BLOGI

Vajaat viisi vuotta täyttä elämää

Share |

Torstai 19.2.2009 klo 23:28 - Vesa-Matti Saarakkala


Muistan hyvin, kun 2004 20-vuotiaana nuorena miehenä olin kylmiltäni vesa-matti1.jpgPerussuomalaisten EU-vaaliehdokkaana. Minulta kysyttiin radiohaastattelussa, kumpi on päätavoitteeni: tulla valituksi Euroopan parlamenttiin vai päästä pääsykokeiden kautta Jyväskylän yliopistoon lukemaan valtio-oppia? Vastasin, että EU-parlamenttiin, totta kai!

 

Nyt, vajaat viisi vuotta myöhemmin on helppo todeta, että vaikka en ehkä itsekään tuolloin uskonut sanojani, niin kyllä politiikka on sittemmin vienyt voiton opiskeluista.

 

Opiskelullakin on kuitenkin ollut tärkeä rooli elämässäni. Jyväskylän yliopiston valtio-opin laitos ei ehkä ole – ainakaan joitakin vuosia sitten – tarjonnut riittävästi luentoja valtio-oppia pääaineenaan lukevalle, mutta ehkä voisi kliseemäisesti sanoa, että laatu on korvannut määrän: Meillä on ollut todella hyviä opettajia ja luennoitsijoita, professoreita ja henkilökuntaa.

 

Jyväskylän vahvuus on ajattelun vapaus ja jonkinlainen kotikutoinen tunnelma: minäkin konservatiivisena perussuomalaisena olen punavihreässä ilmapiirissä, jossa lähinnä juppikokoomus on edustanut vaihtoehtoa, saanut harjoittaa ja kehittää rauhassa opinnoissani omaa ajatteluani, sovellettuna informaatioon, jota meille on välitetty.

 

Kurssikavereistani Teppo Leinonen on noussut aina kokoomusnuorten puheenjohtajaksi asti. Kehitysmaa-asioissa pätevöitynyt Touko Aalto on nykyään vihreiden kaupunginvaltuutettu Jyväskylässä. Minä olen ehtinyt välillä toimia jo Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajanakin. Kunnallispolitiikassa olen nykypäivänä harvinainen kokenut nuori. Muitakin kykyjä yliopiston käytävillä liikkuu. Itse en tunne monia heistä kovinkaan hyvin, koska vapaa-aika on tosiaan mennyt paikallispolitiikan parissa Kurikassa tai Perussuomalaisten valtakunnallisessa puoluetyössä.

 

Omat opintoni ovat sujuneet pääosin kiitettävästi ja jopa erinomaisesti. Totta kai mukana on ns. rimanalituksiakin, ja tavallaan ne vähän harmittavat. On myös keskinkertaisuuksia. Tuntuvat kauneusvirheiltä onnistumisten rinnalla.

 

Politiikka tieteenä on mukaansatempaavaa ja jopa hallintotieteestäkin voi sellaista taikoa, jos pistää itsensä peliin, kuten eräskin luennoitsija, joka muistaakseni pyöri lattialla esittäessään jotakin tunnetilaa, joka hänellä opetettavasta asiasta tuli mieleen. Jollakin höyryävällä proffalla on tukka harottanut kuin olisi kiinanpommi räjähtänyt pään päällä ja kielikuvat vaihtelivat aina sänkypuolen asioista luonnon kiertokulkuun. Joku opettajista on poltellut malluansa rennosti fiilistellen laitoksen edustalla ja tullut sitten tupakkatauoltaan aivan kuin mestari kisällilleen hahmottelemaan harjoitustyön pienoismallin kaikkien silmien eteen. Joku istunut kravatti löysällä feministi-kuulijakunnan edessä ja ravistellut porukkaa kertomalla, mitä on olla Mies. Mahtavaa oli myös poliittisen retoriikan kurssilla, jossa tuntui, että tässähän voisi vaikka heti hypätä eduskunnan puhujanpönttöön ja käydä kiihottamaan kansaa sekä ärsyttämään poliittisia kilpailijoita. Pelkästään kampukselta on siis kertynyt todella paljon tarinaa takkiin.

 

Yliopisto on edelleen maineensa veroinen paikka. Toivottavasti se on sitä myös tulevaisuudessa, vaikka hallitus aikookin viedä läpi uudistuksensa, jota se hyvyydessään häpeilemättä vertaa jopa yliopiston perustamiseen. Perussuomalaiset ovat jo nakertaneet kannatusta keskeltä ja vasemmalta, mutta vielä tulee kokoomuksenkin vuoro. Kokoomus ei kaadu ehkä ideologiaan: aina on ihmisiä, joilla menee hyvin ja jotka ajattelevat, että kaikilla on todella mahdollisuus pärjätä itsenäisesti irrallisina yksilöinä, jota kokoomuspolitiikka todellisuudessa tavoittelee. Näkymätön käsi kuulemma ohjaa. Vasta sitten, kun elinkeinoelämälle tulee todellisia ongelmia, muuttuu ääni kellossa ja yhtäkkiä onkin suuri tarve sosialisoida haasteet koko sen kirotun valtiokoneiston ratkaistavaksi. Silloin aletaan puhua enkelten kielellä jopa sille punaisimmallekin kommarille, jonka yhteiskunnallinen tietoisuus onkin alkanut yhtäkkiä huolestuttaa pöyhkeää kapitalistia. Kumpikaan ei ole oikea: Ei suuren rahan seireenilaulu eikä kommunismin kivihiilen katkuiselle katkeruudelle perustuva lähimmäisen rakkaus.

 

Ideologiaan kokoomus ei siis kompastu, koska aina on menestyjiä, mutta kokoomus voi kompastua pöyhkeyteen, ylimielisyyteen ja poliittiseen ahneuteen. Ei vanha koira uusia temppuja opi. Ennen pitkää karva tulee esille. Populistin nenä haistaa jo tämän, ja sen voi sanoa kyllä ääneenkin, koska ei iso laiva mihinkään käänny. Aivan kuten me Perussuomalaisetkin voimme vain itse tuhota oman menestyksemme, niin se on myös kokoomuksen kohdalla. Ensimmäinen merkki kokoomuksen punttien tutisemisesta on jo nähty: kokoomuksessa on noteerattu maahanmuuttopolitiikassa perussuomalainen viesti. Voi vain olla, että nyt tuli kykypuolueellekin liian suuri pala nielaistavaksi. Kun kokoomus tarttuu maahanmuuttopolitiikkaan, se astuu pitkästä aikaa ideologisesti sellaiselle alueelle, jossa se varmuudella häviää kamppailun: Markkinaliberaali eurokokoomus yhdistettynä hapuilevaan puheeseen maahanmuuttopolitiikasta on niin hankala yhtälö, että jo pelkkä ajatuskin näiden asioiden yhdistämisestä kertoo siitä, että mikään ei riitä. Pian Perussuomalaiset nakertaa kannatusta myös oikealta puoleltaan – työväenpuolueelta Suomen todelliselle työväenpuolueelle.

 

Kun liityin Perussuomalaisiin vuonna 2001, puolue oli vielä alle prosentin pienpuolue. Meille lähinnä naurettiin ja meitä pidettiin vitsinä. Vieläkään meillä ei ole kuin 2,5 % kansanedustajista, mutta nousu kohti merkittävämpää vaikutusvaltaa on ollut tasaista. Nousu jatkuu ja ulvominen puolueen ympärillä yltyy. Perussuomalaisten henkisen ytimen on oltava tarkkana siinä, keille uusille tulijoille annetaan vastuuta ja luottamusta, koska kun nousu on kova, kyytiintulijoita riittää. Se on hyvä, sillä saamme uusia ideoita ja lisää voimaa. Kuitenkin mukana on myös sellaisia tahoja, jotka eivät halua sitoutua puolueeseen ja aatteeseen, vaan poimia vain rusinat pullasta. Henkilöt, jotka eivät sitoudu yhteiseen asiaan, vaan vain omaan itseensä ja omaan asiaansa, eivät sovellu vallankahvaan, vaikka heillä sijansa politiikassa ehdottomasti onkin.   

 

Mutta takaisin alkuun eli opiskeluun: tänään on tullut opiskeluissakin yksi merkkipaalu saavutettua eli valmistuttua yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi. Antaa tulevaisuuden näyttää tien eli, että tuleeko koskaan maisteria ja jos tulee niin koska ja miksi. Aika ylioppilaana on nyt kuitenkin takanapäin!