BLOGI

Ilman rohkeutta ja uhrauksia Suomi ei olisi Suomi

Share |

Keskiviikko 6.12.2017 klo 9:04 - Vesa-Matti Saarakkala


vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpg

Ilman Suomen senaatin esittämää ja eduskunnan enemmistön 100 vuotta sitten hyväksymää itsenäisyysjulistusta Suomi olisi jäänyt osaksi Neuvosto-Venäjää. Osaksi Neuvosto-Venäjää Suomi olisi saattanut ajautua myös silloin, jos sisällissota 1918 olisi päättynyt toisenlaiseen lopputulokseen. Ilman veristä sisällissotaa Suomessa ei kuitenkaan olisi annettu työväestölle ja torppareille 1920-luvulla niitä oikeuksia, jotka olivat tarpeen ja keskeisiä kansakunnan yhtenäisyyden kannalta siinä vaiheessa, kun seuraavan kerran ulkoinen uhka Neuvostoliiton sotilaallisen hyökkäyksen muodossa 1939 kyseenalaisti Suomen itsenäisyyden. 

 

1930-luvun alussa maatamme ja demokratiaamme koetteli myös oikealta suuntautunut maan sisäinen ääriliikehdintä, mutta ehkä juuri sen muodostaman poliittisen paineen seurauksena neuvostomielinen kommunistien toiminta ajettiin Suomessa maan alle häiritsemästä Suomen itsenäisyyden vahvistamistyötä. Äärioikeisto itsessään taltutettiin myös, ja demokratia voitti näin diktatuuripyrkimykset.

 

Talvisodassa 1939-40 suomalaiset tekivät suurvalta Neuvostoliiton sotilaallisen hyökkäyksen torjumalla ihmeen, joka hakee sotahistoriassa vertaistaan. Jatkosodassa 1941-44 Suomi joutui käytännössä valitsemaan puolensa liittoutuen natsi-Saksan kanssa. Ilman Suomen liittoutumista Neuvostoliitto olisi todennäköisesti saanut vallattua Suomen ja olisi sen myös tehnyt. Irtautuminen natsi-Saksan liittolaisuudesta 1944, kääntyminen liittolaista vastaan Lapin sodan muodossa 1944-45 ja taitava diplomatia toisen maailmansodan loppuvaiheessa, jatkuen vuosikymmeniä aina Neuvostoliiton hajoamiseen 1991 oli takuuna vaurauden ja länsimaisen sivistyksen rakentamiselle Suomessa.

 

Hakeutuminen Euroopan unioniin 1995 oli nykyhetkestä tarkasteltuna myös viisas päätös, vaikka EU ei täytäkään kaikkia ideaalin demokratian tunnusmerkkejä. Jos olisimme tänä päivänä Ukrainan asemassa, sopii epäillä, olisiko Suomi yhtä itsenäinen ja demokraattinen kuin EU-Suomi nyt on. Olisiko Suomi edes oma itsenäinen valtionsa? Pieniä maita, kuten Viroa, Latviaa ja Liettuaa historia on opettanut julmasti, ja siksi niissä tehtiin ratkaisut syvästä länsiliittoutumisesta heti, kun se vain oli mahdollista. Näin jälkeenpäin voi todeta, että aikaikkuna oli erittäin pieni.

 

Kohtalonyhteytemme jatkossakin kietoutuu länteen. Joudumme valitsemaan tiiviin suhteen osana länttä kaikkine etuineen ja haittoineen tai riskeeraamaan sen kuvittelemalla Eurooppaan rinnakkaistodellisuuden, jollaista ei ole näköpiirissä ilman rahaliiton ja EU:n hajoamista. Jos EU- ja rahaliitto hajoaisi, Suomi nykyisellä ulko- ja turvallisuuspolitiikallaan jäisi yksin Venäjän kylkeen. Siinä vaiheessa liittoutuminen Natoon ei enää onnistuisi. Suomalaisten on siis parasta toivoa EU:lle ja sitä toistaiseksi koossa pitävälle rahaliitolle pitkää ikää, jos Nato-jäsenyys ei EU-Suomessa saa kannatusta.

 

Niiden, jotka kannattavat Nato-jäsenyyttä, mutta vastustavat Suomen jäsenyyttä EU:ssa, tulisi käytännössä ajaa Nato-liittoutumista aktiivisesti, sillä jos Suomella on ylipäätään mahdollisuus liittyä Natoon, se mahdollisuus on vain EU-oloissa. Ne, jotka eivät kannata kumpaakaan jäsenyyttä, kuvittelevat ilmeisesti Kekkosen aikojen palaavan Eurooppaan.

 

Hyvää itsenäisyyspäivää!