BLOGI

Eturyhmäpolitiikasta arvopolitiikkaan

Share |

Keskiviikko 4.3.2009 klo 17:11 - Vesa-Matti Saarakkala


Suomi on ollut eturyhmäpuolueiden maa, kuten monet muutkin maat. vesa-matti1.jpgOikeisto on ajanut yrittäjien ja pääomapiirien, vasemmisto työväestön ja keskusta viljelijäväestön etuja. Tämä eturyhmäajattelu toimi aina 1980-luvun lopulle asti, koska maailma ei ollut vielä samalla tavalla globaali kuin se nyt on. Oli mahdollisuus taistella keskenään ja siitä huolimatta hyvinvointi tuntui jyskyttävän kuin juna eteenpäin. Yhteiskunnallinen valveutuneisuus, vaikkakin vain oman edun osalta, tuntui aina johtavan suurempaan hyvinvointiin.

 

1980-luvun lopulla rahamarkkinoiden vapauttamisen seurauksena, 1990-luvulla Neuvostoliiton romahtamisen, laman ja EU-jäsenyyden sekä tietoliikenneyhteyksien kehittymisen ja maahanmuuton lisääntymisen seurauksena toimintaympäristö muuttui Suomessakin radikaalisti toisenlaiseksi kuin se oli ennen. Enää hyvinvointia ei kyetäkään edistämään eturyhmäajattelulla, vaan päinvastoin.

 

Viime aikoina puolueiden, kuten SDP:n, keskustan ja vasemmistoliiton kannatuksen aleneminen johtuu ennen kaikkea siitä, etteivät niiden toimintatavat politiikassa kykene vakuuttamaan kansalaisia. Kansalaiset eivät halua vastakkainasettelua, vaan kokonaisnäkemystä ihmisestä, Suomesta ja maailmasta. Maahanmuuton nouseminen yhdeksi poliittiseksi teemaksi kertoo suuresta murroksesta ja arvopolitiikan noususta eturyhmäajattelun tilalle. Maahanmuutto itsessään on käytännössä vielä pieni teema, mutta siihen liittyvät periaatteelliset näkemykset ovat erittäin merkittäviä. Perussuomalaiset eivät ole saaneet kannatusta maahanmuuttopolitiikallaan sinänsä vaan kokonaisvaltaisella ja ajan merkit ymmärtävällä näkemyksellämme, joka ehkä parhaiten pääsee esille, kun puhutaan maahanmuutosta. Asiaan liittyvät verotuskysymykset, sosiaali- ja terveyspalvelut, koulu, perustuslaki, sananvapaus jne. Perusviesti on oma kansa ensin.

 

Eturyhmäajattelusta huolimatta suomalaisilla on takanaan pitkä kansakunnan rakennusprojekti, jossa suomalaisuutta ja pohjoismaalaisuutta on korostettu aina, kun siihen on ollut mahdollisuus. On hehkutettu, miten on lottovoitto syntyä Suomeen ja että pisa-tutkimuksissa olemme maailman huippua, samoin kuin kilpailukyvyssä. Kun tähän vielä yhdistetään yhtenäiseksi kasvanut kansakunta sisällissodasta huolimatta ja talvisodan ihme, niin ei pitäisi olla yllätys, miksi suomalaiset ovat ärsyyntyneet tämänhetkiseen yhteiskunnalliseen hapatukseen. Valtapoliitikot kieltävät esimerkiksi suomalaisuuden olemassaolon ja väittävät, että suomalaisuus voi olla mitä tahansa. Se on monelle meistä henkilökohtainen loukkaus. Annetaan ikään kuin ymmärtää, että asioilla, joiden ansiosta olemme ennen menestyneet, ei olisi enää käyttöarvoa. Se on vähän sama kuin todettaisiin, ettei meillä ihmisinä ole mitään arvoa ellemme me ole valmiit jatkuvasti laittamaan arvojamme kaupan.

 

Kokoomuksella arvot ja eturyhmä kulkevat käsi kädessä, mikä on taannut sille kannatuksen nousun viileästä kamreeripolitiikasta huolimatta. Ihmiset arvostavat ajan ymmärtäjää, vaikka aika kulkisikin huonompaan suuntaan. Perussuomalaiset ja vihreät ovat myös onnistuneet kokoamaan johdonmukaisen vaihtoehdon, joka on kiinni ajassa. Ne puolueet, jotka eivät kykene johdonmukaiseen vaihtoehtoon vaan ovat aatteellisesti hajanaisia, eivät saa entisiä peruskannattajiaan automaattisesti äänestämään itseään. Yhä useampi kansalainen ymmärtää, että nyt eturyhmämme on koko Suomi. Silloin luottamusta ei herätä ristiriitainen politiikka, jossa flirttaillaan ihmisten arvomaailmojen kanssa, mutta jossa tiukan paikan tullen sorrutaan kuitenkin vanhaan eturyhmäajatteluun.