BLOGI

Venäjä-naapuruus sanelee Suomen reaalipolitiikan

Share |

Torstai 29.11.2018 klo 7:30 - Vesa-Matti Saarakkala


Eduskuntavaalien alla eri tahot kalastelevat ääniä ehdottamalla, että Suomi voisi irtautua vesa-matti_saarakkala__Kopio.jpgmonista kansainvälisistä ja eurooppalaisista sopimuksista tai vähintäänkin pysyä uusien sellaisten ulkopuolella. Teoriassa kaikki tuo on mahdollista, ja kaikkea pitää aina punnita, mutta käytännössä Suomella ei ole varaa suhtautua erilaisiin kansainvälisiin sopimuksiin pelkkinä tapauskohtaisina sopimuksina, vaan niitä on arvioitava aina suhteessa Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen linjaan. Suomen linja on ollut liittoutua eri politiikan saroilla länteen mahdollisimman syvästi, poislukien sotilaallinen liittoutuminen, ja ylläpitää mahdollisimman hyvin kansainvälistä oikeutta. Nato-yhteistyötäkin on syvennetty eikä Nato-jäsenyyttä ole suljettu pois. EU:n syvenevä sotilasyhteistyö on niin ikään katsottu etujemme mukaiseksi.

 

Venäjä ei ole enää sama valtio kuin 1990-luvulla tai 2000-luvun alussa. Krimin miehitys ja muu vaikuttamistoiminta ovat sittemmin näyttäneet, että kyseessä on pohjimmiltaan edelleen yhtä röyhkeä ja vaarallinen naapuri kuin joskus kauan sitten. Venäjä ei näytä muuttuvan, vaan se aina ennemmin tai myöhemmin nostaa aggressiivisuuttaan ja kiristää otettaan kaikista sellaisista tahoista, joihin sillä vain suinkin on vaikutusvaltaa, jos olosuhteet antavat siihen mahdollisuuden. Kaikki keinot ovat tarvittaessa käytössä.

 

Vain syvä läntinen yhteistyö takaa Suomelle sen, että Venäjän vaikuttamistoimet Suomea kohtaan kiinnostavat nyt ja jatkossa muitakin kuin vain suomalaisia. Niiden valtioiden, joilla ei ole Venäjän kanssa pitkää rajaa tai rajaa ollenkaan, on helpompi noukkia rusinoita pullasta eli olla valikoivampia kansainvälisten sopimusten ja sitoumusten suhteen. Ne eivät tarvitse samanlaista sympatiaa tai selkänojaa suhteissaan Venäjään, toisin kuin pieni rajavaltio Suomi, jonka on lähtökohtaisesti syytä olla ”hyvää pataa” esimerkiksi sellaisten maiden kuten Saksan, Iso-Britannian ja Ranskan kanssa. Jotkut maat, kuten Itävalta, Puola, Tsekki, Slovakia, Unkari ja Kroatia voivat suhtautua erilaisiin sopimusehdotuksiin ja sopimuksiin sen sijaan tapauskohtaisesti, koska niiden ei tarvitse turvallisuuspoliittisen etunsa takia kuulua joihinkin tiettyihin maaryhmiin tai ylipäätään tavoitella erilaisten maaryhmien olemassaoloa toisin kuin Suomen. Myös Nato-liittoutuneiden Baltian maiden asema on eri kuin Suomen.

 

Pelkillä, ja sinänsä tärkeillä, ystävällismielisillä suhteilla Venäjään Suomi ei saa Venäjältä mitään positiivista erityiskohtelua. Venäjän syli on toki aina avoinna, jos siihen haluaa suoraan tai mutkan kautta hypätä.

 

Maantieteellisen asemansa takia Suomi ei koskaan pysty kansainvälisessä politiikassa ja yhteistyössä noukkimaan rusinoita pullasta, mutta voimme valita syömmekö mieluummin lännessä vai idässä leivottua pullaa. Aina se ei ole hyvää, mutta syömättäkään emme voi olla. Meille tulisi olla tärkeää, että yhteistä pullaa on ylipäätään tarjolla lännen leipomana. Venäjä-naapuruus sanelee Suomen reaalipolitiikan, ja Suomi ja suomalaiset toki maksavat siitäkin hinnan. Siihen meillä on kuitenkin ollut ainakin toistaiseksi varaa, joten miksi lähteä riskeeraamaan lyhytnäköisillä valinnoilla sitä itsenäisyyttä, joka meillä kuitenkin kaikista rajoitteista huolimatta nykyisessä asemassamme on(?)

 

Näillä mietteillä kuljemme vakaasti itsenäisyyspäivää kohden tänään ja huomenna.