BLOGI

Sotien uhrauksia ei saa väheksyä

Share |

Maanantai 27.4.2009 klo 9:00 - Vesa-Matti Saarakkala


27.4.1945 on tärkeä päivä. Silloin viimeinenkin vieraan vallan sotilas poistui Suomen alueelta ja alkoi rauhan aika. Suomalaisten uhraukset toisen maailmansodan aikana olivat mittavat. Ilman sitä, että koko kansakunta olisi yhtenäisenä taistellut suurta ja mahtavaa hyökkääjää vastaan, Suomen historia olisi ollut toisenlainen.

Talvisotaan 1939 lähetettiin huonosti varustettu armeija. Verisestä sisällissodastakin oli kulunut vasta parikymmentä vuotta, mutta monet tärkeät yleistä hyvinvointia vahvistavat perusuudistukset oli jo saatu alulle.

1918 punaiset olivat nousseet aseelliseen kapinaan hallitusta vastaan. Suojeluskunnista tuli hallituksen eli ns. valkoisen Suomen joukkoja. Maata uhkasi paitsi sisäinen vallankumous, samalla myös suurella todennäköisyydellä myöhemmin luisuminen osaksi Neuvosto-Venäjää. Toisaalta Suomessa vallitsivat aidosti äärimmäisen epäoikeudenmukaiset yhteiskunnalliset olot, joiden takia punakapina sai taakseen ”puoli Suomea”.

Miten olisi suomalaisten käynyt, jos punakapinan seurauksena Suomen hallitus olisi antautunut? Entä, miten yhtenäinen Suomi olisi ollut Neuvostoliiton hyökätessä Suomeen 1939, jos Suomessa ei olisi saatu alkuun sosiaalisia uudistuksia ja maareformia? Nämä uudistukset olivat seurausta sisällissodasta.

Maailmalla on käynnissä jatkuvasti sotia. Kansainvälinen kriisinhallinta sekä todellisen perille menevän ja aidosti kehitystä lisäävän avun antaminen on tärkeää. Maailman ongelmat eivät ratkea, vaan pahenevat pakolaisuudella. Ongelmat on hoidettava paikan päällä.

Itse lähdin aikoinaan mukaan politiikkaan koulun historian tuntien innoittamana. Kun samaan aikaan 2000-luvun taitteessa ilmestyi vielä Sodan lehdet –niminen 52-osainen historiasarja, jonka jokaisen numeron luin, ei ihme, että mieleeni on iskostunut sotien merkitys.

Jokainen sota on omansa, mutta sodilla on myös yhtäläisyyksiä. Se tosiasia kannattaa muistaa, kun seuraamme median välityksellä eri maiden sisäisiä tai -välisiä konflikteja. Yhteiskunnallisia parannuksia ei kai missään ole saatu aikaan pelkästään rauhallisesti, antautumisesta puhumattakaan.

Rauhallisessa Suomessa tulisi tehdä politiikkaa, jolla ei edistetä yhteiskunnallista pirstoutumista ja eriarvoistumista. Uhka rauhalle ei tule vain ulkoa, vaan myös sisältä. Yhteisöllisyys ja kohtuullisen tasaisesti jakautunut materiaalinen hyvinvointi ovat tärkeitä. Politiikka, joka ei käytännössä ota huomioon tätä tosiasiaa, johtaa enemmin tai myöhemmin sotiin. Sotiemme uhrit eivät olleet turhia. Muistamme ja kunnioitamme heitä parhaiten, mikäli kaikista eliitin meille hahmottelemista reunaehdoista huolimatta uskallamme rakentaa oikeudenmukaista yhteiskuntaa syleilemättä liikaa maailmaa.