamme Suomen tasavallan presidentin työhön johtamaan ulkopolitiikkaamme ja toimimaan puolustusvoimiemme ylipäällikkönä.

Gallupit eivät äänestä, vaan kansalaiset, joten mitään varmaa lopputuloksesta ei voida sanoa, mutta gallupit todennäköisesti ennustavat lopputulosta oikeansuuntaisesti. Jos marginaalit ovat pienet, ennustukset voivat mennä pieleen näillä näkymin siinä, ratkeaako vaali jo ensimmäisellä kierroksella vai antaako enemmistö suomalaisista tehtävää hoitaneelle puolueettomalle ehdokkaalle Sauli Niinistölle epäluottamuslauseen ja päästää toiselle kierrokselle häntä vastaan gallupeissa kakkos- ja kolmospaikoilla keikkuvat vihreiden Pekka Haaviston tai valitsijayhdistyksen Paavo Väyrysen.

Nyt näyttää siis siltä (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005538817.html), että ääni jollekin muulle ehdokkaalle kuin Niinistölle voi käytännössä olla ääni Väyryselle tai Haavistolle, sillä nämä kaksi kärkkyvät paikkaa kakkoskierrokselle, jos sellainen päästetään syntymään antamalla tukea muille ehdokkaille kuin Niinistölle yhteensä yli 50 %. Jos siis ei halua nähdä kakkoskierroksella vihreiden Haavistoa tai valitsijayhdistyksen Väyrystä, olisi viisainta äänestää nyt suoraan Niinistöä, jottei tarvitse tulla sitten myöhemmin katumapäälle.

Todennäköisimmät haastajat joviaali Haavisto ja Niinistöä parhaiten haastava Väyrynen ovat toki molemmat poliittiselta kokemukseltaan eittämättä päteviä hoitamaan tasavallan presidentin tehtävää, mutta kyse on siitä, olisivatko he pätevämpiä kuin Niinistö, jolla on esittää tehtävästä kuuden vuoden näyttö pitkän kansanedustaja- ja ministerikokemuksen lisäksi.

Gallupien mukaan toisella kierroksella peli olisi joka tapauksessa selvä, eli Niinistö päihittäisi vastaehdokkaansa täysin ylivoimaisesti. Näin ollen kakkoskierroksella olisi lähinnä yleispoliittista merkitystä, jolla Väyrysen kansalaispuolue saisi lentävän lähdön tuleviin eduskuntavaaleihin tai kuntavaaleissa nähty viherjytky mahdollisen jatkojytkyn eduskuntavaaleissa. Kun esimerkiksi petopolitiikan kanssa on ongelmia jo nyt, voi vain kuvitella, mikä olisi tilanne vihreiden ollessa suurten puolueiden joukossa ja hallituksessa.

Niinistö on onnistunut hoitamaan tasavallan presidentin tehtävää kiitettävästi. Suomen ulkopolitiikassa on hänen johdollaan saatu suhteita kohennettua erityisesti USA:han, ja Venäjänkin kanssa Niinistö on vaikeissa kansainvälisissä olosuhteissa onnistunut luovimaan tasapainoisesti ja jämäkästi. Vaikuttaa siltä, että yhteistyö ulkoministeriön ja tasavallan presidentin kanslian välillä on myös toiminut hyvin ja on soudettu samaan tahtiin. Suomen viennille ministereiden ja presidentin aktiivisuudella ja onnistumisella ei ole ollut ihan vähäinen merkitys.

Tehtävästään pian väistyvä tasavallan hierarkian kakkonen, eduskunnan puhemies Maria Lohela, on niin ikään onnistunut tällä saralla mm. Kiinassa. Hänkin muuten äänestää Sauli Niinistöä.

(Kirjoitus on julkaistu Ilkassa ja Kurikka-lehdessä 25.1.2018)

Accuscoren vaaliennuste 22.1.2018: http://www.iltalehti.fi/politiikka/201801222200687508_pi.shtml?_ga=2.247180487.252637488.1516549153-1415704445.1497214233

Ääni Niinistölle on ääni rakentavalle ja ratkaisukeskeiselle tulevaisuudelle

Keskiviikko 17.1.2018 klo 13:01 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Äänestän tänään kansanliikkeen ehdokas Sauli Niinistöä jatkamaan tasavallan presidenttinä. Hän on hoitanut tehtävää suomalaisten kannalta hyvin ja arvokkaasti. Hän on reaalipoliitikko, jolla on niin vahvat näytöt ja laaja kannatus, ettei hänellä ole myöskään tarvetta kosiskella kansaa minkäänlaisella halpahintaisella tai epärealistisella harhauttamisella eikä hän myöskään ole liian ylpeä, vaan kannatukseensa ja kokemukseensa nähden häntä voi pitää jopa nöyränä ja vaatimattomana. Hänen edustamansa täsmällisyys ja tarkkuus ovat politiikassa ehdottomasti tärkeitä ominaisuuksia. Pikkuvikoineenkin hänessä yhdistyvät sellaiset hyveet, joita politiikassa on erittäin vaikea kenenkään saavuttaa.

Jos on tyytyväinen häneen presidenttinä, olisi suorastaan väärin olla antamatta tukeaan hänelle. Presidentti on työ ja siihen pitää valita paras. Ja kun kerran ehdokasjoukosta erottuu tälle paikalle yksi hakija, joka on tehtävään parempi kuin muut, annetaan oikeuden tapahtua, ja valitaan hänet. Annetaan vahva viesti siitä, mikä tulee olla Suomen suunta tulevaisuudessa ja avataan latua myös tuleville sukupolville. Moni ehdokas pystyy esittämään hyviä kysymyksiä, mutta jos hakee realistisia vastauksia ja latu-uraa eteenpäin, on Sauli Niinistöllä tarjota siinä ehdottomasti selkeimmät koordinaatit suomalaisille. Ääni Niinistölle on ääni rakentavalle ja ratkaisukeskeiselle tulevaisuudelle.

Ilman rohkeutta ja uhrauksia Suomi ei olisi Suomi

Keskiviikko 6.12.2017 klo 9:04 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Ilman Suomen senaatin esittämää ja eduskunnan enemmistön 100 vuotta sitten hyväksymää itsenäisyysjulistusta Suomi olisi jäänyt osaksi Neuvosto-Venäjää. Osaksi Neuvosto-Venäjää Suomi olisi saattanut ajautua myös silloin, jos sisällissota 1918 olisi päättynyt toisenlaiseen lopputulokseen. Ilman veristä sisällissotaa Suomessa ei kuitenkaan olisi annettu työväestölle ja torppareille 1920-luvulla niitä oikeuksia, jotka olivat tarpeen ja keskeisiä kansakunnan yhtenäisyyden kannalta siinä vaiheessa, kun seuraavan kerran ulkoinen uhka Neuvostoliiton sotilaallisen hyökkäyksen muodossa 1939 kyseenalaisti Suomen itsenäisyyden. 

 

1930-luvun alussa maatamme ja demokratiaamme koetteli myös oikealta suuntautunut maan sisäinen ääriliikehdintä, mutta ehkä juuri sen muodostaman poliittisen paineen seurauksena neuvostomielinen kommunistien toiminta ajettiin Suomessa maan alle häiritsemästä Suomen itsenäisyyden vahvistamistyötä. Äärioikeisto itsessään taltutettiin myös, ja demokratia voitti näin diktatuuripyrkimykset.

 

Talvisodassa 1939-40 suomalaiset tekivät suurvalta Neuvostoliiton sotilaallisen hyökkäyksen torjumalla ihmeen, joka hakee sotahistoriassa vertaistaan. Jatkosodassa 1941-44 Suomi joutui käytännössä valitsemaan puolensa liittoutuen natsi-Saksan kanssa. Ilman Suomen liittoutumista Neuvostoliitto olisi todennäköisesti saanut vallattua Suomen ja olisi sen myös tehnyt. Irtautuminen natsi-Saksan liittolaisuudesta 1944, kääntyminen liittolaista vastaan Lapin sodan muodossa 1944-45 ja taitava diplomatia toisen maailmansodan loppuvaiheessa, jatkuen vuosikymmeniä aina Neuvostoliiton hajoamiseen 1991 oli takuuna vaurauden ja länsimaisen sivistyksen rakentamiselle Suomessa.

 

Hakeutuminen Euroopan unioniin 1995 oli nykyhetkestä tarkasteltuna myös viisas päätös, vaikka EU ei täytäkään kaikkia ideaalin demokratian tunnusmerkkejä. Jos olisimme tänä päivänä Ukrainan asemassa, sopii epäillä, olisiko Suomi yhtä itsenäinen ja demokraattinen kuin EU-Suomi nyt on. Olisiko Suomi edes oma itsenäinen valtionsa? Pieniä maita, kuten Viroa, Latviaa ja Liettuaa historia on opettanut julmasti, ja siksi niissä tehtiin ratkaisut syvästä länsiliittoutumisesta heti, kun se vain oli mahdollista. Näin jälkeenpäin voi todeta, että aikaikkuna oli erittäin pieni.

 

Kohtalonyhteytemme jatkossakin kietoutuu länteen. Joudumme valitsemaan tiiviin suhteen osana länttä kaikkine etuineen ja haittoineen tai riskeeraamaan sen kuvittelemalla Eurooppaan rinnakkaistodellisuuden, jollaista ei ole näköpiirissä ilman rahaliiton ja EU:n hajoamista. Jos EU- ja rahaliitto hajoaisi, Suomi nykyisellä ulko- ja turvallisuuspolitiikallaan jäisi yksin Venäjän kylkeen. Siinä vaiheessa liittoutuminen Natoon ei enää onnistuisi. Suomalaisten on siis parasta toivoa EU:lle ja sitä toistaiseksi koossa pitävälle rahaliitolle pitkää ikää, jos Nato-jäsenyys ei EU-Suomessa saa kannatusta.

 

Niiden, jotka kannattavat Nato-jäsenyyttä, mutta vastustavat Suomen jäsenyyttä EU:ssa, tulisi käytännössä ajaa Nato-liittoutumista aktiivisesti, sillä jos Suomella on ylipäätään mahdollisuus liittyä Natoon, se mahdollisuus on vain EU-oloissa. Ne, jotka eivät kannata kumpaakaan jäsenyyttä, kuvittelevat ilmeisesti Kekkosen aikojen palaavan Eurooppaan.

 

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Valehteliko Lauri Nurmi?

Lauantai 18.11.2017 klo 12:17 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Lännen Median toimittaja Lauri Nurmelta ilmestyi jokin aika sitten kirja ”Perussuomalaisten hajoamisen historia”, jossa hänen perusväitteensä on, että viime kesäkuussa tapahtunut perussuomalaisen eduskuntaryhmän hajoaminen olisi ollut jo ennen perussuomalaisten puoluekokousta yhdessä hallituskumppanien, erityisesti pääministeri Juha Sipilän, kanssa ennalta suunniteltu varo-operaatio. Olen lukenut kirjan tarkkaan heti, kun se ilmestyi enkä ole tuominnut sitä. 

 

Nurmi on ehtinyt saada perussuomalaisten puoluekokousta edeltäneestä skuupistaan, jossa hän etukäteen väitti tietävänsä eduskuntaryhmämme hajoavan siinä mittakaavassa kuin lopulta tapahtui, jo Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon. Hänet on nostettu koko kansakunnan kaapin päälle.

 

Tänään Iltasanomissa todistetaan autenttisin lähtein, että Nurmen skuuppi eduskuntaryhmän tulevasta hajoamisesta oli kuitenkin vain arvaus, joka sattui osumaan oikeaan. Tämänpäiväisen Iltasanomien jutun myötä todistustaakka väitetystä siirtyykin nyt toimittaja Nurmelle, ja nyt voidaan itse asiassa kysyä, valehteliko Nurmi. Nurmen pitäisi pystyä siis todistamaan, että hänen skuupissaan ei ollut kyse arvauksesta ja sen tueksi sepitetyistä hallituslähteistä, vaan että hänellä olisi ollut olemassa jälkeenpäinkin todistettavissa olevaa ennakkotietoa tulevista tapahtumista ja siitä miten hallitus pelastetaan.

 

Minua kiinnostaa tämä asia yhtenä asianosaisena, koska riviedustajana minun täytyy nyt luottaa joko keskeisiin Sinisten toimijoihin ja pääministeri Sipilään tai toimittaja Nurmeen. Toistaiseksi todistusvoimaltaan ylivoimaisesti parhaan näytön ovat pystyneet antamaan Sinisten virkamiehet tänään Iltasanomissa. Nurmen todisteet ovat pelkkiä nimettömiä lähteitä. Ovatko ne lopulta edes todellisia?

 

Pitäisikö Nurmen journalistipalkinto peruuttaa ja antaakin se Iltasanomien Timo Haapalalle? Mene ja tiedä. Mutta kuka leikkiin ryhtyy, se leikin nyt kestäköön.

 

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005454797.html

Kummanko ostaisit?

Perjantai 17.11.2017 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Hallituksen esitys alkoholilaiksi on eduskunnassa. Lain käsittelystä poikkeuksellisen tekee se, että hallituspuolueiden kansanedustajille on annettu vapaat kädet sen suhteen, sallitaanko jatkossa myös 4,8 - 5,5 -prosenttisten alkoholituotteiden myynti päivittäistavarakaupoissa vai ei. Asia on puhtaasti yksittäisten kansanedustajien käsissä, jos myös opposition edustajilla on vapaat kädet.

Jos nelosolut tulee kauppoihin, on arveltu siitä tulevan houkutteleva vaihtoehto keskioluelle ja alkoholin kokonaiskulutuksen kasvavan kulutuksen vahvenemisen kautta usealla prosentilla, sillä halvimman nelosoluen vero on nyt vain n. 9 senttiä enemmän per 0,33l juomapakkaus kuin halvimman keskioluen, ja nelosoluen hinnan arvioidaan tippuvan Alkon hintoihin nähden n. 40 %, kun myyntivolyymit kasvavat. Saatavuus kasvaisi 355 Alkon myymälästä yli 5300 myyntipisteeseen.

Tällä hetkellä pienpanimoilla on hyvä markkinarako nelosoluiden välisessä kilpailussa, kun myyntivolyymit ovat pienemmät ja hinnat korkeat keskiolueen nähden, mutta kun volyymit nousevat, pienpanimoiden suhteellinen kilpailuasema voi heikentyä, sillä isojen panimoiden volyymituotteet halpenevat huomattavasti enemmän kuin pienten. Kun suurpanimoiden tuotearsenaali laitetaan pienpanimoiden tuotteiden viereen kaupoissa, jokainen voi arvata, miten hintaa painottavat kuluttajat toimivat. Koko markkina muuttuu. Kalliiksi tulisivat yhteiskunnalle ehkä vain joihinkin kymmeniin jäävät lisätyöpaikat osassa pienpanimoita yhteiskunnallisiin kustannuksiin nähden.

Suomessa kulutetaan 100-prosenttiseksi muutettuna alkoholista n. 49 % oluena, ja perusteena kaupassa myytävän alkoholin prosenttirajan nostolle onkin käytetty ennen kaikkea oluen matkustajatuonnin hillitsemistä etenkin Virosta. Tosiasiassa alkoholin matkustajatuonti oli lokakuussa alimmillaan kymmeneen vuoteen ja siitä väkeviä juomia on noin kaksinkertaisesti olueen verrattuna, kun juomat muutetaan 100-prosenttiseksi alkoholiksi. Suomessa juodusta oluesta arviolta 6-7 prosenttia on ulkomailta haettua.

Heinäkuussa Viro korotti olutveroa 70 prosentilla ja kun vanhat olutvarastot on myyty loppuun, näkyy korotus täysimääräisenä myös kuluttajille. Jos keskiolut kelpaa, on hinnanero 24-packissa Viron nelosolueen verrattuna enää pari euroa, ja kun Viro panee täytäntöön kaikki tulevat veronkorotukset, on olutsalkun hinta noussut silloin Virossa n. 6 eurolla.

Halvin keskiolut maksaa Suomessa kaupassa 0,68 euroa plus pantti ja hallituksen tuoreen veronkorotusesityksen perusteella sen hinta tulisi nousemaan 7 senttiä tölkiltä eli hinta nousisi n. 75 senttiin tölkiltä. Samaan aikaan halvimman nelosoluen veroa ollaan nostamassa vain 7,5 sentillä per pullo, vaikka sen ulosmyyntihinnan arvioidaan putoavan Alkon edullisimmasta pantittomasta hinnasta eli 1,43 eurosta kaupoissa vähintään 0,86 euroon. Jos keskiolut maksaisi kaupan hyllyssä jatkossa 0,75 euroa + pantti ja halvin nelonen alle 0,94 euroa + pantti, kummanko ostaisit?

(Kirjoitus on julkaistu Ilkassa 16.11.2017)

Ikävä totuus yksilökunnasta

Torstai 2.11.2017 klo 12:50 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Viime päivinä esillä ovat olleet sekä köyhät että rikkaat. Eilen ja tänään otsikoissa ”työn sankarit” ja ”menestyjät” eli rikkaat ja suurituloiset Supercellin ja mitä moninaisimpien yritysjohtajien ja sijoittajien johdolla ja toissapäivänä ”antisankari(t)” ja ”luuseri(t)” Ossi Nymanin johdolla. Päivä päivältä käy selvemmäksi, että tulonjakautumiskysymykset ovat lopulta aikamme suurin poliittinen kysymys yhdessä luonnonvarojen riittämisen kanssa, vaikka itsekeskeisyyttä korostavassa yhteiskunnassa julkisesti onkin tyylikästä sanoa, etteivät toisten tulot ketään meistä hetkauta. 

 

Merkittävä osa globaalista talouskasvusta perustuu täysin kestämättömälle toiminnalle sekä moraalisesti, ekologisesti että talouspoliittisesti. Kahdella sanalla sanoen, monenlaisille turhuuksille. Niiden tuottamiseksi luonnonvaroja ja työvoimaa kehittyvissä maissa riistetään monin paikoin häikäilemättömästi, ja rahamarkkinoiden globaali vakaus perustuu hyvin pitkälle ennennäkemättömään velkavivuttamiseen, ideologioiden ja uhrimielen tosiasialliseen liberaaliin rappioon (=ei todellista poliittista uhkaa vallanpitäjille)  ja siihen, että annetaan poliittinen lupaus ahneuden oikeutukselle ja moraalinen hyväksyntä katteettomalle ja työmäärästä- ja laadusta riippumattomalle rikastumiselle ilman todellisia demokraattisia pidäkkeitä ja riskejä raharikkaille. 

 

Velkavetoisella politiikalla on kesytetty lähes kaikki enemmän tai vähemmän liberaaleiksi. Mukavuus vie vielä tällä hetkellä voiton arjen oikeudenmukaisuudesta ja historiallisesta kunniallisuudesta, mutta aikanaan ilmiö tulee synnyttämään vielä vastarintaa, kun palapeli lähtee jostakin kulmasta ennemmin tai myöhemmin murenemaan. Eivät ihmiset tyhmiä ole: Miksi jonkun turvatussa taloudellisessa asemassa olevan, mahdollisesti esimerkiksi moraalisesti kyseenalaista verosuunnittelua harrastavan, henkinen mukavuus (arvojensa ja mieltymystensä mukaan arjessa eläminen) olisi sen oikeutetumpaa kuin jonkun köyhyysrajan alapuolella elelevän ”sluipailijan” tai jonkun arkisen peruspuurtajan, joka ei ole sattunut olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa, kuten monesti menestyksen kohdalla on, vaikka ahkeruudella ja riskinotolla paljon osuutta asiaan myös voi olla, ja usein onkin. Yksi keskeinen onnistuminen elämässä saattaa toiselle merkitä pysyvää rikastumista ja nousemista arkisen arvioinnin ja arvostelun yläpuolelle, toiselle jotakin maltillisempaa ja maanläheisempää. Onnistumisia ja onnistujia on monenlaisia.

 

Osakekurssit globaalin kapitalismin ytimessä eli pörsseissä ovat nousseet viime aikoina katteettoman korkealle: Nyt jos koskaan raha on tullut rahan luokse eli rikkaat ovat poliittisella velkavivuttamisella rikastuneet tekemättä itse mitään ihmeellistä samaan aikaan, kun tiedetään julkisen sektorin eri maissa pysyvän pinnalla vain todellisista tuotto-odotuksista ja näkymistä karun totuuden kertovien matalien korkojen ansiosta. Johtajat vetävät valtavia bonuksia ja työllisyys kasvaa Suomessakin erittäin hitaasti, kun on tärkeämpää maksaa osinkoja ja varautua tuleviin muutoksiin. Pitää olla puskuriakin, kun seuraavan kerran romahtaa. Jotain on pahasti pielessä, kun aktiivisia ihmisiä ei kerta kaikkiaan kannata palkata. Ja samaan aikaan kansakunnan pääpiruksi on löydetty verotilastojenkin mukaan muutamalla satasella kuukaudessa ”hummaava” ideologisesti työtön Ossi, joka protestoi järjestelmää vastaan ja haluaisi olla kuin Linkola, mutta ei ole ilmeisesti pystynyt siihen, kun on kuitenkin työnhakija. Hän meni nostamaan päänsä ”juoksuhaudasta” ja sai kunnon ”tykistökeskityksen” niskaansa. Olipa Ossista mitä mieltä tahansa, jos keskitymme vain yksin häneen, menevät meiltä kyllä isommat ongelmat ja epäkohdat ohi. Jos sen sijaan uskallemme katsoa totuutta silmiin Ossin riepottelun lisäksi, meidän pitäisi tehdä paljon muutakin kuin vain ansaita elantomme tekemällä palkkatyötä.

 

Ilmastonmuutoksesta ja napajäätiköiden sulamisesta paasataan joka päivä, mutta esimerkiksi samaan aikaan turhin saastuttaja eli lentoliikenne lisääntyy valtavasti ja kädet rakoilla taputetaan, kun Helsinki-Vantaata laajennetaan. Matkailu lisääntyy, ja sen halutaan lisääntyvän. Moni ympäristötietoinen viherpiipertäjä matkustaa aina kun mahdollista. Pitää etsiä itseä ja kerryttää ylihintaiseen ja halvan näköiseen Fjällräven -reppuun aitoja kokemuksia autenttisessa ympäristössä, jotta kokemus on varmasti riittävän arvokas Fjällräven -reppuun kerrytettäväksi. Yksinäiseksi itsensä kokevia on Suomessa enemmän kuin koskaan ja ulkomaille matkustellaan enemmän kuin koskaan, vaikka tietoverkon tarjoamien kommunikaatio- ja informaatiomahdollisuuksien voisi ajatella johtavan johonkin aivan muuhun. Tämä kertoo siitä, että arvot eivät välttämättä ole kohdallaan, vaikka olisi talon täydeltä sitä elektroniikkaa.

 

Yhteiskunnallinen keskustelu pyörii erilaisten päivittäisten pöyristymisten ympärillä turhanpäiväisten tuomitsemisten, kyllästyttävän ylistämisten ja jatkuvien ylisanojen sekä ylipäätään kaikenlaisen yksilön olemassaoloa korostavan ilmoitustyylisten huomioiden ja pinnallisen yhteenkuuluvuuden muodossa. Touhulla vältellään kohtaamasta kovia ja raakoja yhteiskunnallisia tosiasioita. Aivan kuin se riittäisi ratkaisemaan yhteiskunnalliset ongelmat, kun vain yhtyy ”hyvien ihmisten” kuoroon tai vastaavasti mielipiteiltään radikaalien muka-ideologisten ihmisten kuoroon ilman todellista ideologisuutta ja uhrauksia omassa elämässä. Ajastamme puuttuu kollektiivinen kunnia ja kunniallisuus, tilalla on vain yksilöllisyys kaikissa sen eri muodoissa. Tällainen kulttuuri vaikuttaisikin olevan nykyisten, mukavissa puitteissa perikatoon meitä kuljettavien, valtarakenteiden paras turva. Yhteiskunnat ovat muuttuneet yhdeksi yksilökunnaksi, jossa pitkäjänteinen sitoutuminen on riippa ja uhrautuminen pääsääntöisesti turhaa.

 

Mitä tulee reaalimaailmaan, esimerkiksi henkirikosten määrä on ennätyksellisen alhaisella tasolla Suomessa ja turvallisuus on kaikin puolin hyvällä tasolla, jos sitä verrataan historiallisesti. Jos poliisin määrärahat nostettaisiin pohjoismaiselle tasolle, myös pikkurikollisuus ja omaisuusrikollisuus saataisiin todennäköisesti kuriin. Noin yleisesti ottaen tuomita ja ojentaa ei nykyään saa ketään, joka ei itse aktiivisesti nosta omaa päätään yhteiskunnallisesta juoksuhaudastaan eli asetu julkisesti politikoimaan ja vänkäämään, ettei vain syntyisi ikäviä tilanteita ja jollekulle ”pienelle viattomalle ihmiselle” paha mieli, vaikka yhtä hyvin kuin voimme tuomita vaikkapa julkisesti ideologisesti mielestään turhia ja arvottomia töitä välttelevän Ossin, voisimme nostaa tikun nokkaan monet ihmiset, jotka elämäntyylistään johtuen joutuvat turvautumaan yhteiskunnan apuun esimerkiksi terveydenhuollossa tai sosiaalipalveluissa tai jossakin muussa yhteiskunnallisessa palvelussa vieden toisten aikaa ja kuluttaen verovaroja. Esimerkiksi kansansairaudet ja elintapa/elintasosairaudet eivät kai ole ihan pieni seikka nyky-yhteiskunnassamme tuloluokasta riippumatta. Siitä ei puhuta, koska liberaalilla yhteiskunnalla on varjopuoli, josta ei sovi puhua. Mennään liian lähelle sen ristiriitaiseksi muuttunutta ydintä.

 

Yhteiskuntapolitiikalla pitäisi pyrkiä pääsemään ja vaikuttamaan pintailmiöitä syvemmälle. Yhteiskuntapolitiikaksi ei riitä pelkkä sopeutuminen ja mukautuminen. Toisaalta hyvää ei ideologisesti kerro myöskään se, jos haluaa ryhtyä vallankumoukselliseksi hinnalla millä hyvänsä järkevästä kritiikistä välittämättä ja yksisilmäisesti omia totuuksiaan jankuttaen, yhdessä kaiken maailman poliittisten ”kykyjen” kanssa seurustellen ja kaveeraten.

Kenen joukoissa seisot?

Keskiviikko 4.10.2017 klo 12:00 - Vesa-Matti Saarakkala

Hallituksen muodostavat tällä hetkellä keskusta, kokoomus ja vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpgsiniset, ja tänään eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta. Taas on tosi kyseessä. Suomen talous on juuri saatu orastavalle 3 prosentin nousu-uralle, mikä on nollakorkojen ja matalan inflaation aikana huippulukema, euroalueen kärki. Maahanmuutto on saatu Suomessa vihdoin kuriin. Maakuntasote etenee hitaasti, mutta varmasti kohti toimeenpanoa.

 

Vuoteen 2017 verrattuna valtion verotulojen ennakoidaan ensi vuonna kasvavan n. 4,5 % eli yli 2 miljardilla eurolla, mikä on paljon rahaa, kun kaikkiaan valtio kerää veroja 44 miljardia.

 

Tämän hallituksen myötä myös julkisen talouden velkaantuminen on vihdoinkin saatu taitettua, kun valtio ottaa velkaa ensi vuonna n. 2,5 miljardia euroa vähemmän kuin tänä vuonna. Velkaa otetaan siis 46 % vähemmän kuin 2017. 

 

Tämä suunta on myös edellytys Suomen itsemääräämisoikeudelle talouspolitiikassa, sillä jos velkaantumisvauhti olisi pysynyt vielä yhden ”menetetyn vuosikymmenen” jälkeenkin ennallaan, olisi EU-komissio sixpack-hallituksen sopimuksen jäljiltä kohta sanellut Suomen budjetin suuntaviivat liiallisen alijäämäisyyden takia. Ennakkovaroituksia siitä jo annettiin. On parempi päättää itse kuin antaa EU:n päättää, sillä osaamme tehdä päätökset paremmin itse.

 

Mikäli hallitus saavuttaa tavoitteensa, että velkaantuminen suhteessa BKT:hen taittuu vaalikauden loppuun mennessä pysyvästi ja työllisyysaste lähentelisi 72 prosenttia ja sote olisi päätettynä toimeenpanovaiheessa, voisi hallituksen katsoa aidosti onnistuneen tavoitteissaan. Kiirettä siis pitää. Sivuille vilkuiluun ei ole aikaa.

 

Sixpack-oppositio yrittää kuitenkin kaataa hallituksen toiveenaan nyt uudet vaalit, joiden seurauksena, ainakin HS:n viimeisimmän gallupinperusteella, pääministeriys siirtyisi oppositioon joutuvalta keskustalta kaupunkipuolueena tunnetulle kokoomukselle, kirstunvartijapuolueeksi palaisi edellisen sixpack-hallituksen näytöillä Sdp (Antti Rinne) ja ulkoministeripuolueeksi sinisten ja radikaalikonservatiivin Soinin tilalle ääriliberaali vihreät ja Pekka Haavisto. Mukaan tuohon arvopohjaan mahtuisi ehkä myös tasaista gallupia takova Rkp. Heille saattaisi siunaantua 1-2 salkkua: esimerkiksi oikeusministerin, opetusministerin tai kulttuuriministerin pestit. Maahanmuuttopolitiikkaan tulisi todennäköisesti täyskäännös.

 

Näitä asioita kannattaa jokaisen radikaalin ja vähemmän radikaalinkin konservatiivin ja maahanmuuttokriittisen miettiä, maaseudun ja pikkupaikkakuntien asukkaista nyt puhumattakaan. Tämän maan suurin epäkohta ei ole sinisten ”järkyttävän” suuri ministerimäärä suhteessa gallupkannatukseen tai edes golf-mailalla mestattu hanhi-parka. Jos tämä hallitus kaatuu ja em. puolueet muodostavat vaalitulokseksi muuttuvan gallupin pohjalta hallituksen, vieläpä kesken nykyisen vaalikauden, silloin sitä vasta monella taivastelemista riittäisi.

 

Vain aidosti liberaali ja suuresta kaupungista tuleva punavihreä vihervasemmiston edustaja voisi nähdä tuollaisen tilanteen nykytilannetta paremapana Suomelle ja suomalaisille. Se on kylmä tosiasia. Ei liene vaikeaa valita, kenen joukoissa nyt tosipaikassa seisoo.

Sauli Niinistölle jatkokausi

Perjantai 15.9.2017 - Vesa-Matti Saarakkala

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ilmoitti kesällä, että hän on päättänyt pyrkiä vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpgjatkokaudelle. Se on Suomen ulkopolitiikan jatkuvuuden ja vakauden kannalta hyvä uutinen. Suomella ei ole varaa heittää pois kokenutta ja tehtävässään erinomaisesti onnistunutta henkilöä, joka nauttii korkeaa luottamusta kansan keskuudessa.

 

Vielä paremman uutisesta teki se, että kokoomustaustainen Niinistö pyrkii nyt toiselle kaudelle puolueen sijaan valitsijayhdistyksen kautta. Hän on kirjaimellisesti puolueeton ja itsenäisen vaihtoehto, joka haluaa hakea kannatuksensa ennen kaikkea kansan syvistä riveistä ja laajalla rintamalla. Ratkaisu korostaa sitä, että tasavallan presidentin tulee viimeistään presidenttinä toimiessaan kasvaa irti eturyhmistä ja puoluepolitiikasta. Niinistö on osoittautunut kyllin vahvaksi toimiakseen niin, ilman että siihen on edes kokoomuksessa varaa koputtaa nokkaa.

 

Niinistön irrottautuminen vanhasta viiteryhmästään on poliittisesti virkistävää ja rohkea kädenojennus suomalaisille, ja se antaa aidon mahdollisuuden myös muista poliittisista viiteryhmistä kotoisin oleville, puolueettomista nyt puhumattakaan, lähteä hänen taakseen tässä kampanjassa. Ei tarvitse pelätä leimautuvansa porvariksi tai kokoomuslaiseksi, korkeintaan tolkulliseksi.

 

Olen ollut tarkalla korvalla kuuntelemassa, kun Niinistö on kuluvalla kaudellaan avannut valtiopäivät vuodesta 2013. Riippumatta siitä, olenko huutanut oppositiossa vai vaikuttanut hallituksessa, joka kerta olen ollut varsin tyytyväinen hänen avajaispuheidensa sisältöön. Mieleen ovat jääneet käsite ”tolkun aika” ja sanonta ”tekemättä ei voi jättää”. Uskon, että noita kahta ei tarvitse lähteä enempää avaamaan. Jokainen järkevä suomalainen ymmärtää, mitä niillä nykyhetkessä politiikassa tarkoitetaan, kun miettii missä jamassa Suomi on ja miten maailma makaa.

 

Aina on toki ihmisiä, joille mikään ei riitä ja asiat eivät aukea vaikka rautalangasta vääntäisi. Heitä meidän ei saa päästää heilumaan kansakunnan kaapin päällä tai pelottelemaan ihmisiä hiljaisiksi. Rakentava kriittisyys ja aito epäkohtiin puuttuminen on eri asia kuin tarkoitushakuinen väärinymmärtäminen ja epä-älyllinen sekä epärakentava heittely. Emme voi rakentaa Suomea millekään pikkunäppärälle sirkustouhulle, vaikka se joitakin viihdyttäisikin.

 

Olen ollut politiikassa puolueellisena vuosituhannen alusta aina viime kesään saakka ja tunnen melko hyvin politiikan maailman toreilta ja kunnantuvilta vähintään tasavallan ytimeen. Nyt katselen politiikkaa puolueettomin silmin. En takuulla lähtisi Sauli Niinistön taakse presidentinvaaleissa, jos en olisi varma, että hän on ehdolle pyrkivistä ylivoimaisesti paras valinta tasavallan presidentiksi. Suomen ulkosuhteiden hoidossa en ole itse päässyt kunnostautumaan, mutta kun Suomella on hyvä ulkopoliittinen johto, on ollut helppoa luottaa siihen, että asiat hoituvat - sikäli kun se Suomesta on kiinni - kunhan annamme tukea oikeille ihmisille.

(Kirjoitus on julkaistu Ilkassa 14.9.2017)

Työväki ja liberaalit karkaavat Sdp:stä

Maanantai 4.9.2017 klo 10:48 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Jotta julkisen talouden menoja eli verorasitusta saataisiin pienennettyä ja kilpailukyky nousuun, Sipilän hallitus joutui lähes kymmenen vuotta kestäneen taloustaantuman ja kymmenen vuoden massiivisen ja kroonisen velaksielämisen seurauksena tekemään raskaita ja kovia päätöksiä heti kautensa alussa. Suomella ei ollut varaa menettää enää toista vuosikymmentä. 

 

Uudistamisen tulokset ovat pikku hiljaa tulossa näkyviin. Työllisyys on selkeässä kasvussa, valtion ja kuntien velkaantumisvauhti on selkeästi hidastunut ja talouskasvu on jopa 3 prosentin luokkaa, mikä on nollakorkojen aikakaudella hyvä tilanne. Kun vielä sote-uudistus saataisiin eteenpäin ilman kokoomuksen vastuutonta yksityistämisähkyä, voi hallitus saada lähes kiitettävän arvosanan kaudestaan. Miinuksena voidaan pitää alkukauden liian löysää, ja pääministerin kohdalla jopa höveliä, reagointia turvapaikkaturismiin, mistä joukkoryntäyksessä Suomeen on kielteisten turvapaikkapäätöstenkin valossa ollut kyse. Nyt hallituksessa höveliys on haihtunut ja tilalle on tullut realismi, jossa Suomi ei eristäydy, mutta jossa maasta ei tehdä hollitupaakaan. Presidentti Niinistön tasapainoinen linja tukee hallitusta paremmin kuin hyvin.

 

Vanha valtionhoitajapuolue SDP on nyt henkitoreissaan ja taistelee tulevaisuudestaan tosissaan. Etenkin markkinaehtoisesti toimiva työväki arvostaa tuloksia ja niitä Sipilän hallituksella on lyödä pöytään toisin kuin edellisen hallituksen Sdp:llä. Julkisella sektorilla kiky-kiristys jakaa porukkaa, mutta pääosa arvostaa sittenkin enemmän kohtuullista verotusta ja työpaikkansa pysymistä kuin parin prosentin palkankorotuksia velkarahalla rahoitettuna. Velkahan on verorasituksen siirtämistä eteenpäin, tulevaisuuteen. Ihmiset ymmärtävät, että kehittyneissä maissa paluuta takavuosien talouskasvuvauhtiin ei nykyisessä globaalin kilpailun talousjärjestelmässä enää ole, joten velkaantuminen on pikku hiljaa pysäytettävä. Etenkin kun suuret ikäluokat tulevat nyt seniori-ikään.

 

Nuoret arvoliberaalit ovat niin ikään jättämässä Sdp:n, sillä vihreät edustaa arvoliberaaliutta paljon selkeämmin, koska sen porukka on nuorempaa ja joukossa ei taatusti ole konservatiiveja toisin kuin Sdp:n ukkoontuvissa työväentaloissa. Aikoinaan perussuomalaisten ja Soinin haastamiseksi johtoon valitusta Antti Rinteestä on hahmona tullut demareille nyt ongelma. Samaan aikaan kun nuoret liberaalit naiset innokkaina vannovat Touko Aallon nimeen, Sdp joutuu houkuttelemaan heitä ikään kuin väkisin, ja se ei näytä hyvältä. Porukka ei lähtenytkään ”Antin matkaan” toisin kuin 2014 uskottiin.

 

Kesän turbulenssin jäljiltä hallitus jatkaa nyt vakaasti tämän vaalikauden loppuun, joten Sdp:n momentum myös ennenaikaisten vaalien väläyttelyn muodossa on mennyt ohi. Tynkäkautta ei tule. Vihreille uusine valtuutettuineen ajan kuluminen taas ei ole ongelma. Perussuomalaisten kannatus oli 2009 alle 10 %, 2011 se oli 19 %.

 

Presidentinvaaleissa Sdp asetti ehdolle Tuula Haataisen, joka on todella hyvä sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, mutta presidenttinä häntä on mahdotonta Niinistön sijaan nähdä. Se, mihin hän voi presidenttikisassa oikeasti vaikuttaa, on yleinen mielipide sotea koskien. Se voi olla ihan tervetulluttakin. Myös normaali naisnäkökulma on tervetullut lisä kisaan. Se ei kuitenkaan Sdp:tä pitkältä oppositiovaellukselta tule pelastamaan.

Mihin Ilkan toimittajat pyrkivät Huhtasaaren nostamisella ja Niinistön laskemisella?

Lauantai 26.8.2017 klo 12:40 - Vesa-Matti Saarakkala

vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Olen aikoinaan tehnyt kandin tutkielmani Jyväskylän yliopistoon poliittisesta retoriikasta erinomaisella arvosanalla tutkien siinä Ilkan ja Pohjalaisen mielipideosaston kirjoituksia vuoden 2006 presidentinvaalien yhteydessä sisältäen myös toimittajien kolumnit ja pääkirjoitukset. Jopa Ilkan emerituspäätoimittaja Kari Hokkanen, jota käsittelin tutkielmassani kriittisesti, piti tutkielmaani aikoinaan julkisuudessakin hyvänä, kun sen yli 10 vuotta sitten hänelle toimitin.

 

Pitkään aikaan en ole aiheeseen enää palannut, mutta viime viikkoina olen huomannut kotimaakuntani ykköslehdessä Ilkassa (osa Ilkan jutuista nykyään myös Lännen Median muissa lehdissä monistettuina.) erikoisentuntuisen vaikuttamisilmiön, jonka myötä poliittisen retoriikan tutkija sisälläni on taas herännyt: Kokeneet Ilkan toimittajat pyrkivät viestimään kirjoituksissaan tavalla, joka edesauttaisi tilannetta, että Sauli Niinistöä ei valittaisi jatkamaan tasavallan presidenttinä jo vaalien ensimmäisellä kierroksella. He mm. nostavat presidenttiehdokas Huhtasaarta kommenteissaan luoden odotusarvoa hänen nousemisestaan toiselle kierrokselle.

 

4 prosentin kannatustasolla kampanjaa käynnistelevän henkilön kehutaan tänään 26.8. Ilkassa tuovan ”sähköä vaaleihin” ja olevan ikään kuin positiivinen asia äänestysaktiivisuuden kannalta. ”Presidentinvaalien toisella kierroksella vastakkainasettelu olisi huipussaan Niinistön ja Huhtasaaren välillä. Ehkä kisa kokeneen miehen ja nuoren naisen, maltillisen rakentajan ja innokkaan uudistajan kesken nostaisi myös äänestysaktiivisuuden uusiin ennätyksiin. Edellisten presidentinvaalien toisinto koettaisiin, jos vaali käytäisiin Haaviston ja Niinistön kesken”, kirjoittaa Ilkka. http://www.ilkka.fi/mielipide/pääkirjoitus/pääkirjoitus-huhtasaaren-presidenttiehdokkuus-lisää-sähköä-tammikuun-vaaleihin-1.2377212.  

 

Tyyli on kuin suoraan siitä Ilkka-lehdestä, jollaista luin noin 10 vuotta sitten tutkielmaani varten. Vain ehdokkaat ovat osittain vaihtuneet ja toimittajajohto Hokkanen ja Seppo Keränen ovat eläkkeellä. Ilkan pääkirjoitustoimittaja on nykyään Maiju Lemettinen. 

 

13.8. Ilkan Marja Tyynismaa kommentoi Ilkassa Huhtasaaren vierailua Pohjanmaalla seuraavasti: ”Laura Huhtasaarella on Anneli Jäätteenmäen kyky kohdata ihminen. Hän kättelee jokaisen, katsoo silmiin, halaa tutuimmat, vaihtaa muutaman sanan. Kun vuorossa on lapsi, hän kyykistyy tämän kasvojen tasolle, kättelee ja kysyy nimeä. On kertakaikkisen läsnä. Kun Huhtasaaren nimi presidenttikisassa oli noussut julkisuuteen, arveli Iltalehden kokenut kollega Mika Koskinentämän olevan yksi vahvoista vaihtoehdoista kisan toiselle kierrokselle (iltalehti.fi 4/8). Silloin en ajatukselle lämmennyt, mutta nyt, kun olen Huhtasaaren tavannut, en olisi lainkaan hämmästynyt, mikäli näin kävisi. Presidentinvaali on henkilövaali, jos mikä. Monet tekevät äänestyspäätöksensä ehdokkaan ulkoisten avujen perusteella, eivät niinkään sillä perusteella, mitä tämä osaa. Kyllä Huhtasaari puheellaankin vakuuttaa, etenkin omansa. Välitön persoona vetoaa varmasti myös muihin.” Normaali ja terve journalistinen kriittisyys Huhtasaarta kohtaan loistaa Ilkassa poissaolollaan.

 

Huhtasaaren käsittely Ilkassa ei ole kuitenkaan ainoa esimerkki siitä, miten lukijoihin pyritään vaikuttamaan presidentinvaaleissa. Nimittäin huomasin Ilkassa taannoin niin ikään hieman erikoiselta vaikuttavan jutun siitä, kun Kristillisdemokraatit päättivät viime viikolla puoluekokouksessaan asettua presidentinvaaleissa Sauli Niinistön taakse. Ilkan Virpi Niemistö kommentoi havaintojaan KD:n kokouksesta näin: ”Puheenjohtaja Sari Essayah selvisi voittajana kristillisdemokraattien puoluekokouksen presidenttiehdokasväännöstä. Helpolla tätä kisaa ei kuitenkaan taputeltu maaliin. Essayahin esitystä Sauli Niinistön tukemisesta ensi vuoden presidentinvaaleissa ei suinkaan nuijittu suoraan päätökseksi, vaan sitä seurasi ajoittain hyvin kriittinen keskustelu ja lopulta äänestykset. Niinistön kelkkaan hyppäämistä arvostelleiden puolueaktiivien oloa ei liene helpottanut se, että eräs innokas puoluekokouksen puheenjohtajiston korokkeelta viiletti Niinistön SN-kerääjäliivi päällä heti päätöksen selvittyä. Samaan aikaan osa kokousväestä nieleskeli Seinäjoen urheilutalon katsomossa kyyneleitä ja jakoi vierustovereilleen halauksia. Entä olikohan puoleen yhtenäisyyden kannalta järkevää kerätä Niinistön kannattajakortteja aivan kokousyleisön edessä, vai olisivatko lukuisat halukkaat löytäneet hänen pakeilleen vähän sivummallekin?” 

 

Kommentista syntyy kuva, että KD:n kokouksessa olisi lähes riidelty ja että iso joukko ihmisiä olisi ollut äärimmäisen pettyneitä siitä, että KD lähtee Niinistön taakse. Onko asia sitten näin, sitähän on tavallisen lukijan vaikea tietää, kun ei ole kärpäsenä katossa ollut. Itse kuitenkin epäilen vahvasti, ettei näin ole.

 

Yhtään kokouksen riviedustajien positiivista puheenvuoroa Sauli Niinistöstä toimittaja Niemistö ei ollut juttuunsa löytänyt. Sen sijaan hän uutisoi kokouksesta leipätekstissä seuraavaa: ”Puoluekokous äänesti lapuin ensin oman ehdokkaan asettamisesta ja sen jälkeen Niinistön tukemisesta. Niinistön kelkkaan hyppäämistä arvostelevat kristillisdemokraatit karttavat presidentin oikeistolaista taustaa. Riitta Kuismanen Pirkkalasta kannatti puoluekokouksessa oman ehdokkaan asettamista.
– Jos menemme heti kokoomuslaisten ehdokkaan taakse, kannatamme kovaa leikkauspolitiikkaa.
Kaarinalainen Jari Tulonen ironisoi tuntevansa olevansa kuin kokoomuksen puoluekokouksessa.
– En halua leimautua presidenttiehdokasvalinnalla oikeistopuolueeseen.
Nykyisen puheenjohtajan Essayahin lisäksi myös entisen puoluejohtajan Päivi Räsäsen presidenttiehdokkuus keräsi puoluekokoukselta kannatusta.
– Miksi häntä ei käytetä, Jari Tulonen kyseli.
Seinäjokelainen Esa Ojanperä sanoo lähteneensä kristillisdemokraattien toimintaan mukaan juuri Räsäsen ansiosta. Räsänen kieltäytyi puoluekokouksessa mahdollisesta ehdokkuudesta. Hän ei saanut puoluejohdon ja puoluehallituksen tukea, jota oli ehdokkuusharkinnalleen edellyttänyt.”

Jostakin syystä Niemistö jättää kertomatta prosessin äänestystulokset. Täytynee udella KD:laisilta, kun syysistuntokausi alkaa.

 

Olen jonkin aikaa miettinyt, miksi keskusta-taustaisen lehden toimittajat toimivat tässä tilanteessa presidentinvaalien alla näin kuin toimivat. Miksi väkisin painetaan epäsuorasti Niinistöä alaspäin ja nostetaan muita ylöspäin, kun ottaa huomioon miten ylivoimainen Niinistön suosio tuoreimmissakin gallupeissa on? En tiedä varmuudella syytä, mutta olen miettinyt itse, miltäköhän keskustalaisista toimijoista tuntuu tällä hetkellä olla Matti Vanhasen vaalivankkureissa? Niiden vauhti kun ei riitä pysäyttämään Niinistöä tai hidastamaan Saulia edes toiselle kierrokselle ja tulos jäänee joihinkin prosentteihin. Olisi varmasti keskustalaisille helpompi tilanne, että Niinistö joutuisi toiselle kierrokselle, oli vastaehdokkaana sitten kuka tahansa. Keskustalaisillakin olisi sen jälkeen lupa julkisesti tukea Niinistöä ja päästä mukaan voittajan vankkureihin. 

Ehkä tätä tilannetta toivovat salaa myös jotkut Ilkan toimittajat, jotka saattavat saada juttunsa esiin myös laajalevikkisesti Lännen Medioissa.

Vanhemmat kirjoitukset »